Espoolaisjoukkueet juhlivat mestaruutta SM-finaaleissa Jyväskylässä

Otso on Suomen mestari 2021. Kuva: Tiia Tennosmaa.

Kesäkauden finaalitapahtuma pelattiin Jyväskylässä lauantaina 25. syyskuuta. Naisten sarjan finaalissa espoolainen Atletico voitti yhdeksännen peräkkäisen Suomen mestaruutensa. Avoimen sarjassa niin ikään espoolainen Otso palasi kultakantaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Naisten finaali 15-6

Espoolainen Atletico voitti yhdeksännen peräkkäisen kesäkauden Suomen mestaruutensa, kun se peittosi finaalissa tutun kilpasiskon Helsinki Ultimaten 15-6.

Atletico sai vahvan otteen mestaruuspokaalista heti ottelun ensimmäimmäisellä puoliskolla ja puoliajalle mentiin jo reilun 20 minuutin peliajan jälkeen tilanteessa 8-2. Helsingin hyökkäykselle tuli kiekon pudotuksia epävarmojen heittopaikkojen seurauksena ja Tico onnistui kääntämään nämä paikat nopeiksi vastahyökkäyksiksi ja pisteiksi. Ticon oma hyökkäyskään ei ollut täysin kliinistä, mutta Helsinki ei vastaavasti saanut käytettyä näitä paikkoja.

Atleticon Anni Jokinen kurottaa kiekkoon Helsinki Ultimaten Vilma Heinosen edestä. Kuva: Tiia Tennosmaa.

Toisella puoliajalla Helsingin hyökkäysvarmuus parani ja jälkimmäisen puoliskon pisteet jakautuivat tasaisemmin 4-7. Atleticon puolustus ei kuitenkaan päästänyt helsinkiläisiä helpolla ja kottaraisparvi haki leijuvia pitkiä heittoja ilmasta tilaisuuden tullen. Ottelu päättyi Ticon 15-6-voittoon 58 peliminuutin jälkeen. Helsinkiläisten peli-ilme säilyi pienemmästä rosterista huolimatta hyvänä loppuun asti, vaikka joukkue menetti toisella puoliajalla yhden pelaajistaan loukkaantumisen takia.

Ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Atleticon Maija Leino, joka teki tärkeää työtä hyökkäyksen rakentamisessa sekä kiekollisena että kohteena. Leinolta nähtiin myös kenties ottelun komein yksilösuoritus, kun Mariia Martuksen tiukka kämmenkaari jäi maalissa kiinni levyttämällä.

Ottelun kulku ja tilastot on katsottavissa Pelikoneessa.

MVP Maija Leino. Kuva: Tiia Tennosmaa.

Avoimen finaali Otso – PirU 15-10

Espoo Ultimate Clubin miesten joukkue Otso palasi kesäkauden Suomen mestariksi kolmen vuoden tauon jälkeen. Finaalivastustajana oli edellisvuosien mestari Pirkanmaa United eli tamperelaisen UFOn ja Lempäälän Kisan yhteistyöjoukkue.

Ottelun alussa Otso ei saanut omaa hyökkäystään käyntiin ja pirkanmaalaiset ottivat nopeasti johtoaseman, joka ensimmäisellä puoliskolla oli enimmillään 3-6. Otson hyökkäyksen hämmennyksen tiivisti PirUn Thomas Pfisterin kiinni levyttämä callahan-maali. Ensimmäisestä parikymmenminuuttisesta selvittyään Otso sai kuitenkin oman pelinsä järjestykseen ja seuraavassa 12 minuutissa espoolaiset käänsivät tilanteeksi 7-6. Lopulta puoliajalle mentiin Otson johtaessa 8-7.

PirUn Aleksi Pelto levyttää katkon Otson Patrik Potrykukselta. Kuva: Ronja Roppo.

Toisella puoliajalla ottelu jatkui tasaisena tilanteeseen 10-10 asti, minkä jälkeen Otso kiristi entisestään tahtia ja vei lopulta mestaruuden lukemin 15-10 ajassa 73:00. Mestaruus oli kaikkiaan Otson historian seitsemäs.

Ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Otso-konkari Antti “Eldis” Elonheimo, joka oli avainasemassa kiekonkäsittelyssä ja tarjosi painetta sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä sytyttäen joukkueensa loppuottelun kriittisissä hetkissä.

Ottelun kulku ja tilastot on katsottavissa Pelikoneessa.

MVP Antti ”Eldis” Elonheimo. Kuva: Tiia Tennosmaa.

Finaalipäivä näkyy ja kuuluu medioissa

Finaaliotteluiden tallenne on katsottavissa ilmaiseksi Ruudussa. Lisäksi kannattaa tutustua Yle Areenassa Let’s Lauantai -ohjelmaan, jossa myös ultimateen tutustutaan Otson Erkka Niinin kanssa.

Katseet tulevaan

Molemmat finaaliottelut päästiin pelaamaan kohtuullisen tuulettomassa ja sateettomassa säässä. Syyskuinen luonnonnurmi, joka näytti liukkautensa erityisesti avoimen ottelussa, on kuitenkin hyvä merkki siirtyä kohti sisäkautta, joka starttaa marraskuun puolivälissä mixed-SM-sarjalla.

Sitä ennen pelataan kuitenkin vielä seurajoukkueiden Euroopan mestaruudesta Belgiassa, jossa mixed-sarjassa Suomea edustaa PuTi. Moni tuoreista Suomen mestareista pelaa mixediä PuTin riveissä, joten montaa päivää ei jalkoja ehdi lepuuttaa ennen lentoa Bruggeen.

Atletico on Suomen mestari 2021. Kuva: Tiia Tennosmaa.

[EDIT 28.9.2021 20:39. Finaalipäivän tallenne on saatu näkyviin Ruutuun.]

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän