Liitto on päättänyt jättää talven 2020 SM-viikon välistä

Ultimate on ollut lajina mukana SM-viikolla alusta asti ja siitä lähtien laji on nähty mukana joka kerta. Viimeisimpänä SM-viikko järjestettiin Vantaalla heinäkuun alkupuolella, jolloin ultimatessa kamppailtiin beach ultimaten Suomen mestaruudesta. Tapahtuma keräsi kiitosta osallistujilta ja Ylen TV-lähetys houkutteli myös kiitettävän määrän katsojia ultimaten osalta ruudun ääreen. Seuraavaan SM-viikkoon liitto on kuitenkin päättänyt olla osallistumatta.

Järjestyksessään jo viides SM-viikko järjestetään Joensuussa 30.1.-2.2.2020. Ultimaten kannalta ajankohta on haastava, sillä samaan aikaan pelataan ensi kertaa järjestettävät sisäkauden seurajoukkueiden EM-kisat. Haastavan ajankohdan lisäksi Joensuu ei ole sijaintina kovin optimi. Vaikka joukkueet innostuisivatkin lähtemään kohti Itä-Suomea, haasteeksi nousevat mm.vapaaehtoisten saaminen. Iso monilajitapahtuma, jossa on mukana monta tahoa, vaatii muutenkin paljon valmisteluita, jotka luonnollisesti vaativat taas paljon aikaa ja energiaa. Rajallisten resurssien puitteissa on puntaroitava, mihin aikaa kanavoidaan. Täysin ilmaistakaan osallistuminen ei ole, mutta päätöksen taustalla ei ole ensisijaisesti taloudelliset syyt.

Vuoden 2021 SM-viikko järjestetään jälleen kesällä. Paikkakunnaksi on valikoitunut Salo ja ajankohtana on heinäkuun alku. Liitto ei ole tehnyt vielä päätöstä vuoden 2021 osallistumisesta, mutta lähtökohtaisesti kiinnostusta löytyy.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän