Tapaturmapäivä 13. perjantai: Tekeekö irvistys ultimatesankarin?

Annariikka ”Arska” Marttinen

Perjantai 13. toukokuuta on tämän vuoden Tapaturmapäivä, ja teemana on liikuntatapaturmien ehkäisy ja ensiapu. Miksi? Liikunta lisää terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia, mutta liikunnassa sattuu kuitenkin 350 000 tapaturmaa vuodessa. Osa niistä myös ultimaten pelaajille.

Tapaturma-altteimpia lajeja ovat Tapaturmapäivän nettisivuilla esitellyn Työturvallisuuskeskuksen raportin mukaan judo, suunnistus, squash ja salibandy. Hieman matalampi riski loukkaantumiselle on esimerkiksi koripallossa ja jalkapallossa, ja kaikkein ”turvallisimpia” lajeja ovat  juoksu, hiihto ja vaikkapa tanssi. Ultimatea ei eritellä erikseen, mutta liikkumistapa on ultimatessa hyvin samanlainen kuin vaikkapa salibandyssä sekä koripallossa ja jalkapallossa, joten myös selvä loukkaantumisriski on olemassa. Sen tietää ultimatisti kokemuksestakin.

Ultimatevammat sattuvat usein polviin, nilkkoihin ja olkapäihin, eli niveliin, jotka joutuvat iskujen ja rasituksen kohteeksi, kun kentällä painetaan kiekon perässä, milloin juosten, milloin syöksyen. Keltäpä ei olisi venähtänyt nilkka ainakin kerran, ellei useamminkin? Entä kuka kypsään ikään ehtinyt ultimatisti on onnistunut välttymään polvivammoilta, ja moniko niitä pelkää?

Nilkkojen pyöriminen on yleistä uran alussa varsinkin, jos taustalla ei ole joukkuepelikokemusta samantyyppisellä alustalla. Monesti kantapään – tai siis… nilkan – kautta oppiminen kuitenkin opettaa vahvistamaan niveliä esimerkiksi tasapainolaudalla, ja tulevaisuuden vammat vähenevät.

Useinkaan loukkaantumisten välttämisessä ultimatessa ei auta epätasainen puistonurmialusta, jolle seurajoukkue on päätynyt treenaamaan, kun vuoroanomus kaupungin jalkapallokentille on jälleen jäänyt jonon häntäpäähän. Kenen treenialustalla joudutaan vieläkin merkitsemään kivet ja kuopat oransseilla tolpilla tai merkkikiekoilla? Meillä Tampereen Santalahdessa ainakin. Lajimme parempi tunnettuus auttaisi saamaan parempia kenttiä ja parantaisi näin treenaamisolosuhteita tehden lajista entistäkin turvallisempaa.

Ultimatistien riesana näyttää myös usein olevan vammojen pitkittyminen. Joskus tuntuu, että ultimatessa on hienompaa palata loukkaantumisen jälkeen nopeasti tositoimiin, vaikka sitten buranan ja teippien voimalla, kuin sinnikkäästi vastustaa pelihimoa ja pysyä sivussa, kunnes vamma on kuntoutunut täysin. Pahimillaan tämä johtaa siihen, että nilkkavenähdys, joka olisi vaatinut kahden viikon levon, muuttuu liian aikaisin treeneihin tullessa nilkkamurtumaksi, joka pitää pelaajan sivussa neljä kuukautta. ”Tulen vain varovasti höntsäämään lenkkareilla”, australialainen joukkuekaverini sanoi vain hetkeä ennen varomatonta askelta, joka vei mahdollisuudet osallistua kolmen kuukauden päässä odottavaan kauden tärkeimpään turnaukseen.

Kaikki tietävät, että vammoja voi ennaltaehkäistä oikealla lämmittelyllä ja pelaamalla sillä tasolla, mihin keho antaa edellytykset. Oikea jälkihoito vamman satuttua (KKK – kylmä, koho, kompressi) sekä sinnikäs kuntoutus myös mahdollistavat kentille paluun ilman, että muistoa vammasta tarvitsee välttämättä kantaa mukana yhtä kautta pidempään. Lue vaikka pituushyppääjä Tommi Evilän vinkit vammojen ehkäisyyn Tapaturmapäivän nettisivuilta.

Toivottavasti ultimatistit siis myös tällä kesäkaudella muistavat kuunnella kehoaan, antaa sille oikeassa suhteessa rasitusta ja lepoa, ja hoitavat vanhat vammat kuntoon mieluummin kuin näyttelevät sankaria teippaussirkuksineen ja irvistyksineen. Ultimate on elämäntapa, ja mikään ei ole vaikeampaa kuin kentän laidalla istuminen muiden pelatessa, mutta joskus hetken sivussa oleminen mahdollistaa entistä sähäkämpänä kentälle palaamisen.

Pitäkäähän siis huoli itsestänne tänäkin kesänä, jooko?

Miksi ultimatistit ovat niin kovapäisiä, että vammoja ei malteta kuntouttaa? Tekeekö irvistys ultimatesankarin?

Tapaturmapäivän nettisivut löytyvät osoitteesta: http://www.tapaturmapaiva.fi/fi/