Vielä ehdit Mixed-maajoukkueeseen

Kesäkuussa Lontoossa pelattaviin ultimaten MM-kisoihin matkaa Suomesta vahva edustus: joukkueita kootaan parhaillaan niin avoimeen, naisten, mixedin, mastersin kuin naisten mastersien sarjaan. Osa joukkueista on jo pelaajavalintansa tehnyt, mutta mixed-ringissä on vielä yksi leiri varattu näyttöjä varten.

Joukkuevalinta häämöttää

Mixed-maajoukkueringin harjoituskausi jatkuu tourin jälkeisenä viikonloppuna pääkaupunkiseudulla. Harjoitusleiri on viimeinen avoin leiri ennen joukkuevalintoja.

“Lähdimme valmentamaan joukkuetta vuodenvaihteen tiimoilla, ja tästä syystä on hyvä saada mahdollisimman monta tilaisuutta nähdä potentiaalisia pelaajia”, toteaa päävalmentaja Mikko Saloila.

“Tänä vuonna kisat ovat jo kesäkuun loppupuolella, joten helmikuun loppu on sen osalta viimeisiä hetkiä joukkuevalinnan tekemiselle.”

Lauantaina 20.2. rinki harjoittelee Espoon Honka-areenalla klo 17-19, ja sunnuntaina 21.2. harjoittelu siirtyy Sipooseen Lival SC -halliin, jossa harjoitukset ovat klo 10-12 ja klo 14-16. Leirille voi ilmoittautua mukaan tällä lomakkeella: http://goo.gl/forms/Qb8b9hkpyM >>

Ensimmäinen välietappi Frankfurtissa

Valittu maajoukkue jatkaa harjoituksia 5.-6.3. sekä 9.-10.4. valmistautuessaan muiden maajoukkueiden tavoin Frankfurtin Confederations Cupin harjoitusturnaukseen 14.-16. toukokuuta.

“Kansainväliset harjoitusturnaukset ovat todella tärkeitä niin joukkueen yhteispelin kuin valmennuksenkin kannalta”, kertoo mixed-valmennuksessa myös viime vuonna mukana ollut Laura Lappalainen.

“Testailut on hyvä tehdä mieluummin harjoituskentillä kuin arvokisojen ensimmäisissä peleissä.”

Tue mixed-maajoukkueen matkaa kohti Lontoota!

Jos haluat tukea Suomen aktiivista maajoukkuetoimintaa, voit tehdä sen ilman itsellesi aiheutuvia kuluja. Tekemällä verkko-ostokset joukkueen sponssisivun kautta kilahtaa jokaisesta ostoksesta muutama ropo maajoukkueen kassaan – ilman että oman ostoksesi hinta nousee. Sponssisivun kautta voit tehdä ostoksesi esimerkiksi Ebookersin, SAS:n tai Fitnesstukun verkkokaupoissa.

Sponssisivun löydät täältä:
http://mixedmj.nimenhuuto.com/sponssi >>

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän