Ultimatea San Franciscon lahdella

Matti Kajaste / Saavuin Berkeleyhin elokuussa 2012 tarkoituksenani asua täällä kesäkuuhun 2013 asti. En näin ehtinyt paikallisten joukkueiden viime kevään karsintoihin, tryoutteihin. En myöskään saanut ujouttani luotua Japanin MM-kisoissa minkään sortin kontaktia Bay arean joukkueisiin, joten jalka piti tunkea oven väliin vasta perillä. San Francisco, Berkeley, Oakland, Palo Alto ja muut kaupungit ovat kaikki San Franciscon lahdella toisissaan kiinni. Välimatkat ovat kuitenkin aikamoiset. Lahden puolelta toiselle on sujuvassakin liikenteessä helposti tunnin automatka. Alueella pelataan hirveän paljon ultimatea. Varsinkin eritasoisia sekajoukkueita on lukemattomia.

Parhaimmat sekajoukkueet ovat toki todella kovatasoisia, mutta niiden alla on tosi monta keskinkertaista joukkuetta, jotka osaavat kyllä pelata, mutta eivät juuri treenaa joukkueena ja melko vähän yksilöinäkään. Minulle tulikin yllätyksenä, että joukkueena lajia treenaavat lähinnä yliopistojoukkueet. Yliopistoissa amerikkalaiset treenaavat aivan älyttömästi. Haastattelin yhtä Revolverin pelaajaa niiden treenien jälkeen ja hän antoi ymmärtää, että pelaajien perustaidot on rakennettu koulussa, lukiossa ja yliopistossa. Nuorena on vitsa väännettävä. Aikuiset paiskivat niin kovasti päivätöitä, että joukkueen yhteistä aikaa ei helposti löydy. Niinpä eliittipelaajat treenaavat lähinnä pienissä porukoissa tai yksin. Joukkueena treenataan lähinnä viikonloppuleireillä. Keskinkertaiset sekajoukkueet eivät myöskään juuri treenaa. Osansa voi olla myös sillä, että vapaita kenttävuoroja ei tunnu irtoavan kovin helposti. Tämä on minusta hyvä pitää mielessä, kun Suomessa helposti tuskailemme vähäisten joukkuetreenimäärien ja heikon osallistumisen kanssa. En tarkoita, että pelaajat kehittyvät ilman treeniä, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä joukkueena, jos pelaajilla on omaa motivaatiota.

Kärki on terävä

Avoimen ja naisten sarjan joukkueita on varsin vähän. Alueen sectionals-karsintaturnauksessa avoimen sarjan joukkueita on kahdeksan, joista neljä on yliopistojoukkueita ja yksi juniorijengi. Bay arean alueella asuu 7,1 miljoonaa ihmistä ja siihen nähden kaksi kovaa treenaavaa avoimen joukkuetta on tosi vähän. Oma syynsä voi olla sillä, että hallitsevat mestarit naisten (Fury) ja avoimessa sarjassa (Revolver) ovat molemmat täältä. Harvalta alueelta on yhtä vaikeaa päästä eteenpäin Regionals-turnaukseen ja Nationals-finaaleihin. Pelasin puistoporukasta kootussa Journeymen-joukkueessa, joka sai turnauksessa aika kylmää kyytiä. Joukkue ei nähdäkseni olisi pärjännyt SM-tourillakaan.

Suurin osa paikallisista haluaa pelata sekasarjaa, joka onkin eloisa. Joukkueita on jos jonkinlaisia ja peli on tosi rentoa. Monessa joukkueessa on mukana aloittelijoita tai ainakin hyvin eritasoisia pelaajia. Huutoja ja fyysisyyttä on aika vähän. Kävin pelaamassa yhden valmisteluturnauksen keskisarjan sekajoukkueen kanssa ja meininki oli lähempänä Yyteri Beach Ultimatea kuin avoimen tai naisten SM-sarjan tasoa. Hauska ilmiö sekin, että useampi joukkue oli varustettu enemmän tai vähemmän törkeällä nimellä, esimerkiksi Fluffer tai Dutch Rudder. Spirit-rinkejä (sitä juttuhetkeä joukkueiden kesken matsin jälkeen) ei pidetä, mutta sen sijaan varsinkin sekasarjassa joukkue keksii toiselle hauskan huudon, joka esitetään lopuksi. Jos spirit on ollut huono, huutoa ei vaivauduta keksimään. Turnauksissa pelien välissä on vain kymmenisen minuuttia, joten turnauspäivä on käytännössä yhtä suurta peliä. Suuri rosteri ja nopeuskestävyys ovat tarpeen. Kasetti on myös kovilla, kun helle ja pelit vievät päivän mittaan mehut. Kunnon tankkaus päivän aikana on oikeastaan mahdotonta. Turnausjärjestelyt ovat aika vaatimattomat. Viivoja ei ole piirretty ja joukkueet joutuvat itse toimitsemaan matsit. Välillä edes tehtyjä pisteitä ei raportoida eteenpäin. Pelaajilla on päällään suurin piirtein samanlaista sävyä. Erilaisista shortseista ei kukaan totisesti nillitä.

Suomeen verrattua

Bay arealla on pitkään ollut selkeä ykkösjoukkue, joka tällä hetkellä on Revolver. Sitä ennen hallitsi Jam. Tällä hetkellä alueen haastajajoukkue on Boost. Se on USAU:n rankingissa tällä hetkellä sijalla 18. Seurasin Sectionals-turnauksessa niiden pelejä aina kuin mahdollista ja minusta se on ehkä Suomen avoimen maajoukkueen tasolla. Kansainvälisissä kisoissa näemme vain kaikkein parhaimpien amerikkalaisjoukkeueiden peliä. Myös Ultivillagesta on vaikea löytää muiden kuin aivan kärkijoukkueiden pelejä. On hyvä muistaa, että sarjassa on täällä niin leveyttä kuin syvyyttäkin, eivätkä kaikki joukkueet pelaa sen ihmeellisempää ultimatea kuin Suomessakaan.

Tämä lyhyt piipahdus on jo nyt avannut silmiäni lajin tilasta Yhdysvalloissa. Ultimatea pelataan hurjan paljon, mutta vain osa siitä on kilpaurheilua. Keskisarjan seka-höntsä-ultimate sen sijaan voi oikein hyvin ja se tarjoaa massoille mahdollisuuden pelata ja harrastaa todella hauskalla tavalla. Huiput erottuvat kuitenkin yleensä jo yliopistossa, joten taviksille on tarjolla sekasarjaa monella eri tasolla.

Kiitokset Hartti Suomelalle kommenteista.

Kirjoittajasta: Matti Kajaste

Amerikan-ekskursiolla talven 2012-2013 viettävä Matti on pelannut Helsingin Teamissa useamman vuoden ja joutunut välillä valmentamaankin. Hän aloitti lajin opiskellessaan Skotlannissa 90-luvun lopussa ja on valokuvannut ultimatea vuodesta 2005.