Menestystä spiritin ehdoilla: Case JSW

Jyväskylä Sleepwalkers logo

Parin vuoden aikana on todistettu ultimateseura Jyväskylä Sleepwalkersin ennätyksellistä kasvua ja toisaalta viime kauden menestystä sisäsarjassa. Tänä vuonna he pelasivat ensimmäistä kertaa A-sarjassa talven toisella SM-Tourilla. JSW:n ykkösjoukkueella oli myös sisäsarjan paras Spirit of The Game aikuisten joukkueista. Voisiko näillä asioilla olla yhteyttä?

Kysyin seuran spirit-kapteeneilta (Topi Lehikoinen Sleepwalkersista ja Mikael Kautto Sleepwalkers 2:sta), miksi heidän joukkueillaan on niin hyvä spirit? He kertoivat, että osittain kiitos kuuluu yhteiselle ajanvietolle myös treenien ulkopuolella ja samalla sille, että pelataan riemusta lajiin. Peli-ilo on yhteinen tavoite niin treeneissä kuin turnauksissa, joissa asiasta puhutaan koko joukkueen kesken niin ennen peliä kuin pelin jälkeenkin. Jos joku ottaa pelin tai pelitilanteen liian totisesti, niin asiasta muistutetaan vaihtopenkillä ja peli-ilo palaa päällimmäiseksi.

Aina kaikki ei kuitenkaan ole aurinkoista ja ongelmia ihmisten suhtautumisessa, kommunikoinnissa ja peli-ilossa tulee eteen, mitä sitten? Jyväskyläläiset ovat sopineet, ettei kämmeistä mollata ketään, ei edes hiljaisella äänellä kaverin kanssa. Samalla on sovittu myös, että jokaista maalia tuuletetaan kunnolla, jolloin mieliala nousee tahtomattakin. Jos jonkun spirit laskee tästä huolimatta, niin asiasta keskustellaan ja ongelma pyritään ratkaisemaan.

JSW:n ykkösjoukkueen takavuosien kapteeni Esa Saksola kertoo, että Jyväskylässä on tietoisesti lähdetty muuttamaan joukkueen spirittiä viime kesästä alkaen. Hänen itsensä piti parantaa omaa kielenkäyttöä ja suhtautumista. Ei edes omille mokille pidä kiroilla, koska se tarttuu toisiin. Hyvä meininki treeneissä on koko joukkueen yhteinen vastuu. Myös se, että ei pelata sääntöjen harmaalla alueella. JSW:n kommunikointia on muutettu “älä tee noin”-tavasta “kokeile tehdä ensi kerralla näin”-viestintään – pieni asia, millä on iso vaikutus. Entinen kapteeni suosittelee myös vähentämään joukkueen sisäistä hierarkiaa. Kaikkien pitää voida kommentoida asiaa kuin asiaa ja heitä pitää kuunnella.

Klikkaa kuvaa päästäksesi viime talven Spirit-pisteisiin.

Monet ovat kysyneet liitolta miksi keräämme spirit-pisteitä ylipäätään. Siksi, että Spirit of The Game (tuomarittomuus, vastustajan kunnioittaminen, sääntöjen osaaminen, peli-ilo ja kaikki muu siihen liittyvä) on tärkeä osa ultimatea. Pelivälineen lisäksi spirit erottaa meidät muista joukkuelajeista! Tämä on valttimme, kun perustelemme vanhemmalle, miksi heidän lapsensa pitäisi harrastaa ultimatea. Oikein käytettynä spirit voisi olla avain ultimaten kasvulle lajina. Mutta ennen kaikkea muuta, yksilölle ja pelaajalle spirit on peli-iloa. Emmekö me harrasta tätä lajia urheilun lisäksi juuri peli-ilon ja mukavien ihmisten takia?

Joukkueille spirit-pisteet ovat ensinnäkin mahdollisuus saada palautetta omasta käyttäytymisestä kentällä, myös sääntöjen osaamisesta ja kehokontaktista. Valitettavasti on ollut pelejä, joissa spirit on ollut matala. Vaikka Pelikoneessa ei ole vielä mahdollisuutta vapaan kommentointiin, niin olen varmistanut turnauksen jälkeen, että osapuolet ovat viimeistään sähköpostise saaneet puhua asiasta, mitä erityisesti ulkomaalaiset joukkueet ovat arvostaneet. Nyt Pelikonetta on testattu ja pääsemme kehittämään sitä eteenpäin. Muistuttaisin kuitenkin, että loppuringin alkuperäinen tarkoitus on keskustella niin pelin hienouksista kuin myös ongelmista. Vielä parempaa jos keskustelua vastustajajoukkueeseen ylläpidettäisiin jo pelin aikanakin.

Kirjoittaja Getten Haas on Liitokiekkoliiton hallituksen Spirit of The Game -vastaava. Lisäksi hänen vaatekaapistaan löytyy punaista väriä Oulun Disquitosin ja Jyväskylän Sleepwalkersin logoilla.

Talvikauden 2016-2017 löydät Pelikoneesta klikkaamalla vasemmalta ensin Tapahtumat > Talvi 2016 Joukkueet > Spirit-pisteet. Tai paina tästä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän