PuTille EM-pronssia mixed-sarjassa

Seurajoukkueiden Euroopan mestaruuskilpailut on saatu päätökseen Caorlessa, Italiassa. Kolmanneksi sijoittunut PuTi toi Suomelle harvinaisen mixed-sarjan arvokisamitalin. Mixed-sarjan mestaruuden voitti Salaspils Latviasta, mutta EM-turnauksen suurin voittaja oli italialainen CUS Bologna, jolle jaettiin kirkkaimmat mitalit sekä avoimen että naisten sarjassa.

PuTi aloitti turnauksen vahvasti voittamalla kaikki kolme otteluaan perjantaina. Livelähetyksenä nähdyssä avausottelussa kaatui Hässliche Erdferkel (Marburg, Saksa) lukemin 15-6, minkä jälkeen perässä seurasivat LeftOvers (Brno, Tsekki) 15-5 ja SMOG 2 (Pohjois-Englanti) 14-12. Ultiworldin katsaus perjantain mixed-sarjan otteluista löytyy täältä.

Lauantaiaamuna Disc’Over Lisboa (Lissabon, Portugal) jäi vielä taakse lukemin 15-9, mutta PuTin voittokulku katkesi alkusarjan viimeisessa ottelussa, jonka Deep Space (Lontoo, Englanti) voitti 15-11. Voitolla Deep Space ansaitsi itselleen alkulohkon kärkisijan ja paikan semifinaalissa. PuTi oli varmistanut oman paikkansa semifinaaleissa jo aiemmin.

“Ensimmäinen tappio oli meille matemaattisesti melko merkityksetön ja Deep Spacella oli suurempi halu voittaa”, pohtii PuTin mediayhteyshenkilö Antti Järvi avaustappion syitä. “Toki yritettiin tsempata itseämme, mutta tällä tasolla pienet asiat merkkaa paljon.”

Alkulohkon kakkossija toi PuTille semifinaalivastukseksi elokuisesta EM-karsintaturnauksesta tutun Salaspils MIXin (Salaspils, Latvia). Salaspils oli voittanut oman alkulohkonsa murskaamalla Euroopan kenties kovimman mixed-joukkueen GRUTin (Amsterdam, Hollanti) 15-7.

Karsintaturnauksessa PuTin ja Salaspilsin välisten otteluiden voitot jakaantuivat tasan 1-1, joten semifinaalista oli odotettavissa tiukka – eikä todellisuus pettänyt odotuksia. Universe-pisteeseen 13-12 päättynyt ottelu toi lopulta Salaspilsille paikan finaaliin ja jätti PuTin pronssiotteluun.

“Salaspils-matsi oli koko ajan erittäin tasainen ja hyvä. Lopussa kiekot tippuivat vastustajalle pari kertaa liian usein. Ottelu olisi voinut päättyä kumman tahansa joukkueen voittoon”, tiivistää Järvi semifinaalin. Tarkemman kuvauksen tapahtumien kulusta tarjoaa Ultiworldin katsaus mixed-sarjasta lauantaina.

Salaspils lentää kiekkoon semifinaalissa PuTin Erkka Niinin edestä. Kuva: Focus Ultimate / Quentin Dupré la Tour

Semifinaalitappiosta sisuuntuneena PuTi lähti pronssiotteluun ottamaan revanssia Deep Spacesta. “Pronssiottelussa meidän joukkue pelasi paljon kovempaa, samalla intensiteetillä kuin semifinaalissa Salaspilsia vastaan”, vertaa Järvi kahden Deep Space -ottelun välistä eroa. Lontoolaisilla ei lopulta ollut mitään tehtävissä, kun PuTi marssi suvereeniin 15-4 voittoon ja lähti kotimatkalle EM-pronssimitalit kaulassa.

PuTin menestyksen perusteella voisi lähteä vertailemaan Suomen ja muun Euroopan mixed-ultimaten välistä ero, mutta Järvi ei halua tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. “Aika vaikea yhden turnauksen perusteella kommentoida mixed-skenen tilaa muualla. EUCF:n kahdestatoista mixed-joukkueesta aika moni oli ensikertalaisia. Näyttäisi siis siltä, ettei mixedissä pysyvyys ole yhtä vahvaa kuin naisten ja avoimen sarjoissa, joissa kovat joukkueet voi melko varmasti tietää ennakolta”, Järvi kuvaa havaintojaan. “Salaspils on nähdäkseni aika rutinoitunut mixedissä, vaikkakin se on viime vuosina ollut aktiivisempi avoimen sarjassa.

”Huomaa kyllä, ettei osa maista panosta juurikaan mixediin. Perinteisesti kovat maat, kuten Italia ja Saksa eivät ole mixedissä kärkinelikossa, vaikka avoimen ja naisten sarjoissa menestymisen voisi kuvitella korreloivan myös mixed-sarjassa menestymiseen”, Järvi pohtii.

EUCF:n myötä PuTin mixed-projekti on tällä erää saatu päätökseen. “EUCF on ollut upea kokemus tälle joukkueelle, vaikka kirvelevä semitappio tulikin”, Järvi summaa pronssisen projektin. Vielä ei voi sanoa, nähdäänkö PuTi tulevaisuudessa suomalaisilla tai kansainvälisillä mixed-kentillä. “Tämä oli projekti ja jatkosta päätetään myöhemmin, jos niikseen tulee.”

Lopulliset tulokset

Kaikki tulokset löytyvät Ultimate Centralista.

Mixed
1. Salaspils MIX (Salaspils, Latvia)
2. GRUT (Amsterdam, Hollanti)
3. PuTi (Helsinki)
4. Deep Space (Lontoo, Englanti)

Avoin
1. CUSB La Fotta (Bologna, Italia)
2. Clapham Ultimate (Lontoo, Englanti)
3. Chevron Action Flash (Pohjois-Englanti)
4. RealFive (Dzerzhinsk, Venäjä)

Naiset
1. CUSB Shout (Bologna, Italia)
2. Cosmic Girls (Pietari, Venäjä)
3. YAKA (Noisy-Le-Sec, Ranska)
4. Dublin Gravity (Dublin, Irlanti)

[EDIT 29.09.2019 20:40 PuTin pronssi ei ollut Suomen ensimmäinen mixed-sarjan arvokisamitali. Aiemmin Suomi on voittanut maajoukkueiden MM-pronssia Heilbronnissa 2000 ja UFO on voittanut seurajoukkueiden EM-hopeaa Rostockissa 2005.]

2 KOMMENTIT

  1. Suomi on voittanut mixedissä MM-pronssia Heilbronnissa vuonna 2000. Myös UFO sai kai mitalin Rostockissa 2005.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän