Junioreiden hallikausi avattiin Lempäälässä 19.11.

Turnauksen osallistujat Hakkarin parketilla, missä on lukematon määrä junioreiden ultimateuria alkanut ja useita aikuisten uria päättynyt.

Talven hallikausi aloitettiin U17-junioreiden osalta Lempäälän Hakkarissa järjestetyllä junioritourilla, jolla nähtiin pitkästä aikaa Suomen junnu-ultimaten kannalta varovaisen positiivisia merkkejä monien uusien pelaajien ja viime vuosiin verrattuna poikkeuksellisesti neljän joukkueen turnauksen myötä. Sarjadebyyttinsä tehneen Karhusuon Karhujen mukanaan tuomaa iloa latisti kuitenkin hieman isäntäjoukkue LeKi:n osallistuminen sarjaan projektijoukkueena liian vähäisen tyttöpelaajien määrän takia.

Kesäkauden jälkeen joukkueiden voimasuhteet olivat jälleen muuttuneet yhden ikäluokan kasvettua yli-ikäiseksi U17-sarjaan. Näiden muutosten ja kokonaan uuden joukkueen vuoksi alkuasetelmat alkavaan kauteen olivatkin ehkäpä jännittävimmät moneen vuoteen.

Round robin -formaatilla pelattu turnaus polkaistiin käyntiin vuosikaudet lajin junnuskeneä hallinneiden LeKin ja ViRHeen välisellä ottelulla. Ikäluokkapoistumasta ehkäpä pahiten kärsineet vihtiläiset joutuvat tällä kaudella etsimään peliinsä uusia vastuunkantajia, kun taas LeKillä kauden vaihtuminen ei tuonut muutoksia rosteriin. Kotijoukkue löysikin yhteispelinsä vihtiläisiä nopeammin, minkä turvin LeKi vei ottelun nimiinsä suhteellisen selkein lukemin 13-7.

Hiki oli tuskin ehtinyt kuivua vihtiläisten otsilta, kun ViRHe sai kunnian kohdata Karhusuon Karhut jälkimmäisen sarjadebyytissä. Ottelun alku oli tasaista vääntöä, kunnes Karhut rynnistivät Pieti Siivolan syöttöjen avustuksella puoliajalle peräti neljän peräkkäisen maalin turvin. Toisella puoliajalla ottelu oli jälleen tasaisempaa peliä, mutta Karhut pitivät johtoasemansa ja kuittasivat ensimmäisestä sarjaottelustaan voiton lukemin 11-6.

Kolmantena otteluna järjestäjäseura LeKin juniorit saivat vastaansa Karhusuon Karhut, joka pelasi toisen pelin putkeen suhteellisen lyhyellä pelien välisellä tauolla. Ottelu eteni tasatahtia tilanteeseen 9-9 saakka, jolloin LeKi pääsi rykäisemään kolme peräkkäistä pistettä ehkä jo hieman väsyneitä Karhuja vastaan. Tuon kaulan LeKi myös piti loppuun saakka voittaen ottelun lopulta 13-10.

Turnauksen neljännessä ottelussa ViRHe pelasi päivän viimeisen ja tiukimman pelinsä Espoo-Helsinkiä vastaan. Espoo-Helsingin laaja ja tuoreilla jaloilla varustettu rosteri oli tällä kertaa turnauksen väsyttämälle ViRHeelle liikaa ja Espoo-Helsinki saikin ottelun loppuhetkillä puristettua tarvittavat katkomaalit voittaen ottelun 10-7.

Päivän tiukat ottelut saivat jatkoa, kun Espoo-Helsinki kohtasi Karhusuon Karhut. Erittäin tasainen taistelu kulki koko ajan Karhujen hienoisessa komennossa, jotka lopulta viimeistelivät ottelun tekemällä kaksi viimeistä maalia voittaen lopulta pääkaupunkiseutulaiset maalein 11-8.

Turnauksen viimeinen ottelu kotijoukkue LeKin ja Espoo-Helsingin välillä osoittautui tasaiselle turnaukselle sopivaksi päätökseksi. LeKi aloitti pelin vahvasti vieden ensimmäisen puoliajan nimiinsä lukemin 7-4. Espoo-Helsinki ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli taistellen toiselle puoliajalle ottaen heti ensimmäisessä draivissa katkomaalin LeKin hyökkäysvuorosta. Tämän jälkeen ottelun voimasuhde kääntyikin pk-seutulaisten eduksi joukkueen puristaessa LeKin ohi tilanteeseen 8-9. Pienen haparoinnin jälkeen LeKi sai kuitenkin vielä kerran kasattua rivinsä ja peliajan päätyttyä viimeiseen pisteeseen lähdettiin tasatilanteessa 10-10 LeKin saadessa hyökkäysvuoron. Junnupelien perinteitä kunnioittaen universe point olikin varsinainen jännitysnäytelmä molempien joukkueiden

puolustaessa periksiantamattomasti pakottaen vastustajan virheisiin kerta toisensa jälkeen, välillä jopa maalialueella. Lopulta piste ja ottelu ratkesi LeKin Helmi Koikkalaisen hienoon pelinlukuun ja träppikatkoon, jonka jälkeen kotijoukkue iski voittomaalin salamannopealla syöttöpelillä Jussi Cederlöfin heittäessä kiekon maalialueelle LeKin kapteeni Valtteri Väätäiselle.

Turnauksen sijoitukset:

1. LeKi U17 (3 voittoa, 0 tappiota)

2. Karhusuon Karhut (2 voittoa, 1 tappio)

3. Espoo-Helsinki (1 voitto, 2 tappiota)

4. ViRHe (0 voittoa, 3 tappiota)

LeKin ei projektijoukkueena saa pisteitä turnauksen ykkössijasta vaan saman verran pisteitä kuin turnauksen neljäs joukkue.

U17-sarjan päättävä toinen junioritour pelataan 4.2.2023 Vihdissä.

Helmi Koikkalainen taistelemassa kiekosta Espoo-Helsingin puolustusta vastaan.

Teksti: LeKi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän