Avoimen SM-finaalipaikat ratkaistaan Tampereella 10.-11.8. Naisten sarjan Tour 2 peruutettu

Otso 1 Vuosaaressa

Avoimen sarjan SM-Tour 2 pelataan jopa legendaarisella Pirkkahallin nurmella tulevana viikonloppuna. Naisten sarjaa ei valitettavasti pelata tourilla. Asiasta lisää artikkelin toisessa osassa.

Avoimessa sarjassa Otso on erittäin vahvasti kiinni paikasta SM-finaalissa voitokkaan ensimmäisen SM-tourin ansiosta. Espoolaisille riittää kakkostourilta kolmas sija finaalipaikan varmistamiseksi.

Tulevan tourin ehdottomasti mielenkiintoisin taistelu tullaan käymään kotijoukkue PirU:n ja Helsinki Ultimaten välillä. Molemmilla joukkueilla on vielä realistiset mahdollisuudet lunastaa paikka SM-finaalista. Vuosaaressa ensimmäisellä tourilla Helsinki Ultimate onnistui päihittämään PirU:n niukasti 14-15 ja sijoittui tourilla toiseksi. Pirkanmaalaisilla on edessä pakkovoitto tulevasta tourista, mikäli he haluavat vielä mahdollisuuden pelata SM-kullasta tänä vuonna, toki olettaen, että Otso ei sijoitu neljänneksi tai viidenneksi. Helsinkiläiset pystyvät varmistamaan finaalipaikkansa myös voittamalla tulevan tourin. Kakkosija riittää vain, jos PirU ei onnistu voittamaan touria. Mikäli Helsinki Ultimate ja PirU sijoittuvat ristiin tulevalla tourilla, muuttuu tilanne hyvin mielenkiintoiseksi. Tällöin jokainen tehty ja päästetty maali voi olla ratkaiseva.

Edellisenä viikonloppuna, sekä PirU, että Otso kävivät Malmön Summer Tourilla hakemassa tuntumaa kovista kansainvälisistä peleistä. PirU:n mukana oli useampi vahvistus Helsinki Ultimatesta. Jos Otso ja PirU onnistuvat ottamaan mukaansa kansainvälisten kenttien intensiteetin SM-tourille, voi muilla joukkueilla olla keinot vähissä heitä vastaan.

Mukana tourilla ovat myös Muu Suomi ja Otso2. Joukkueilla ei välttämättä ole realistista mahdollisuutta kilpailla finaalipaikasta, mutta pronssipeliin on paikka vielä auki. Helsinki Ultimate 2 poisjääminen tourilta tarkoittaa sitä, että toinen näistä joukkueista tullaan näkemään mitalipeleissä syksyn finaalitapahtumassa. Viime tourilla joukkueiden kohtaaminen päättyi Muu Suomelle voittoon universe-pisteellä 13-14. Otso2 joukkueessa on kuitenkin nuoria potentiaalisia pelaajia, jotka ovat treenanneet ensimmäisen tourin jälkeen todennäköisesti enemmän yhdessä, mitä Muu Suomen pelaajat. Lisäksi useampi Otso2 pelaajista oli Otson mukana Malmön Summer tourilla hakemassa kokemusta ja totuttelemassa kovatempoisiin peleihin. Myös viime vuonna SM-tourilla Otso2 hävisi Muu Suomelle Vuosaareessa universe-pisteellä, joten he tulevat varmasti nälkäisenä tulevalle tourille.

Pelit käynnistyvät lauantaina kello 9:30, kun Muu Suomi kohtaa Helsinki Ultimate 1:n. Sunnuntain kruunaa mahdollisesti tourin tärkein peli PirU:n ja Helsinki Ultimaten välillä kello 15:30. Kannattaa tulla paikan päälle seuraamaan jännitysnäytelmää!

Naisten sarja peruttu

Naisten sarjan osalta tour 2 peruttiin, koska ilmoittautuneita joukkueita oli vain kolme. Ennen kauden alkua seuroista koostuva SLKL kilpailutoimikunta oli määrittänyt joukkuemäärän alarajaksi neljä joukkuetta.

Liitto toteutti anonyymin kyselyn selvittääkseen syitä naisten sarjan pelaajapulaan. Kysely oli suunnattu niille naisille, jotka eivät olleet aikoneet pelata tour 2:lla ja syitä pyydettiin kuvaamaan omin sanoin. Avovastauksella toivottiin saavan paremmin tietoa kuin monivalinnalla. Vastauksia saatiin 39 pelaajalta ja mainintoja eri syistä kertyi yhteensä 61. Useimmilla vastaajilla syitä oli enemmän kuin yksi.

Yleisin syy olla osallistumatta oli matkustaminen ja muut päällekkäiset tapahtumat, minkä kertoi syyksi joka kolmas vastaaja (n=13). Toiseksi yleisin syy oli oman seurajoukkueen puuttuminen, minkä mainitsi joka neljäs vastaaja (n=10). Kolmanneksi yleisin syy oli terveydellinen tilanne, joka oli syynä joka viidennellä vastaajalla (n=8). Useampia mainintoja saivat myös oman mahdollisen joukkueen liian heikko taso suhteessa muihin joukkueisiin sekä oman peliuran vaihde (liian aloittelija tai jo jäähdyttelijä).

Muutamia ja yksittäisiä mainintoja saaneita syitä olivat oma motivaatio yleisesti, perhetilanne, turnausviikonlopun hinta, oma epäaktiivisuus sarja-asioiden seuraamisessa, SM-sarjan ilmapiiri, ei tiedä missä pelaisi, tavoitteellisuuden puute, ylipäänsä naispelaajien ja naisten treenien puute seurassa, 5v5 pelimuoto sekä se, että turnausten ajankohdat tiedetään liian myöhään.

Kyselyssä oli myös mahdollista kertoa muita terveisiä. Useat vastaajat kommentoivat huolestuttavan vähäistä naispelaajamäärää lajissa ylipäänsä ja rekrytoinnin vaikeutta tai resurssien puuttumista rekrytoinnista. Huolestuttavana nähtiin myös pelaajien kasaantuminen vain muutamaan seuraan pienempien seurojen kustannuksella. Toisaalta ehdotettiin harrasteturnausten järjestämistä SM-sarjan sijaan, mutta myös harrasteturnausten joukkueiden ohjaamista SM-sarjaan. Lisäksi pohdittiin lajin markkinoinnin toimivuutta ja sitä, että striimin pitäisi olla laadukas ja pelin edetä ilman pitkiä pysähdyksiä. Esille nostettiin myös se, että kokonaisen viikonlopun järjestäminen vapaaksi on vaikeaa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että monen potentiaalisen pelaajan mielestä kesän naisten SM-tourit eivät ole nykyisellään henkilökohtaisesti tarpeeksi tärkeitä, jotta niihin sitoutuisi ja ne priorisoisi korkeammalle omassa elämässä. Yhdistelmäjoukkue, joka ei pääse harjoittelemaan yhdessä ja joka ei tarjoa sitouttavaa joukkueprojektia, ei houkuttele, kun ajalle rahalle ja jaksamiselle on paljon muitakin vaihtoehtoja. Ylipäänsä laji on niin pieni, että jo muutaman yksittäisen pelaajan poissaolo esimerkiksi terveydellisistä syistä voi kaataa kokonaisen joukkueen.

Talven tapahtumat löytyvät Ultimate.fistä ja viime talven lopulla joukkueiden yhteyshenkilöt ovat käyneet keskustelua, mutta vielä ei ole virallisesti vahvistettu, että naiset pelaavat tulevalla hallikaudella vain yhtä sarjatasoa ja onko sen status SM-sarja vai harraste. Naisten sarjan hallikauden formaatista päättää virallisesti SLKL kilpailutoimikunta syys-lokakuun taitteessa. Jos seuralle ei ole nimetty edustajaa tai edustaja on vaihtunut, ilmoituksen voi tehdä sähköisellä lomakkeella.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän