Kommentti: Kiitti letuista, Györ

Maanantaina Euroopan ultimatelle perustetussa Facebook-ryhmässä rupesi kytemään: ultimaten EM-kisojen järjestelyt ovat farssi. Pelaajat julkaisivat valokuvia syömäkelvottomasta (allergikkojen kohdalla kirjaimellisesti) ja ylihintaisesta ruoasta sekä joukkueiden pelikiekoista, joihin oli painettu väärän maan liput.

Ensimmäisen pelipäivän aikana puutteille on helppo antaa anteeksi, sillä onhan niiden korjaamiselle vielä kosolti aikaa. Valitettavasti ryhmä käy entistä kuumempana puutteellisista järjestelyistä: kisamajoitus ei saa huoneita järjestettyä, ruoka loppuu kesken, fysioterapeuteilla ei ole edes urheiluteippiä käytössään ja vedenjakelu kenttien luokse lakkautetaan.

Suomen miesmaajoukkue ja kannustusjoukot paikkaavat puuttuvia ottelutoimitsijoita.

Pelipaikoille pääsy ja sieltä poistuminen käy hankalaksi, jos bussiaikataulut ovat spontaaneja ja kalusto parhaimmillaankin riittämätöntä. Jopa Euroopan ultimateliiton puheenjohtaja joutuu estämään bussien lähtemisen pelikentiltä ennen aikojaan.

Järjestäjät koittavat parhaansa mukaan sammuttaa tulipaloja sitä mukaa, kun savu osuu sieraimiin. Vegaanit ovat jo saaneet muutakin syödäkseen kuin kylmiä ranskalaisia ja kiekkoihinkin saadaan oikeat painatukset. Mikä alussa vaikutti pieniltä kuopilta nousujohteisella viikolla, näyttää kaikesta huolimatta pahenevan päivä päivältä.

Kaiken mielipahan keskellä kisajärjestäjät eivät ole julkisesti huomioineet valituksia. Joko osaamattomuuttaan, haluttomuuttaan tai siksi, ettei kaikelta säätämiseltä jää edes aikaa pyytää anteeksi.

Kastelujärjestelmä saattaa syttyä päälle kesken ottelun, kuten Suomen ottelussakin kävi.

Keskustelijat vierittävät syyn kisojen pääjärjestäjän, Unkarin liitokiekkoliiton puheenjohtajan Zoltan Erdösin niskoille. Legendat kertovat yhteistyöhaluttomuudesta, ahneudesta ja epärehellisyydestä sekä mielivaltaisista päätöksistä.

Yksi paikallisseuroista vahvisti Facebook-sivuillaan tiedon, että ovat olosuhteiden pakosta joutuneet eroamaan Unkarin liitokiekkoliitosta aiemmin tänä vuonna. Toisin sanoen seura ei voi enää kisata maansa mestaruudesta tai edustaa maataan kansainvälisissä karkeloissa.

Nettipalstojen suurkuluttajana totuusviisarini värähtävät herkästi tuntemattomien tarinoille. Mutta niin kauan kuin kisajärjestäjät pysyvät kuoressaan, totuus kerrotaan muiden suulla.

On ikävää seurata sivusta, kuinka lavasteet horjuvat Euroopan suurimmalla ultimatenäyttämöllä. Vapaaehtoiset pyrkivät parhaansa mukaan pitämään show’n käynnissä, mutta pelaajat joutuvat jakamaan keskittymisensä epäolennaisuuksiin.

Osallistuminen arvokisoihin on jokaiselle urheilijalle palkinto kovasta työstä. Viikko pelkkää nautintoa rakastamansa lajin parissa, jossa jokainen toveri ympärillä hikoilee yhteisen tavoitteen eteen. Ja se tavoite on kunnianhimoisempi kuin viimeiseen taksiin mahtuminen, laihdutuskuurissa onnistuminen tai kahden kilometrin vesipullolenkki.

Kiitos Györ, tämä muistetaan.

Kirjoittaja on Ultimate.fin päätoimittaja, joka haluaa nähdä ultimaten maailman suosituimpana kiekkoilulajina.

Kaikki kuvat ovat peräisin Facebookista sprinklerikuvaa lukuun ottamatta, joka on Instagramista @ultimatewomenfin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän