Suomiultimaten sisäkausi huipentuu jälleen finaalipäivään, joka järjestetään tänä vuonna Pasilan Urheiluhallilla Helsingissä lauantaina 11.3. Tutut mestarit Otso, Atletico ja LeKi saavat vastaansa jälleen uudet, nälkäiset haastajat Tampereen UFOsta, Helsinki Ultimatesta ja Sipoo Odd Starsista. Lisäksi tapahtumassa palkitaan vuoden ansioituneimpia liitokiekkoilijoita ja vuoden liitokiekkoteko. Ottelut striimataan talvikauden aiempien otteluiden tapaan Fanseat GO:ssa.

Finaalipäivän aikataulu:

Naisten pronssi: UFO – Viima (13:30)

Tampereen UFO on pelannut talvella hieman ailahtelevan kauden, kun joukkue on päättänyt turnauksensa sijojen kaksi ja neljä välillä. Espoolainen Viima on esiintynyt turnauksissa vaihtelevilla kokoonpanoilla ja voi parhaimmillaan yllättää pronssiottelussa. UFOlla on kuitenkin ollut pirteämpi vauhti tänä talvena näistä kahdesta ja vienee mitalit kotiinsa.

Avoin pronssi: Turku Terror  – Saints (14:30)

Hopeamitalistin Turku Terrorin finaalipaikka lipesi viimeisellä Tourilla, kun se hävisi vaasalaiselle Saintsille semifinaalissa. Terrorin vyöryvä hyökkäys on parhaimmillaan pysäyttämätön, mutta Saints ei jää vauhdissa jälkeen, varsinkin kun päivän aikana pelataan vain yksi ottelu. Lopputuloksen ennustaminen on kolikonheittoa, joka tällä kertaa näyttää voittoa Terrorille.

SOS (sin.) ja LeKi U20-Tourilla. Kuva: Juniorijaosto

U20-finaali: LeKi – SOS (15:30)

Junioritason kestomenestyjän LeKin voittoa ei pidä vielä kuuluttaa kirkossa, vaikka joukkue onkin ollut voittamaton kuluvalla kaudella. Lempääläisten voitot sipoolaisia vastaan on tullut vain yhden tai kahden pisteen erolla, mutta todennäköisesti pokaaliin raapustetaan uuden nimen sijasta vain uusi vuosiluku LeKin nimen perään.

Avoin finaali: Otso – UFO (16:30)

Espoon Otso horjahti talvikauden ensimmäisellä Tourilla päätyen silloin viidenneksi, mutta voitti jälkimmäiset osaturnaukset. Joukkue venyi tälläkin kaudella tiukkoihin voittoihin, kuten toisen osaturnauksen finaalissa yhden pisteen erolla SM-finaalivastustaja UFOsta. Ensimmäisen Tourin voittaneen UFOn täytyy sytyttää ja ylläpitää voitontahtonsa läpi ottelun, sillä Otso rokottaa ailahteluista välittömästi. Kirjoittajan tamperelaisten silmälasien läpi ennustettuna tämän ottelun voittaa UFO.

Vuoden liitokiekkoilija, junioriliitokiekkoilija ja liitokiekkoteko (n. 17:20)

Liitokiekkoliiton tunnustukset vuoden aikuis- ja junioripelaajille sekä erityisteosta suomalaisen liitokiekkoilun edistämiseksi jaetaan ennen päivän päättävää naisten finaalia. Viime vuonna arvostetut palkinnot luovutettiin Atleticon Essi Inkiselle saavutuksistaan pelikentillä vuonna 2015 ja Disquitosin Kari Toloselle pitkästä urastaan lajiaktiivina, joka sisältää muun muassa Pelikoneen ja Ultimate.fin koodaamisen ja usean vuoden sarjavastaavuuden.

Naiset finaali: Atletico – Helsinki Ultimate 1 (17:30)

Naisten korkein sarjataso on ollut tasaisen viihdyttävää läpi talven. Sarjapisteet päättyivät näiden kahden osalta tasatulokseen, mutta hallisarjan voitto meni viimeisen turnauksen voittaneelle Atleticolle. Kaksi edellistä keskinäistä ottelua on molempien joukkueiden voittoihin yhden pisteen erolla, mutta voi olla että Atleticon kottaraiset tämänkin mestaruuden vievät. Kirjoittajan helsinkilänen seurajäsenyys sanoo kuitenkin tämän mestaruuden kuuluvan nyt Stadin pirkoille.

Ultimaten SM-finaalitapahtuma 11.3. klo 13:30 alkaen Pasilan Urheiluhallilla (Radiokatu 22, 00240 Helsinki). Pääsylippu on aikuisilta 5 euroa, lapsilta ja opiskelijoilta kolme, ja alle 12-vuotiaat kävelevät sisään ilmaiseksi. Tapahtuman jatkopaikkana toimii LeBonk. Kerro osallistumisestasi finaalipäivän Facebook-tapahtumassa.

Seuraa otteluita striiminä

Ottelut nähdään suorana Fanseat GO:sta osoitteessa go.fanseat.com. Palvelun käyttäminen vaatii käyttäjätunnuksen rekisteröimisen, joka toimii ensimmäisen kuukauden ajan ilmaiseksi ja sen jälkeen 7,99 euron kuukausimaksulla. Tunnus kelpaa myös Fanseat.comin urheiluvirran näkemiseen, josta on luvassa runsaasti ultimatea tänä kesänä. Apua tunnuksen luomiseen löytyy Fanseatin kotisivuilta.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän