ViRHe ja LeKi junioreiden SM-sarjan kärkeen

ViRHe I:n voittoisa rosteri: Saana (takana vas.), Juho, Leevi, Tinka, Simo, Jasu (edessä vas.) ja Okko. Kuvasta puuttuu Noora. Kuva: Hellen Koskinen

Junioreiden kesäkausi käynnistyi viime viikonloppuna Helsingin Siltamäessä. Ensimmäisen osaturnauksen jälkeen sarjakärjessä ovat ennakkosuosikki ViRHe ja kestomenestyjä LeKi.

Junioreiden U20-ikäluokan SM-sarjan ensimmäisessä turnauksessa olivat mukana Lempäälän Kisa, akaalainen T.U.F.F., Helsinki Ultimate sekä Vihdin Rennot Heittelijät kahdella joukkueella. Turnaus pelattiin round robin -formaatilla eli kaikki joukkueet kohtasivat toisensa kerran ja turnauksen sijoitukset määräytyivät otteluvoittojen perusteella. Otteluiden tarkempiin kulkuihin voi tutustua Pelikoneessa.

Turnauspäivä käynnistyi ennakolta sarjan kiinnostavimmaksi povatun taisteluparin – ViRHeen ykkösjoukkueen ja T.U.F.F.in – välisellä ottelulla. Kaksikko ei pettänyt odotuksia, vaan voitosta kamppailtiin vielä lähes 15 minuuttia peliajan loppumisen jälkeen. Peliajan päättyessä T.U.F.F. johti ottelua 10-7 ja pistekatoksi asetettiin yksitoista. Tämän jälkeen ViRHe otti aikalisän, väänsi neljä pistettä ja voitti ottelun 11-10. Junioripelaajien edesottamuksia viime aikoina seuranneille ei liene yllätys, että ottelun – ja koko turnauksen – pistetykeiksi nousivat myös avoimen SM-sarjaa pelaavat ViRHeen Okko Winqvist ja T.U.F.F.in Saku Vintola.

T.U.F.F.in lisäksi ViRHeen ykkösjengille ei ainakaan otteluiden lopputulosten perusteella näyttänyt löytyvän muita vastuksia. Lähimmäksi pääsi seitsemän pistettä vihtiläisiä vastaan viimeistellyt LeKi, joka myös voitti pirkanmaalaisten välisen derbyn 7-6 ja nousi siten osaturnauksen kakkossijalle T.U.F.F.in ohi. LeKi ratkaisi ottelun tutulla tyylillään tulemalla lopussa kahden pisteen takaa ohi. Jos ottelusta haluaisi nostaa esiin yhden nimen, se voisi olla innokkaasta minioripelaajasta kokeneeksi pelinrakentajaksi kasvanut LeKin Teemu Virtanen, joka oli tekemässä molempia kahta viimeistä pistettä.

Kärkikolmikon ulkopuolelle ensimmäisessä osaturnauksessa jäivät ViRHeen kakkosjoukkue ja Helsinki Ultimate, joista ViRHe oli tällä kertaa vahvempi lukemin 14-4. Molemmat joukkueet olivat vahvistaneet rostereitaan sisarusparilla: vihtiläisten joukossa edustivat paremmin T.U.F.F.in pelaajina tunnetut Viivi ja Valtteri Mönkö ja helsinkiläisille lisäjalkoja tarjosivat Jyväskylä Sleepwalkersin Lauri ja Oskari Uusi-Illikainen.

Myös LeKillä ja ViRHeen ykkösjoukkueella oli laitettu lainapaidat jakoon. LeKin rosteriin pelikokemusta toi avoimen U17-maajoukkueessakin edustava Sleepwalkersin Hilda Väätäinen ja ViRHeen ykkösjoukkueen listalla oli nimiä niin Espoo Ultimate Clubista, Atleticosta kuin Vaasa Saintsistakin. On kiinnostavaa nähdä, miten ensimmäisen osaturnauksen voimasuhteille käy, jos Sleepwalkers ja Saints tuovat omat joukkueensa tuleviin junioriturnauksiin.

Lopulliset sijoitukset

Suluissa oleva luku kertoo joukkueen tämänhetkisten sarjapisteiden summan.

  1. ViRHe I (101)
  2. LeKi U20 (99)
  3. T.U.F.F. (98)
  4. ViRHe II (97)
  5. Helsinki Ultimate (96)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän