Ultimate on SM-viikolla mukana mixed beach SM-turnauksella, joka pelataan Myyrmäen urheilupuistossa 6.7. Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt ja arvokisojen päällekkäisyydestä huolimatta saimme lopulta kasaan viisi innokasta joukkuetta. Hieno turnaus siis tulossa!

Yksikään turnaus ei kuitenkaan itsestään järjesty ja siksi haemmekin jälleen vapaaehtoisia mukaan järjestämään onnistunutta tapahtumaa. Viime vuoteen verrattuna lajeja on keskitetty enemmän ja juuri Myyrmäki ja ultimaten piste on yksi keskuksista. Samalla pääsee siis nauttimaan ja näkemään muiden lajien suorituksia.

Tarvetta tapahtumassa on monenlaisille tehtäville kuten kuulutus, TV ottelun tulospalvelun asiantuntija, pelien toimitseminen, valokuvaaminen jne. Jokaiselle halukkaalle löytyy varmasti tekemistä tapahtuman tiimoilta! Perjantaina tarvitaan myös toimeliaita hiekanlevittäjiä, jolla taataan, että kenttä on varmasti hyvässä kunnossa. Tarkempi lista tehtävistä ja ilmoittautuminen löytyy tästä: https://forms.gle/N93bcDsWrMXiDcD77

Ilmoittautuminen on auki sunnuntaihin 23.6. asti.

Vapaaehtoiseksi ei tarvitse sitoutua koko päiväksi. Tilanteen tarkentuessa sovitaan erikseen vapaaehtoisten mahdollisista eduista, kuten lounaasta.

Mikäli sinulle on jotain kysyttävää tapahtumaan liittyen yms. niin olethan rohkeasti yhteydessä liiton toimistoon sähköpostitse info@liitokiekkoliitto.fi.

Tehdään tästä yhdessä osallistujille ja yleisölle ikimuistoinen tapahtuma!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän