Juha Hirvonen 13.8.1972 – 25.7.2014
Heinäkuun loppupuolella vanhemman polven ultimatepelaajia kohtasi suru-uutinen: pidetty ja arvostettu ultimate-pelaaja Juha Hirvonen oli kuollut Chamonixissa kiipeilyonnettomuudessa. Uutinen oli tuskainen yllätys kaikille, jotka Juhan tunsivat niin pelikentillä kuin kenttien ulkopuolellakin.
Helsingissä asunut Juha aloitti liitokiekkoilun ja ultimaten pelaamisen kesällä 1990 Helsinki Ultimate Teamin peruskurssilla Paloheinän nurmikentillä. Pekka “Bob” Rannan valmennuksessa Juha osoitti nopeasti omaavansa hyvän pelisilmän ja pian hän pelasikin SM-sarjassa Teamin edustusjoukkueessa.
Juhan ensimmäinen pitkä ultimateturnaus ulkomailla oli edessä seuraavana kesänä, kun Team osallistui vuoden 1991 seurajoukkueiden MM-turnaukseen Torontossa. Teamin joukkue lähti matkaan pitemmän kaavan mukaan pelaten alkuun harjoitusturnauksen Washington DC:ssä, ja sijoittuen lopulta MM-turnauksessa 40 joukkueen keskikastiin 20. sijalle. Juha pelasi ensikertalaisena varmasti ja ilmeettömästi, mikä oli tyypillistä koko hänen ultimateuralleen. Joukkueessa mukana ollut Martin Glantz muistelee kuinka Juha monessa matsissa oli yhtäkkiä maalissa aivan vapaana ja sai syötön syliin. “Juha oli ultimatekentillä kevyt, nopealiikkeinen ja varma. Ja yllättävän hyvä ja tehokas heittäjä, koska vaikutelma ei ollut fyysinen – silti Juha oli aina uhka kiekollisena”, Mara kertoo.
Vuonna 1994 Juha oli mukana voittamassa seuralleen Helsinki Ultimate Teamille ensimmäistä Suomen mestaruutta. Juha voitti Suomen mestaruudet ulkokentillä myös vuosina 1995 ja 1998 yhtenä Teamin joukkueen kantavana voimana. Teamin eri joukkueissa Juha pelasi sekä sisällä että ulkona aina vuoteen 2008 asti osallistuen myös kansainvälisiin turnauksiin niin Euroopassa kuin kauempanakin.
Juhan uran menestyksekkäin seurajoukkueturnaus oli vuoden 1995 MM-kisat Englannissa, missä Helsinki Ultimate Team sijoittui kahdeksanneksi. Seurajoukkueiden maailmanmestaruuksista Juha oli mukana kisaamassa myöhemminkin vuonna 1999 Skotlannissa ja 2002 Havaijilla.
Juha pelasi myös parin vuoden ajan miesten maajoukkueessa. Juhan ensimmäinen arvoturnaus Suomi-paidassa oli vuoden 1995 EM-kisat Fontenay Le-Comtessa, Ranskassa, missä Suomi sai hopeaa. Turnauksessa Juhan kämppäkaverina ollut Pasi Roimela muistelee, että Juha oli aika hiljainen, aina täsmällinen ja huolellinen. “Juha aina huolehti, että kaikki huoneessa oli kunnossa, oltiin ajoissa paikalla peleissä ja muissa tapahtumissa”, Pasi sanoo.
Seuraavan vuoden MM-kilpailuissa Jönköpingissä Juha sai avoimen sarjan maajoukkueessa MM-pronssia. Juha palasi maajoukkuepaitaan vielä vuonna 2004 sijoittuen Turun MM-maajoukkueturnauksessa masters-sarjan viidenneksi.
Monipuolisena liitokiekkoilijana Juha harrasti myös yksilölajeja ja osallistui useana vuonna SM-kilpailuihin sijoittuen muun muassa vuonna 1991 kenttälajien yleiskilpailussa 19. sijalle.
Tasainen ja varma pelaaja
Rauhallinen Juha oli pelikentillä vaikea puolustettava. Heti, kun puolustaja tuudittautui uskomaan, että Juha oli vaaraton ja pihdeissä, Juha livahti vapaaseen paikkaan, jonne joukkuetovereiden oli helppo heittää. Varmakätinen Juha otti syötön vastaan ja pystyi nopeasti jatkamaan kiekon eteenpäin.
Juha oli pelaaja, joka tarpeen tullen pystyi kannattelemaan joukkuetta hartioillaan etenkin sisäpeleissä. Martin Glantz raportoi esimerkiksi talven 1996 I-divisioonan Haminan-turnauksesta (Frisbari 1/1996), että “HUT III:ssa pelannut viime kauden maajoukkuemies Juha Hirvonen kunnostautui kuitenkin sen verran syöttäjänä, että ryhmä säilytti pudotuspelimahdollisuutensa.” Seuraavana vuonna Juha pelasi Teamin edustusjoukkueessa ja Frisbarin artikkelin mukaan “Juha Hirvosen varmalla pelinjohdolla ja Rabbitseistä tulleen Peetu Öunapin armottoman tsemppauksen siivittämänä HUT kaatoi pronssiotteluksi muodostuneessa ylemmän jatkosarjan kohtaamisessa Lahden jännittävien vaiheiden jälkeen 15-14.” Kyseisenä vuonna Juha oli Sisä-SM:ien pistetilaston 14. (Frisbari 1/1997).
Valmentajan näkökulmasta Juha oli aivan ihanteellinen pelaaja, sillä aina tiesi saavansa tasaista hyvää laatua. Esimerkkinä tästä Juhalle kertyi Teamin pelaajista eniten pelidraiveja seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa Hawaijilla 2002.
Joukkuepelaajana hän oli myös esimerkillinen, sillä hänellä ei tukalimmassakaan tilanteessa ollut pahaa sanottavaa omille pelaajille. Aina Juha hymyili ja tsemppasi. Muutaman kerran uran aikana tiukassa paikassa Juhakin korotti ääntään ja päästi tsemppimielessä muutaman ärräpään. Silloin pelikaverit tajusivat tosipaikan olevan kyseessä, mutta pieni hymy siitä kaikille tuli – sen verran epä-Juhamaista tuollainen oli.
Juhaa jää kaipaamaan laaja joukko ystäviä ultimaten pienessä piirissä. Moni Teamin naisista on hionut heittotaitoaan Juhan kärsivällisellä opastuksella ja muistaa, miten hän oli usein valmis paikkaamaan pelaajavajetta naisten treeneissä. Vaikka Juha olikin rauhallinen, pari puujalkavitsiä irtosi aina. Seuratoverit muistavat hänet maailman kilteimpänä ihmisenä, jolla oli pilke silmäkulmassa ja hymy herkässä.
Vuodet vierivät, ystävät pysyvät
Jos Juha oli 90-luvun ja 2000-luvun alkuvuodet omistanut ultimatelle, niin viimeiset kymmenisen vuotta hänen rakkaimmaksi harrastuksekseen nousi kiipeily.
Kiipeilyharrastus toi hänet muutamaan otteeseen Kaliforniaan kiipeilemään Kalliovuorten uljaissa maisemissa, ja pariin otteeseen Juha vietti öitä Hartin ja Annen luona Santa Clarassa. Vaikka Juhaa ei ollut näkynyt pahemmin muutamaan vuoteen, hänelle oli helppo antaa avaimet käteen ja pyytää häntä huolehtimaan talosta, kun itse oli jossain muualla käymässä. Juhan säntillisyyteen pystyi aina luottamaan.
Kalifornian-vierailujen aikana Hartti vei Juhan myös muutaman kerran pelaamaan paikallisissa pick-up peleissä. Vaikka Juha ei ollut kiekkoon koskenut pidempään aikaan ja heitot olivat hiukan ruosteessa, ei Juhan pelinäkemys ollut kadonnut minnekään. Samalla tavoin kuin aina ennenkin puolustus unohti Juhan moneen otteeseen vapaaksi johonkin päin kenttää. Tuloksena oli useimmiten maali.
Kiitos Juha kaikista hetkistä pelikentillä ja sen ulkopuolella!
Hartti Suomela ja Peetu Öunap
Kiipeilyharrastajien muistokirjoitus Juhasta ja samassa onnettomuudessa menehtyneestä Antti Aholasta
Relaa.comin artikkeli, jossa ruoditaan hiukan onnettomuuden yksityskohtia
Helposti lähestyttävä, mukava, rento, kärsivällinen, aina hyvällä ja rauhallisella tuulella. Juha oli yksi avainhenkilöistä joka jaksoi opettaa minulle ultimatea kesällä 93 Maunulan kentällä ja myöhemmin sisäpeliä syksyllä 95 Merihaan sisähallissa. Oli erittäin mukavaa, kun hän jaksoi pitää yhteyttä sen jälkeen kun vaihdoin manteretta ja myöhemmin myös joukkuetta. Olisin tarjonnut kotisohvani milloin tahansa hänelle pyytäessä. Enemmän Juha-tyylisiä henkilöitä tähän maailmaan, häntä tullaan kaipaamaan!