Hyvää kannatti odottaa – NSUT XXXIV:n ilmoittautuminen on vihdoin auki!

Ulkokautta ei ole vielä viimeistelty, mutta syksy tekee vääjäämättä tuloaan, ja se merkitsee samalla Suomen suurimman ja perinteikkäimmän sisäultimateturnauksen lähestymistä. Mielikuvituksellisista peliasuista sekä tiukoista muuveista niin päivä- kuin iltapeleissäkin päästään jälleen nauttimaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna 26.-27.10.2019 Vaasan naapurikaupungin, Mustasaaren OP-Areenalla.

Ilmoittautuminen turnaukseen on juuri avattu, ja mukaan pääsee 16 joukkuetta avoimeen sekä 8 naisten sarjaan. Kokoa siis kaverit kasaan ja suuntaa syksyn menevimpään turnaukseen! Ilmoittautumisaikaa on aina perjantaihin 21.9. asti. Matkustusmuodoksi turnausjärjestäjät suosittelevat Kolmostien päässä tai varrella asuville legendaarista NSUT-bussia, sillä onhan linja-autossa nyt tunnelmaa. Bussi matkaa perjantai-iltana Helsingistä Tampereen kautta Vaasaan ja palaa samaa reittiä sunnuntaina heti turnauksen loputtua.

Opiskelijaturnauksena vuonna 1986 alkunsa saanut NSUT tunnetaan ainutlaatuisesta tunnelmastaan ja siitä, että koko vaasalainen ultimateyhteisö puhaltaa yhteen hiileen onnistuneen tapahtuman järjestämiseksi. Viime vuosina turnaukseen osallistuneet joukkueet ovat koostuneet kaikentasoisista pelaajista ja edustaneet lähes jokaista suomalaista ultimatekaupunkia. Onpa mukana ollut ulkomaisiakin jengejä miltei joka vuosi!

Tutustu tarkemmin turnausinfoon NSUT:n nettisivuilla ja seuraa turnausjärjestäjiä sosiaalisissa medioissa, niin pysyt kartalla viimeisimmistä uutisista. Nähdään NSUT XXXIV:n merkeissä lokakuussa!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän