(Päivitetty 18.12.)
Valmentaja- ja managerihaku vuoden 2025 arvokisoihin oli auki tiistaihin 6. elokuuta 2024 asti. Ensimmäisessä vaiheessa saatiin täytettyä osa paikoista. Haku on jatkunut toistaiseksi siten, että liiton hallitus on voinut hyväksyä soveltuvat hakemukset saapumisjärjestyksessä. Alempana on päivitetty toistaiseksi valitut valmentajat ja managerit. Projekteja joissa ei ole valmentajaa ei viedä toistaiseksi eteenpäin liiton toimesta. Liiton hallitus päättää kokouksessaan 4.12. tarkemmat takarajat valmennushakemuksille. Todennäköisesti WBUC hakua tullaan jatkamaan ja EMUC haku tulee päättymään joulukuussa.
Hakemuksen voi jättää yksi päävalmentaja tai valmennustiimi. Yksittäinen ihminen voi hakea myös pelkästään manageriksi. HUOM! Valmentaja ja managerihaku tapahtuu lomakkeen kautta! Halutessaan voi myös laittaa lisäinfoa/hakukirjeen sähköpostilla hallitus@liitokiekkoliitto.fi.
Kansainvälisistä kisoista ja maajoukkuetoiminnasta tiedotetaan paitsi Ultimate.fissä niin myös kv-toiminnan sähköpostilistalla sekä kisojen rinki-ilmoittautuneille.
Kiitos kaikille valmentajaksi ja mangeriksi hakeneille!
Valmentaja- ja manageripaikat
WU24
World Under-24 Ultimate Championships (WU24) 2025 pelataan 21.-28.6. Logroñossa, Espanjassa. U24-sarjan osalta liitto on päättänyt ettei joukkueiden muodostuminen ole realistista, joten myöskään valmentajahaku ei ole enää auki.
EMUC
European Master Ultimate Championships (EMUC) 2025 pelataan 16.-20.7. Lundissa. Turnauksessa on tarkoitus pelata avoimen, naisten ja mixedin master (naiset 30+ / miehet 33+), grand master (37/40+) ja great grand master (45/48+) -sarjat.
Liiton hallitus on valinnut avoimen sarjan mastermaajoukkueen päävalmentajaksi Roni Hotarin. Avoimen joukkueen managerihaku on kuitenkin edelleen auki.
Liiton hallitus on valinnut mixedsarjan mastermaajoukkueen päävalmentajaksi Aki Ropon. Kotimaan leiritoiminnassa valmentajana toimii lisäksi Mikko Saloila. Mixedjoukkueen manageriksi on valittu Elisa Pursiainen.
Valmentaja- ja managerihaku EMUC-kisojen osalta sulkeutuu 31.12.2024.
EYUC
European Youth Ultimate Championships (EYUC) 2025 pelataan Slovakian Travassa 3.-8.8.2025. Turnauksessa kisataan U20-ikäluokassa eli osallistua voivat kaikki 1.1.2006 jälkeen syntyneet, jotka ovat vähintään 12-vuotiaita.
Liiton hallitus on valinnut U20 avoimen maajoukkueen valmennustiimiksi LeKi juniorivalmentajan Leevi Cederlöfin ja EUC juniorivalmentajan Antti Järven. Joukkueen manageriksi valittiin EUC junioreiden valmentaja Meeri Mäkihelmi. Useamman joukkueen muodostuminen ei ole realistista, joten valmentaja- ja managerihaku EYUC2025-kisoihin on päättynyt.
Avoimen joukkueen pelaajarinkiin voivat ilmoittautua kaikki pelaajat sukupuoleen katsomatta. Pelaajaringin sukupuolijakauman perusteella on mahdollista, että joukkue ilmoitetaan lopulta mixedsarjaan.
WBUC
HUOM! World Beach Ultimate Championships (WBUC) 2025 pelataan 16.-22.11. Algarvessa, Portugalissa. Turnauksen ajankohta on muuttunut alkuperäisestä. Turnauksessa on oletettavasti tarkoitus pelata avoimen, naisten ja mixedin aikuisten (16+), master (naiset 30 / miehet 33+), grand master (37/40+) ja great grand master (45/48+) -sarjat.
Liiton hallitus on valinnut GM mixedin valmennustiimiksi Marja Elonheimon ja Jussi Kitusuon. Joukkueelle etsitään edelleen manageria.
Liiton hallitus on valinnut mixedin valmennustiimiksi Leevi Cederlöfin ja Lauri Saksan. Joukkueen manageriksi on valittu Elisa Pursiainen. Koska Leevi Cederlöf on valmentajana myös muissa projekteissa, on hän ilmoittanut luovuttavansa paikkansa mikäli joku muu ei-pelaava valmentaja on valmis ottamaan valmennuspaikan Laurin rinnalla.
Liiton hallitus on valinnut GGM valmentajaksi Timo Vaskion. Joukkueen manageriksi on valittu Mikael Hästbacka.
Liiton hallitus on valinnut avoimen valmennustiimiksi Eric Hytösen, Aleksi Pellon ja Patrick Potrykuksen. Joukkueen manageriksi on valittu Elisa Pursiainen.
Valmentaja- ja managerihaku kaikkiin muihin joukkueisiin on edelleen auki WBUC-kisojen osalta.
Valintakriteerit valmennukselle
Ensisijaiset valintakriteerit
- valmennuskokemus ultimatessa (erityisesti kokemus vastaavissa projekteissa)
- valmennusosaaminen (urheiluosaaminen, pedagoginen osaaminen ja ihmissuhdetaidot)
- projektinhallinnan osaaminen (esim. pelaajien ja muiden sidosryhmien kanssa viestiminen)
- sitoutuminen projektiin
Toissijaiset valintakriteerit
- muu urheiluvalmennus- tai ohjauskokemus (erityisesti vastaavissa projekteissa)
- kokemus pelaajana ultimatessa
- mahdolliset liikunta- tai kasvatustieteiden opinnot / suoritetut valmentajatutkinnot
- mahdolliset muut maajoukkueprojektia tukevat opinnot tai (vapaaehtois)työkokemus
- alustava valmennussuunnitelma projektille (Onko kokonaisuutta pohdittu huolella? Onko tavoitteenasettelu realistinen? Miten projekti tukee lajiyhteisöä?)
Täydentävät valintakriteerit
- ensisijaisesti haettava valmennuspaikka, jos haetaan useampaa paikkaa
- joukkueprojektin pitkäjänteisyys
Täydentäviä valintakriteereitä käytetään vain siinä vaiheessa, jos muilla kriteereillä ei saada joukkueita järjestykseen.
Valintakriteerit managerille
Ensisijaiset valintakriteerit
- manageri- tai joukkueenjohtajakokemus (erityisesti vastaavissa projekteissa)
- projektinhallinnan osaaminen (esim. pelaajien ja muiden sidosryhmien kanssa viestiminen)
- sitoutuminen projektiin
- englanninkielen suullinen ja kirjallinen osaaminen
Toissijaiset valintakriteerit
- mahdolliset muut maajoukkueprojektia tukevat opinnot tai (vapaaehtois)työkokemus
Täydentävät valintakriteerit
- kokemus pelaajana ultimatessa
- ensisijaisesti haettava manageripaikka, jos haetaan useampaa paikkaa
Täydentäviä valintakriteereitä käytetään vain siinä vaiheessa, jos muilla kriteereillä ei saada joukkueita järjestykseen.
Korvaukset
Ei-pelaavalle valmennukselle korvataan kohtuulliset matka- ja majoituskulut kisamatkalta sekä enintään kahdeksalta kotimaan leiriltä ja yhdeltä harjoitusturnaukselta. Lisäksi korvataan kisamatkan ja harjoitusturnauksen ajalta ruokakulut (lounas ja päivällinen), kuitenkin maksimissaan 40 € päivältä, kisojen osallistumismaksu sekä maajoukkueasu (2kpl pelipaitoja). HUOM!
Ei-pelaavalle managerille korvataan matka- ja majoituskulut kisamatkalta ja tarvittaessa yhdeltä harjoitusturnaukselta 300 € asti. Juniorimaajoukkueen osalta käsitellään korvausta vielä erikseen. Lisäksi korvataan kisojen osallistumismaksu sekä maajoukkueasu (2kpl pelipaitoja).
Pelaaja-valmentajalle korvataan kohtuulliset matka- ja majoituskulut kisamatkalta ja harjoitusturnaukselta. Pelaaja-managerille korvataan matka-kustannukset kisamatkalta 300 € asti.
Liitolla on oikeus pyytää matkustussuunnitelmat etukäteen hyväksyttäviksi.
Liitokiekkoliiton hallitus päättää maajoukkueprojektin tuen suuruuden osana liiton talousarviota. Liiton tuen jälkeen ylimenevät valmennuksen ja managerin kulut laskutetaan projektiin osallistuvilta pelaajilta.
Korvaukset katetaan enintään kahdelta kotimaiselta valmentajalta ja yhdeltä managerilta per joukkue. Jos henkilöitä on useampia, tiimi sopii keskenään omavastuun jakamisesta.
Valmennuksen vastuut
- Pelikirjan luominen
- Harjoitusleirien sisältöjen suunnittelu ja vetäminen
- Pelaajavalintojen tekeminen ja pelaajien roolitus
- Pelipäivien aikataulutus ja kokonaisuudesta vastaaminen
- Valmennuksellisista asioista viestiminen pelaajille ja muille sidosryhmille
Vastuista tarkemmin valmentajasopimuksessa.
Managerin vastuut
- Ei-valmennuksellisista asioista viestiminen pelaajille ja muille sidosryhmille
- Yhteyshenkilönä toimiminen kisajärjestäjien suuntaan sekä kisajärjestäjien asettamista deadlineista huolehtiminen
- Mahdollisen rosterijärjestelmän hallinnointi
- Joukkueiden tulojen ja menojen kirjaaminen valmiiseen taulukkopohjaan
- Liiton tekemien laskujen välittäminen pelaajille
- Harjoitusleirien tilavarausten tekeminen
- Kisamajoitukseen ja paikan päällä tapahtuviin kuljetuksiin liittyvien asioiden hoitaminen
- Peliasutilauksen kerääminen (valmistajan ja designin valintaa koordinoi liitto)
- Pelaajasopimusten ja tarvittavien muiden lomakkeiden sekä vakuutustietojen kerääminen pelaajilta
- Tarvittaessa alaikäisten pelaajien ylimääräisenä huoltajana toimiminen ulkomailla
Vastuista tarkemmin managerisopimuksessa.
Lisätietoa
toiminnanjohtaja@liitokiekkoliitto.fi
[EDIT 9.11. päivitetty WBUC kisojen ajankohdan muutos]
[EDIT 28.11.2024 päivitetty valmentaja- ja managerivalintoja sekä lisätty huomio ateriakorvauksesta ja korjattu EMUCin sijainniksi Lund]
[EDIT 16.12.2024 päivitetty tieto ei-pelaavan valmentajan ateriakorvauksesta ja tarkennettu sanamuotoa managerin korvauksesta]