Tukholman EUCR-N karsintaturnaus peruttu – EUF:lta uudet karsintaväylät

Euroopan ultimateliitto EUF tiedottaa tänään, että pohjoisen alueen seurajoukkueiden EM-karsintaturnaus EUCR-North on peruttu vähäisen kiinnostuksen vuoksi, samoin kuin EUCR-C-turnauksen naisten sarja Berliinissä. EUF:n ohjeiden mukaan EM-seurafinaaliin valittavat joukkueet voidaan kutsua esimerkiksi yhdistämällä alueita kilpailullisen karsintasarjan luomiseksi.

Naisten ja avoimen sarjat yhdistetään itäisen alueen kanssa. EUCR-E-karsinnat järjestetään Puolan Varsovassa, 26.-28. elokuuta. Joukkueiden tulee ilmoittaa kiinnostuksestaan jo 20. heinäkuuta mennessä.

Päivitys 19.7. Naisten sarjan osalta ei järjestetä muitakaan karsintaturnauksia. EUF keskittyy saamaan 16 joukkuetta finaaliturnaukseen, johon voivat toistaiseksi ilmoittautua kaikki halukkaat seurat.

Mixed-sarjan osalta ainoastaan Ruotsia on ohjeistettu pelaamaan EUCR-C:ssä Belgian Ghentissä, 20.-21. elokuuta.

”Ymmärrämme, että peruuntumiset ja jatkuvat muutokset EUCF-tiellä voi hankaloittaa joukkueiden toimintaa. Valitettavasti tilanne tänä vuonna on tällainen ja muutokset varmistavat korkeatasoisen EUCF-turnauksen järjestämistä”, EUF:n puheenjohtaja Andrea ”Oddi” Furlan kertoo tiedotteessa.

Heikon osallistumisinnon taustalla voi olla seurajoukkueiden MM-turnaus Yhdysvalloissa. Joukkueiden kisakalenterit muovautuvat usein MM-turnauksen ympärille, joka sisältää vähintään yhden ulkomaisen karsintaturnauksen. Vaativa MM-turnaus niin ajallisesti kuin rahallisesti pudottaa monia kovia seurajoukkueita EM-sarjasta, mikä toisaalta avaa uusille seuroille mahdollisuuksia kehittyä kansainvälisesti.

EUCF-kisat pelataan Italian Caorlessa, lähellä Venetsiaa, syys-lokakuun taitteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän