Avoimen sarjan Suomen mestari 2011 on historiallisesti UFOn Legendat Tampereelta, naisissa Espoon Viima 1 uusi mestaruutensa.
Pronssia Tampereelle kummassakin sarjassa: miehissä UFOlle ja naisissa UFO Kiakolle.
Sisäfinaalipäivä 12.3.2011 oli monella tavalla poikkeuksellinen. Avoimen sarjan voittaja ja Suomen mestari UFOn Legendat oli päässyt finaaliin B-sarjasta eli entisestä ykkösdivisioonasta. Kolmen edellisen vuoden finaalijoukkue Karhukopla oli jäänyt kokonaan mitalipelien ulkopuolelle kuudenneksi. Tampereen UFO oli mukana kolmessa neljästä mitalipelistä ja vei Manseen tuliaisina voitot kaikista, mukana myös seuran 17-vuotisen historian ensimmäisen SM-kullan. Ja jos ensi kaudellakin pelataan 7 joukkueen SM-sarja, Helsingin Teamia ei tulla näkemään SM-sarjassa ensi kaudella.
Ennen avoimen finaalia tuskin kukaan uskalsi odottaa – vaikka ehkä toivoikin – Tampereen konkarien vievän voiton. Itsevarma SOS taas lähti finaaliin nuorella ja tahtoa palavalla joukkueella. (Täältä voit lukea finaalijoukkueiden tien Pasilaan.) Ottelu kulki pitkälle kahden joukkueen tasatahtia. Legendat ratkoi erityisesti luottamalla pitkien kärkien koppeihin maalissa, SOS puolestaan vastasi omassa hyökkäyksessään tekemällä maalit tyynen varmasti. Pisteitä tehtiin vuorotellen aina tilanteeseen 11-11 asti, jolloin Legendojen muutama kiukulla viimeistelty maali yhdistettynä SOSin harhasyöttöön vei UFOn 14-12 johtoon ja puolustamaan. Näissä pisteissä vastuuta kantoi erityisesti finaalin arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Legendojen Timo Paatola.
Tilanteessa 14-12 UFOn vanhat konkarit turvautuivat jälleen – kuten lähes koko kauden ajan – 2-2-1-paikkapuolustukseensa, ja SOS lähti hyökkäämään. Yleisön mylvinnästä erottui Tampereen kahden muun mitalijoukkueen päättäväinen kannustus omilleen. SOS yritti markkerien ylitystä scubaheitolla laitaan maaliviivan lähimaastoon, johon UFOn siipenä pelannut Tommi Rättö kuitenkin ehti ensin. Peli kääntyi silmänräpäyksessä, ja Rättö puttasi lyhyen syötön Kalle Ryynäselle maalialueelle. Kiekon kiinniotto räjäytti Pasilan hallin, kun yleisö repesi osoittamaan suosiotaan, osa riemusta, osa varmasti myös epäuskosta. 15-12. Legendat oli tehnyt seuransa historiaa ja SM-sarjahistoriaa.
Mitä mieltä avoimen finaalista ja lopputuloksesta? Osallistu ja kerro mielipiteesi artikkelin kommenteissa!
Naisten finaali oli viime kauden toisinto, kun Viima 1 ja Team 1 kohtasivat. Viima on hallinnut naisten finaalipelejä vuosikausia, ja Teamilla oli kova nälkä päästä vihdoin ottamaan Viiman päänahka. Team pelasikin ennennäkemättömällä kiukulla, ja ensimmäisen puoliajan olisi voinut viedä nimiinsä kumpi tahansa joukkue. Viima sen kuitenkin teki, ja toisella puoliajalla otti pelin selvemmin hallintaansa. Team jäi muutaman maalin päähän, ja vaikka joukkue tsemppasi ja teki vielä maaleja, Viima eteni vääjäämättä nopeammin kohti 15:ttä pistettä katkomalla maalissa ja rankaisemalla nopeilla killerimaaleilla pimeälle. Naisten finaalin arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Viiman Milla Mantere.
Peli päättyi lopulta 15-11 Viimalle. Team antoi pirteän vastuksen, mutta kieltämättä katsojien mielissä saattoi jo häivähtää legendaarinen urheiluluonnehdinta ultimatemaailmaan sovellettuna: Naisten ultimate on peli, jossa pelataan 15 pisteeseen, ja lopussa Viima voittaa. Nähtäisiinköhän tulevalla kesäkaudella jo muutoksia joukkueiden paremmuusjärjestyksessä?
Miltä Suomen naisultimaten tulevaisuus näyttää SM-finaalin perusteella? Osallistu ja kerro mielipiteesi artikkelin kommenteissa!
Pronssiottelut sekä naisten että miesten sarjoissa olivat UFOn esitystä. Naisissa UFO Kiakko oli jälleen parempi Atleticoa. Tico ei voinut mitään Kiakon kellontarkasti roolitetulle pelille, ja Kiakko vei ottelun 15-7. Miehissä Turku Terror antoi hieman paremman vastuksen UFOlle, ja peli oli vielä tasan 10-10. Upeat venymiset yksilötasolla kuitenkin veivät UFOn voittoon ja SM-pronssiin.
Finaalitapahtumassa yleisöä oli runsaasti ja sille tarjoiltiin mm. pelaajahaastattelut pelien jälkeen sekä Ultimate.fin yleisökilpailu, jossa kommentoimalla pääsi voittamaan arvontapalkintoja. Finaalitapahtuman pelien tilannetta päivitettiin livenä niin Pelikoneeseen (finaalit) kuin Ultimate.fin etusivulle Twitter-feediin. Myös Facebook-sivu kertasi päivän tärkeimmät tulokset.
SM-mitalistit palkittiin päivän päätteeksi, ja sen jälkeen joukkueet päästettiin juhlimaan sisäkauden päätöstä kukin tahoilleen. Espooseen matkasivat naisten kultamitalit, Helsinkiin naisten hopeiset. Sipooseen matkasivat miesten hopeiset mitalit. Kaikki loppu finaalipäivänä jaettu metallitavara päätyi muutaman tunnin bussimatkan jälkeen Tampereelle, mikä antaa Suomen ultimatelle aihetta pohtia, mitä Tampereella on tehty viime vuosina oikein.
Muita kommentteja tai fiilistelyä? Osallistu ja kerro mielipiteesi artikkelin kommenteissa!
Kivaa oli mutta…
…kun yksi Suomen tämän hetken parhaimpiin lukeutuva pelaaja syöksyy markkeroimaan rinta rottingilla puskien heittäjän yläkehollaan vääjäämättä pois tasapainosta ja napauttaa virhe-huudon jälkeen kiekon peliin hymyissä suin kuin mitään ei olisi tapahtunut, lienee aika kysyä mihin suuntaan markkerointitoiminta on menossa? Täytynee heti alkuun myöntää että lienemme sitten tulleet pisteeseen missä halu menestuä yliajaa pelin hengen, ja missä spirit of the game on jätetty vain heikkojen vastuulle.
Pelit kovenee kun ratkaisut lähenee, näin se on aina mennyt ja näin se tulee aina menemään. Kun Tampereen UFO:n valmentaja varoitti ennen ottelua siitä, miten hänen joukueensa oli kokenut runkorosarjan ottelussa tulevan vastustajamme markkeroinnin, ajattelin että on sitä ennenkin kovista markkereista selvitty. Kovista, jotka eivät tahallaan luo kontakteja heittäjään. Kauden 2010-2011 avoimen sarjan sisäfinaali oli käsittämätön ylilyönti. En tiedä miltä peli näytti ylätasanteelta koska seurasin tilannetta itse taistelutantereella. Aivan liian usein, aivan liian läheltä. Suoraan sanoen, en ole ikinä pelannut pelissä missä vastustaja olisi kunniottanut sääntöjä huonommin kuin kyseisessä ottelussa.
Lienee totta että jokaiseen joukkueeseen mahtuu pelaaja joka toistuvasti rikkoo vastustajaa. Mutta että iso osa koko joukkueesta ja vieläpä täysin tiedostaen. Kun kolmannen hyökkäysvuoromme jälkeen pelaajamme olivat huutaneet 6 virhe-huutoa, ajattelin asiallisesti huomauttaa vastustajan kapteenistoon kuuluvaa pelaajaa asiasta. ”Huutakaa ne sitten pois vaan” – ei aivan sellainen vastaus mitä toivoin kuulevani. Lienee turha sanoa ettei se nyt ihan oikeesti mene noin. Se on vähän sama kuin sylkäistä tahallaan kaveria päin kasvoja, kaivaa taskusta nenäliina ja pyytää anteeksi. Ultimate on peli joka perustuu kiekon ja pelaajien liikkeeseen. Jokainen virhe huuto joka pysäyttää pelin on haitaksi hyökkäävälle joukkueelle. Samoin jokainen huutamatta jäänyt kontakti mikä horjuttaa heittäjän tasapainoa tai estää siirtämästä kiekkoa vartalon toiselle puolelle. Kontaktista on lähes aina haittaa, joskus enemmän ja joskus vähemmän, ja siksi se on säännöissä kielletty. Piste.
Mitä siis tehdä heittäjänä tilanteessa jossa markkeri tiedostaa selkeästi olevansa liian lähellä mutta jatkaa toimintaansa tästä huolimatta? Selvästikään asiasta huomauttaminen ei auta. On aivan selvää että pelaamalla itse sääntöjen mukaan ja pelin henkeä kunniottaen, on pelin voittaminen lähes mahdotonta. Sääntöjen ulkopuolelta mieleeni tulee ensimmäisenä vaihtoehtona ’heittojen vakuuttaminen’ – kun markkeri on liian lähellä, heittää kontantia kaihtamatta aina pitkä maaliin huutaen virheen heiton perään heittoa häirinneestä liian lähellä olleesta markkerista. Reilua – ei suinkaan. Tehokasta – varmasti. Va millä joukueella on varaa antaa pelissä kymmenen ilmaista yritystä tehdä maali mies miestä vastaan ilmatilanteesta?
Kesällä pelataan taas arvokisat. Lienee oikeutettua odottaa että useat vastaustajamme pelaajista pukevat sinivalkoisen peliasun ylleen ja lähtevät edustamaan Suomea arvokisoihin. Kuka ikinä kyseistä projektia lähteekään vetämään, pelaajien asenteiden tarkistus lienee paikallaan. Menestystä saa ja tulee tavoitella, peli muuttuu koko ajan entistä nopeammaksi ja fyysisemmäksi, mutta ei se tarkoita sitä että pelaajien ei tarvitse kunniottaa pelin sääntöjä – pelin hengestä puhumattakaan.
Suuren suuret onnittelut kaikille mitalisteille ja ennen kaikkea Tampereen Legendoille. On vaikea kuvitella, että yksikään SM-kulta olisi aikaisemmin ollut niin ansaittu kuin tänä vuonna.
Legendat ovat henkilökohtaisella panoksellaan nostaneet tamperelaisen ultimaten sille tasolla, millä se nyt on, ja nyt siitä on saatu palkinto. Ja millä tavalla!
Kiitos Legendat. Ja kiitos uusi, upea sarjaformaatti.
Vaadin finaalia youtubeen asap.
Olen Timon kanssa samaa mieltä. Voidaan sanoa, että monet ulkomaiset joukkueet markkeroivat kovaa ja pelistä on tullut fyysisempää. Tämä on totta, mutta kovalla markkeroinnilla ja sääntöjen jatkuvalla tahallisella rikkomisella on vissi ero. Minusta on pelin hengen vastaista rikkoa jatkuvasti heittäjää antaen tämän huutaa virheitä. Peli pysähtyy jatkuvasti ja heittäjät alkavat tosiaan vakuuttaa heittojaan. Kahvauksen etu käytännössä tasoittuu, mutta pelistä ei tule mitään. Ultimatea ei vain voi pelata niin.
Käytännössä tämä keskustelu käydään nykyään otteluiden avauspisteissä. Rikotaan markkeria, huudetaan ja vakuututaan samalla siitä, että vastustajan Spirit on surkea, eikä missään tule joustaa. Tämä näkyi minusta myös tässä finaalissa lopulta huonoina huutoina puolin ja toisin.
Kovassa pelissä yritetään kovaa, ja välillä tulee kontaktia. Ei sitä kukaan tahalleen rikkoa yrittäny. Ainahan sitä pieniä raapasuja tulee.
Meillä tulee sunnuntaitreeneissäki enemmän mustia silmiä kuin tossa finaalissa. 🙂
Mielestäni pahempi kehitys on tuollainen nyrkki taskussa pelaaminen. Se, ettei pelaa peliä, vaan tuntee oikeutensa niin poljetuksi, että kostoksi huutaa kyseenalaisia huutoja. Ja vielä myöntää sen kesken pisteen! Huutakaa virheet ja pitäkää selkä suorassa.
Kattokaa peli videolta jos tulee, eipä ollu mitään ”joustamattomuuttakaan”.
Kyllä ne katsojat dumaa huonot jengit pois. Turha teidän on hyvän ja kunniakkaan voiton arvoa tälläsillä höpötyksillä laskea.
No emmä nyt upeasta sarjaformaa
ista ois niin varma 😉 kun yhdeltä sm-sarjan kovimmista joukkueista vietiin mitali :/ mutta eipä siinä mitään, onnea Tampereelle! Haluisin vielä nähdä niitä Tampereen tulevaisuuden huippuja, jos niitä on 🙂
Me olemme treeneissä keskittyneet aktiivisesti markkeroinnin aktivoimiseen ja koventamiseen. Markkeri on erittäin tärkeä osa puolustusta ja hyökkäys pelin häirintää. Suomalaiset SM sarja pelaajat eivät keskimäärin ole missään tapauksessa liian aktiivisia tai kovia markkeroinnissa.
Kun pelataan kovaa, kontaktia tulee väkisinkin mutta tietenkään tahallaan ei saa rikkoa. Raja on kuitenkin usein hiuksen hieno ja pelaajat ratkaisevat virhehuudoillaan missä se hius on. Osa pelaajista hyväksyy enemmän kontaktia ja läheisyyttä kuin toiset. On eri asia jos vastustaja myöntää virheen, mutta ei myönnä, että olisi tehnyt väärin eikä muuta toimintaansa.
Olisikohan järkevää kehittää sarjaformaattia niin, että runkosarjan kome parasta pääsisi valitsemaan sijoitus järjestyksessä vastustajan pudotuspeleihin ja neljäs saisi sitten vastaansa jäljellä jääneen. Tilannehan on kuitenkin se, että divarin voittoon tarvitaa hyvä joukku kuluvalle kaudelle on näin ei runkosarjan voittajaa ”rankastaisi” ja samalla poistaisi mahdollisen taktikoinnin jossa haetaan tahallaan kakkossijaa. Tämähän on käytössä jo muissakin lajeissa.