Liiton hallitus on vuoden ensimmäisessä kokouksessaan ja vapaammassa ideointi- ja suunnittelukokouksessaan avannut keskustelun mixed-sarjan aloittamisesta hallikaudella 2017-2018.

Ennen kuin lopullisia päätöksiä tehdään, pyytäisimme kaikkia seuroja ja joukkueita vastaamaan kyselyyn, jotta liittona pystymme kartoittamaan lähdetäänkö sarjaa työstämään tästä vielä eteenpäin.
Alustavana ajatuksena on sijoittaa mixed-sarjan pääpaino kesä- ja hallikauden väliin (loka-joulukuu) siten, että ainakin suurin osa sarjan peleistä olisi pelattu ennen aikuisten hallitouria. Aikataulut elää vielä monista tekijöistä, suurimpana joukkueiden kiinnostus ja osallistuminen mixed-sarjaan sekä saamamme kentät ja SM-viikon ajankohta.
Lähtökohtaisesti tiedustelemme niiden joukkueiden määrää, ketkä ovat kiinnostuneita osallistumaan koko sarjaan.

Ilmoita joukkueesi/seurasi kiinnostuksesta osallistua mixed-sarjaan hallikaudella 2017-2018 tämän linkin kautta.

Vastaukset tulee antaa 17.4. mennessä. Pyydämme kaikkia seuroja ja joukkueita vastaamaan kyselyyn, jotta tiedämme mikä on kokonaistilanne.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän