Kisamatkassa: Pirkanmaa United & Windmill 2022 – ”Ulkomailla pitää pelata kovempaa”

PirUn Milo Brown kerää joukkueensa ja Mooncatchersin markkerin katseet syötöllään. Kuva: Windmill / John Kofi

Euroopan suurimpiin kansainvälisiin turnauksiin lukeutuva Windmill järjestettiin jälleen kerran Hollannissa viime kesäkuussa. Yli sadan joukkueen mukana kilpailivat myös suomalaiset PirU avoimessa sarjassa ja PuTi mixed-sarjassa. Tässä jutussa tutustutaan Pirkanmaa Unitedin kisamatkaan valmentaja Juho Pulakan kanssa.

– PirUn tämän kauden tavoitteena on pelata enemmän kansainvälisiä jengejä vastaan, eli osallistua ulkomaan turnauksiin. Windmill ensimmäisenä, sitten seurojen EM-karsinnat ja toivottavasti finaalit vielä syksyllä, Pulakka kertoo ja jatkaa:

– Suurin uhka tavoitteelle lienee persaukiset pelaajat.

Tänä kesänä Suomen Tourit toimivat enemmän harjoitusturnauksina kansainvälisille karkeloille. SM-rinkiin mahtuvat myös vähemmän kokeneet pelaajat, jotta arvokasta kisakokemusta saadaan jaettua laajemmalle pohjalle ja siten nostaa ultimaten tasoa Pirkanmaan alueella.

Windmillin päätavoite oli päästä pelaamaan tiukkoja pelejä hyviä joukkueita vastaan. Koronan aiheuttaman kisatauon vuoksi PirUlla ei ollut tarkkaa kuvaa tämänhetkisestä tasosta ulkomailla. Riman korkeus määriteltiin Hollannissa.

Windmillin turnausformaatti poikkeaa Suomessa totutusta alkusarjat ja pudotuspelit -formaatista. Sen sijaan käytössä on ns. Swiss draw. Karkeasti, joukkueilla on oma pistearvo, joka määräytyy ottelusuoritusten perusteella. Formaatti rankaisee huippujoukkuetta, joka alisuoriutuu arviolta heikompaa vastaan ja päinvastoin. Jokaisella maalilla on siis merkitystä ja ottelut voivat myös päättyä tasan. Swiss draw tarjoaa joukkueille mahdollisuuden pelata paljon tasaisia ja tärkeitä otteluita ennen kuin turnaus etenee pudotuspelivaiheeseen.

PirUn Aleksi Pelto tarkistaa kiekon omistajan nimen. Belgian Mooncatchersin pelaaja syöksyy piilottamaan kasvonsa kuvaajalta. Kuva: Windmill / John Kofi

PirUn ensimmäisen vastus perjantaina oli belgialainen Mooncatchers, joka lopulta sijoittui sarjan toiseksi. Mooncatchers vei ottelun 6-15.

– Vastustaja oli kova ja pelasi hyvin, kun taas me lähinnä ihmeteltiin ulkomaan poikien vauhtia ja kovuutta. Hyviäkin hetkiä matsissa toki oli, mutta vastustajan fysiikka, vauhti ja taito oli meille tällä kertaa liikaa, Pulakka kertaa.

Päivän toinen ottelu päättyi sekin tappioon saksalaiselle Ars Ludendi Darmstadtille 12-14. Sen jälkeen tulivat voitot irlantilaisesta Rebel Ultimate Openista 15-11 ja sveitsiläisestä Panthers Bern Ultimatesta 15-7.  

– Muutenkin turnauksen ekana päivänä oltiin selvästi pehmeitä ja hitaita kentällä. Päivän paras anti olikin se, että saatiin itsemme viritettyä kovempaan vauhtiin ja kovuuteen pelatessa. Juuri tätä turnaukselta halusimmekin, eli kansainvälisten pelien vaatimaa menoa. Ekan päivän kahden häviön jälkeen formaatti heitti meidät aika matalalle rankille ja kaksi vikaa matsia olikin sitten vähän liian helppoja.

Thomas Pfister syöttää kiekon tyhjään tilaan. Kuva: Windmill / John Kofi

Turnauksena toinen pelipäivä tarjosi sopivan kovia paloja purtavaksi. Pulakan mukaan turnauksen paras ottelu oli aamuvääntö hollantilaisen Force Elektron kanssa, jossa oma ”jengi oli heti alusta lähtien hereillä ja suoritus kansainvälisten pelien vaatimalla tasolla.” Lopputuloksena voitto 14-10. Piirun verran kovemman vastuksen tarjosi Amsterdam Ultimate Club, joka päihitti PirUn 12-14.

– Tiukka vääntö, joka olisi voinut päätyä kummalle tahansa jengille, mutta emme pystyneet matsin lopussa käyttämään hyväksi paria meille tarjottua tilaisuutta ja matsi lipesi vastustajalle.

Liettualainen Vorai tarjoili päivän viimeisessä ottelussa raksapainoitteista liikettä, jota oli hankala estää. Lisäksi väsymyksen haitatessa omaa hyökkäämistä, oli vastustaja lopulta parempi luvuin 9-12.

Sunnuntain ainoassa ottelussa PirU kohtasi yhtä lailla väsyneen Ranelagh’n Irlannista.

– Heillä ei riittänyt halu eikä puristus meitä vastaan ja saimme lopulta melko helposti puristettua voiton Irlannin hallitsevista mestareista.

Selkeät voittolukemat 15-9 tarkoitti, että pirkanmaalaiset olivat lopulta 16. sijalla. Avoimessa sarjassa oli mukana 26 joukkuetta. Spiritissä sijoitus oli 13.

– Kokonaisuudessaan turnaus oli todella hyödyllinen meille ja saimme juuri sitä mitä halusimmekin, eli mahdollisuuden pelata uusia kovia jengejä vastaan ja pääsimme nostamaan oman pelimme vauhtia ja kovuutta.

– Oppeja turnauksesta oli – jo moneen kertaan vuosien verralla opittu, mutta aina kertausta vaativa fakta – että ulkomailla pitää pelata kovempaa. Pitää juosta ja kantata kovempaa ja heittää tiukempiin paikkoihin. Ehkä yllättävin oppi oli kuitenkin se, että turnaukseen koottu 18 pelaajan rosteri osoittautui liian pieneksi ja sunnuntain vikassa pelissä oli ehjiä ukkoja enää 13 jäljellä.

– Mutta kokonaisuudessaan pirun hauska reissu!

PirUn joukkuekuva Windmillissä. Kuva: John Kofi

Lisäys: Jutun kirjoittamiseen jälkeen Euroopan ultimateliitto EUF ilmoitti lukuisista muutoksista tämän kesän EM-sarjaan. Ruotsin karsintaturnaus siirtyi ensin kolmipäiväiseksi Puolan Varsovaan, ja vielä sen jälkeen lopulta vain kaksipäiväiseksi. PirU jatkaa EM-kesäänsä myös Varsovan turnauksessa, ja muutosten vuoksi osa onnistui nappaamaan vielä ylimääräisen turistipäivän ennen pelien alkua. Kaikki pelaajat pääsevät kuitenkin mukaan.

– Hieman yllättäen regionalsin pelipaikan muuttuminen ei juurikaan vaikuttanut kustannuksiin, koska Puola on halvempi maa kuin Ruotsi vaikka lennot hieman kalliimmat olivatkin. Sitä myöten myös kesän suunnitelmat pysyivät samana, eli regionalsiin ollaan menossa ja toivottavasti finalsiin jos suorituskyky ja pelaajien varallisuus siihen riittävät, Pulakka kertoo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän