Espoo Ultimate Clubin joukkueet Otso ja Viima Vintage ovat kärjessä avoimen ja naisten SM-sarjojen ensimmäisen osaturnauksen jälkeen. Seuraava SM-Tour pelataan tammikuussa.

Otso hallitsi avointa SM-sarjaa

Otson ykkösjoukkue oli vakuuttava läpi viikonlopun. Neljästä vastustaja yksikään ei päässyt nakuttamaan edes kymmentä maalia espoolaisia vastaan. Lähimmäksi pääsi Turku Terror, joka hävisi kahdesti 15-9. Jälkimmäinen tappio tuli finaalissa. Pronssia voitti Tampereen UFO ennen Saintsia Vaasasta.

SM-sarjan pohjanelikon parhaimmaksi nousi Jyväskylä Sleepwalkers, joka jäi voitoitta lauantain alkulohkon ottelujen jälkeen. Ryhtiliike nosti Sleepwalkersin ensin ohi Helsingin Teamin tuloksella 14-13 ja lopulta vielä Otso 2:n 13-10-voitolla. Lempäälän Kisa passitti Teamin alemmalle sarjatasolle voittolukemin 15-11.

Katso Sleepwalkersin järjestämä livestriimin tallenne avoimen SM-sarjan otteluista Ultimate.fin YouTube-kanavalla.

Teamin lohtu on kuitenkin kakkosjoukkueen nousu 1. divisionaasta SM-sarjaan. Team 2 ja Vihdin Rennot Heittelijät voittivat molemmat kolme ottelua viikonloppuun, mutta Team 2 oli vahvempi joukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa.

Divarien välisen vaihtoliikkeen tekevät alimman sarjaportaan puhtaalla pelillä voittanut Pollo. Joukkueen korvaa ensimmäistä voittoaan vielä metsästävä UFO Akatemia.

Viima Vintage johdossa vuodenvaihteeseen naisten SM-sarjassa

Viima Vintage, Atletico, UFO Moro ja Helsinki Moves kisasivat toistensa paremmuudesta suljetussa SM-sarjassa. Sarjan kiistattomasti kokenein joukkue Viima Vintage otti kuskin paikan voittamalla kolme ottelua neljästä. Yhden sulan nappasi Atletico, joka hävisi ensimmäisen kohtaamisen 4-15, mutta voitti sunnuntaina 15-13. Taulukossa toisena on UFO, kolmantena Atletico ja neljäntenä Helsinki Moves.

Divarisarjassa Jyväskylän Sleepwalkers oli viikonlopun pitelemättömin: viisi ottelua ja viisi voittoa. Kovimman vastuksen antoi oululainen Disquitos, joka taipui 15-12.

SM-sarja siirtyy tauolle vuodenvaihteen ajaksi ja kisahallit raikuvat jälleen tammikuussa 19.-20.1.

Sarjataulukko 2018-2019

Avoin

  1. Otso 100
  2. Terror 99
  3. UFO 98
  4. Saints 97
  5. Sleepwalkers 96
  6. Otso 2 95
  7. LeKi 94
  8. Team 93
  9. Team 2 93
  10. ViRHe 91
  11. Alakoirat 90
  12. Disquitos 89
  13. UFO Akatemia 88
  14. Pollo 88
  15. The FreezeBeerience 86
  16. OFF Season 85
  17. Team 3 84
  18. Sleepwalkers II 83
  19. TT-Lätty 82

Naiset

SM-sarja

  1. Viima Vintage 3
  2. UFO Moro 2
  3. Atletico 2
  4. Helsinki Moves 1

1. Divisioona

  1. Sleepwalkers 100
  2. Disquitos 99
  3. UFO Nääs 98
  4. Viima 97
  5. Helsinki Grooves 96
  6. Saints 95

2 KOMMENTIT

  1. Herranjestas, käyttäkää nyt hypertekstidokumentissa hyperlinkkejä, jotta siirtyminen tietoverkossa instagramin sivulle sujuu jouhevasti. Eihän tässä nyt enää olla millään 80-luvulla!

    • Moi! Olen ehdottomasti samaa mieltä, onhan kohta jo 20-luku! Tässä oli kyykähtänyt linkin upotuskoodi, joka toivottavasti pysyy nyt kunnossa. Kiitos huomiosta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Before you post, please prove you are sentient.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?