Suomen mastersmimmit eli nastersit saivat kokea heinä-elokuun vaihteessa järjestetyissä EM-kisoissa Tanskan tuulet usealta kantilta. Kisapaikkana Kööpenhamina tarjosi upeat puitteet niin kenttien kuin säidenkin osalta – vain rakeet puuttuivat. Kisaviikon sää oli vaihteleva, kova tuuli ja yllättävät sadekuurojen toivat haastetta peliin ja karsivat heittotaidoiltaan jyvät akanoista jo turnausviikon alkupäivinä.
Turnauksesta on kulunut tovi: upea hopeamitali on kirkastunut ja finaalitappio on kääntynyt – ainakin valmentajien mielissä – hyväksi opetussessioksi vielä alkutaipaleella olevalle nasters-meiningille. ”Tiukan ja ankaran analyysin aika on hieman myöhemmin, kun on hetki hengähdetty ja tuijoitettu pokaalia. Tällä hetkellä päällimäisenä ajatuksena koko projektista on ilo”, sanoo päävalmentajana toiminut Marja Elonheimo ja jatkaa:
”Oli ilo olla mukana luotsaamassa ensimmäistä kertaa nasters-maajoukkuetta EM-kisoissa. Peliriemumme ja hyvä joukkuehenki pysyi korkealla koko kisaviikon ajan.”
Suomen naisten mastersjoukkueella oli laaja rinki. Joukkue koostui yhteensä 21 pelaajasta. Runsaslukuinen joukkue mahdollisti lepovuoroja pelaajille, mikä esti arvokisaviikoille tyypilliset notkahdukset sekä loukkaantumiset. ”Pelasimme jokaisen pelin joukkueena. Kaikki olivat pelissä omalla panoksellaan mukana, oli paikka sitten kentällä, vaihdossa tai lepovuorossa. Kaikista pelaajista huokui myös halu pelata ja voittaa. Hyvänä esimerkkinä sitoutumisesta peliin on meidän pakkovoittopeli Sveitsistä. Hoidimme semifinaalipaikan kotiin kannustuksen siivittämillä hienoilla suorituksilla,” kertoo valmentaja Heidi Malinen.
”Meillä oli koko kisaviikon ajan jokaisessa pelissä noin 5-6 pelaajaa lepovuorossa. Näin saimme pidettyä pelivuorossa olevat pelaajat paremmin pelissä kiinni ja pystyimme pelaamaan aina suhteellisen tasaisella peluutuksella. Lepovuorot antoivat myös voimaa. Ne olivat mahdollisuus palautua. Pelaajat saivat ja pystyivät siis laittamaan omalla pelivuorollaan aina täydet kierrokset keliin. Ja olihan se suoranainen ihme, että yli kolmikymppisistä pelaajista kaikki palasivat ehjinä kotiin!” Malinen summaa kisaviikon peluutusta.
Positiivinen ja yksinkertainen pelifilosofia menestyksen taustalla
Valmennuksen näkökulmasta valmistautuminen ja kisat olivat hyvän mielen projekti. Joukkuelaisten ultimatekilometrit ja koti- sekä työkiireet huomioiden valmentajat päättivät unohtaa tiukan ja ryppyotsaisen meiningin ja keskittyä siihen, että pelaajia kannustetaan ja kiitetään aina kun saadaan joukkue koolle treeneihin. Treeni- ja turnauskokoonpanoissa olikin paljon vaihtelua, mikä toisaalta opetti ja toisaalta hidasti joukkueen oppimista. Joukkue oli täyslukuinen vasta EM-kisojen toisena pelipäivänä. Nämä faktat huomioiden projektin aikana hymyt pyrittiin pitämään suurina ja pelikirja mahdollisemman pienenä ja simppelinä. ”Pelifilosofiamme lähti ajatuksesta, että positiivisella otteella ja yksinkertaisilla pelikuvioilla ja -systeemeillä saadaan tulosta aikaan. Emme myöskään halunneet kilpailuttaa pelaajia toisiansa vastaan, vaan pyrimme löytämään jokaiselle oman, joukkuetta parhaiten tukevan pelipaikan. Tavoitteemme oli tehdä joukkueena hyvä tulos,” Elonheimo kertoo.
Jotain jäi kuitenkin uupumaan ja hampaankoloon: kirkkain mitali. ”Kaikille EM-finaalin nähneille on selvää, että finaalissa Suomen nasters ei yltänyt kisojen parhaaseen suoritukseen. Voittaminen olisi vaatinut enemmän harjoittelua ja tiukkoja pelejä yhtenäisenä joukkueena, sillä hyökkäyksen ketjuttaminen ja joukkueen flow syntyvät vain yhteisen pelaamisen kautta. Puolustus säilyi koko turnauksen ajan ja myös finaalissa kovana, mutta hyökkäyksellä ultimatepelit voitetaan ja hyökkäyspeli hajosi tällä kertaa,” Elonheimo sanoo.
Joukkueen kisaviikkoon ja -valmistautumiseen mahtui paljon onnistumisia. Valmennus oli koko projektin ajan yksimielinen, mikä heijastui palautteen perusteella myös pelaajille. Valmennustiimi oli myös sopivan kokoinen – kolmella ihmisellä riitti sopivasti erilaisia näkökulmia ja myös aikaa kalenterista. Myös kapteenit olivat tehtäviensä tasalla ja onnistuivat luomaan omalla esimerkillään joukkueeseen hyvän mielen ja tsemppihengen. Joukkue oli loistava. Voitot ja tappiot kohdattiin yhdessä. Vaikka kaikilla on pelivuosia takana, tunteiden vuoristoradalta ei vältytty. Sitä riemua ja kyyneliä! Yhdellä pisteellä ja pomppukiekolla voitetun semifinaalin tunnelmia voi uumoilla vain kuvista. Kokeneimmillekin pelaajille taisi iskeä hetkeksi arvokisajännitys, kun Maammelaulu kajahti finaalipäivänä soimaan. Maailmalla mahtavaa on myös suomalaisten tuki ja kannustus. On hienoa, että härmäläiset pitävät yhtä ja ääntä!
London calling
Suomen nastersit ovat tulleet uraauurtavan Lecco-projektin ja Dubai- ja Kööpenhamina-maajoukkuematkojen kautta siihen vaiheeseen, että enää ei toivottavasti ole paluuta aikaan, jolloin naisten mastersjoukkuetta ei saada kasaan arvokisoihin. Itse asiassa kiinnostus ikänaisten ultimateen tuntuu olevan kasvussa, sillä moni on jo julkisesti ilmoittanut innokkuudestaan nousta Lontoon MM-kisakoneeseen. Rakkaus lajiin ei siis katso ikää. Kun aikuinen nainen ottaa kiekon käteen, laittaa nappikset jalkaan ja huutaa pelikavereiden kanssa SUOMI-huudon: Peto on irti!
Teksti: Heidi Salmirinne
Artikkelikuva: Get Horizontal