Finland's Mixed national team in EUC2019.

Liitolla on ilo ilmoittaa, että Thomas Pfister on nimetty mixedin maajoukkuevalmentajaksi kesän 2023 EM-kisoihin. Pfisterillä on vankka kokemusta niin pelaajana kuin valmentaja ultimatessa. Pelikentällä hänet on nähty SM-tasolla jo vuodesta 2008 lähtien ja maajoukkueessa hän on ollut tuttu näky jo pitkään. Kansainvälistä pelikokemusta on kertynyt rutkasti myös muista KV-turnauksista.

Pelaamisen lisäksi hän on toiminut myös valmentajan roolissa jo noin kymmenen vuoden ajan. Seuratasolla niin UFO, PirU kuin Helsinki Ultimatekin ovat saaneet osakseen hänen valmentajaoppejansa. Myös maajoukkuevalmentaminen on hänelle tuttua pelaavan apuvalmentajan roolissa vuosilta 2019 ja 2020. Nyt Pfister haluaa kuitenkin keskittyä mielellään vain valmentamiseen. Valmennukseen hän toteaa kuitenkin haluavansa vielä aisaparin.

Avoimen ja naisten maajoukkuevalmentajahakua jatketaan toistaiseksi: https://ultimate.fi/2022/05/kesan-2023-em-kisojen-valmentajahaku-on-auki-%e2%88%92-myos-alustavat-ensimmaiset-leiripaivat-ovat-kalenterissa/

Myös ilmoittautuminen avoimen, naisten ja mixedin pelaarinkeihin on edelleen auki. Kiinnostuksen ilmoittaminen on tärkeää, jotta liitto osaa arvioida projektien kiinnostavuutta ja mahdollisia toimenpiteitä projektien suhteen.

https://ultimate.fi/2022/06/ilmoittautuminen-vuoden-2023-em-kisojen-pelaajarinkiin-on-auki/

Tietoa kisojen tarkasta ajankohdasta ja sijainnista on tiedustelujen mukaan lupa odottaa tulevien viikkojen aikana.

Myös EUIC 2022 valmennuksen osalta on saatu iloisia uutisia. Liitto linjasi, että valmentajahakuja ei avata uudelleen, mikäli jo aiemmin valitut valmentajat ovat kiinnostuneita jatkamaan. Lisätietoja EUIC 2022 valmentajatilanteesta ja projektien etenemisestä tulossa ensi viikolla!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän