PirU iskussa kakkostourilla – Finalistit ovat nyt selvillä

PirU: joukkue iloisena voitokkaan tourin jälkeen

SM-tour 2 pelattiin vaihteeksi sateisissa olosuhteissa Pirkkahallin nurmikentällä. Otso sai käytännössä varmistettua oman finaalipaikkansa ensimmäisessä pelissään, mutta toisesta finaalipaikasta käytiin vielä tiukka taistelu Helsinki Ultimaten ja PirUn välillä. Helsinki Ultimate 2:n puuttuminen ja Otso2:n viimehetken poisjääminen tourilta tarkoittaa myös sitä, että Muu Suomi sai lunastettua paikan pronssiottelusta. Joukkueen kapteeni Ilari Nurmelan sanoja mukaillen, finaalitapahtuma on vaikea konsepti ympäri Suomea kasatulle joukkueelle, joten pronssiottelun joukkueet ovat käytännössä vielä auki.

Lauantain pelit

Lauantain käynnisti Helsinki Ultimaten ja Muu Suomen kohtaaminen, joka päättyi helsinkiläisten hyväksi 15-7. Tiivistyneen joukkuemäärän vuoksi peli jäi myös helsinkiläisten päivän ainoaksi. Muu Suomi kohtasi vielä myöhemmin päivällä Otso:n, jolle peli oli käytännössä tourin tärkein finaalipaikan varmistamiseksi. Espoolaiset onnistuivat viemään pelin nimiinsä selkeästi 15-6. Tuloksista ja viime hetken aikataulumuutoksista huolimatta olivat Muu Suomen pelaajat tyytyväisiä pelifiilikseensä ja suorituksiinsa kentällä. SM-tour kuitenkin tuo mahdollisuuden pelata kovia 7v7 pelejä pelaajille, jotka eivät välttämättä pääse niitä muuten pelaamaan treeneissä.

PirU:lle tourin yksi tärkeimmistä peleistä pelattiin Otsoa vastaan iltapäivällä. Hyvinkin tasaisen alun jälkeen onnistui Otso pääsemään edelle yhden breikkimaalin ansiosta. Tämä ei kuitenkaan paljoa pirkanmaalaisia hetkauttanut ja he sulkivat espoolaisten johdon tekemällä kääntämällä seuraavan puolustuksensa breikkimaaliksi. PirU onnistui breikkaamaan Otson vielä kaksi kertaa ennen puoliaikaa. PirU:n Ville Werner onnistui myös Callahan-maalissa, kun Otson Tomi Sandbergin harhaheitto leijui suoraan Wernerin käsiin.

PirU:n hyökkäyskentällinen pelasi äärimmäisen vakuuttavasti läpi pelin, eikä yhtä ohiheittoa lukuunottamatta tiputtanut kiekkoa kertaakaan. Otson hyökkäyksellä oli taas vaikeuksia, eikä puolustus löytänyt avaimia vastustajan hyökkäyksen pysäyttämiseksi, mikä johti PirU:n vakuuttavaan 15-10 voittoon. Finaalipaikka oli käytännössä yhden voiton päässä.

Sunnuntain pelit

Sunnuntain pelit käynnistyivät Muu Suomen tourin viimeisellä pelillä. Vastaan asettui vahvoja otteita eilen esittänyt PirU, joka myös jatkoi siitä, mihin oli eilen jäänyt. Peli päättyi pirkanmaalaisten selkeään voittoon 15-5.

Otson ja Helsinki Ultimaten välinen kohtaaminen oli merkittävä sekä helsinkiläisille, että pirkanmaalaisille. Helsinkiläisten voitto tarkoittaisi sitä, että tourin viimeinen ottelu ratkaisee finaalipaikan. Äärimmäisen tiukan edestakaisen ottelun jälkeen Otson onnistui viemään pelin nimiinsä lukemin 15-13. Ensimmäinen puoliaika oli helsinkiläisiltä vahvempi onnistuen breikkaamaan Otson kahdesti, kun taas Otso onnistui breikkaamaan Helsingin kerran. Otso onnistui kuitenkin toisella puoliajalla kiristämään ruuvia ja breikkaamaan helsinkiläiset jopa kolmesti.

Viimeiseen otteluun PirU:a vastaan helsinkiläiset lähtivät selkä seinää vasten, sillä häviö tarkoittaisi finaalipaikan menettämistä. Voitolla voisi vielä olla mahdollisuus, kun top 3 joukkueet päätyisivät tasapisteisiin tour 2 osalta. Kuten ensimmäiselläkin tourilla, oli ottelu taas äärimmäisen tiukka ja tapahtumia täynnä. PirU:n ja Helsinki Ultimaten kohtaaminen on aina yhtä mielenkiintoista seurattavaa. Koko viikonlopun aikana vahvoja otteita näyttäneet Winqvistit Helsingiltä olivat taas merkittävässä roolissa määrämässä pelin tahtia ja puoliajalle mentiin käytännössä tasalukemissa molempien joukkueiden onnistuessa breikkaamaan kerran.

Heti toisen puoliajan alkuun PirU otti huikean kolmen breikin putken ja näytti jo siltä, että peli oli ratkaistu. Muutaman pisteenvaihdon jälkeen helsinkiläiset onnistuivat kuitenkin toistamaan pirkanmaalaisten tempun tekemällä kolme breikkiä putkeen. Yhtäkkiä oltiinkin universe-pisteellä, johon Helsinki Ultimate oli lähdössä hyökkäämään. Viimeisessä pisteessä panokset olivat kovat: voittaja pääsee finaaliin. PirU onnistui ottamaan katkon ja Aleksi Pelto löysi Milo Brownin maalista sinetöidäkseen voiton PirU:lle lukemin 15-14, sekä paikan kuuden viikon päästä pelattavasta loppuottelusta Otsoa vastaan.

PirU oli läpi viikonlopun osoittanut erittäin vahvoja otteita. Erityisesti ottelu Otsoa vastaan oli vakuuttavinta peliä, mitä pirkanmaalaisilta on hetkeen nähty. Nähtäväksi jää, pystyvätkö he ylläpitämään tasonsa finaalissa vai onnistuuko Otso keräämään rivinsä ja tuomaan kovemman vastuksen loppuotteluun. Onnistuuko PirU puolustamaan viime vuoden SM-kultaansa, vai palaako Otso Suomen huipulle? Tänä vuonna espoolaisten voitontahto on todennäköisesti entistä suurempi, kun viime vuonna he jäivät kokonaan ulos loppuottelusta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän