Finaalipäivän kisaennakko

Kuva: Pavel Budnik

Juniorit

Ensimmäistä kertaa sitten koronan ja vuosien tauon jälkeen Pasilassa päästään nauttimaan myös junioriultimatesta, kun U17-finaalissa kohtaavat EUC ja ViRHe. Talven juniorien SM-sarja on pelattu kahdessa osaturnauksessa ensin neljän ja sitten viiden joukkueen voimin. 

Ensimmäisen osaturnauksen jälkeen sekä ViRHe, EUC että sarjadebyyttinsä tehnyt Karhusuon Karhut olivat kiinni finaalipaikassa. Toisessa osaturnauksessa pelit menivät ristiin, ja tiiviin tarkastelun jälkeen finaaliin itsensä pelasivat EUC ja ViRHe. Espoo ja Karhut päätyivät kahden osaturnauksen jälkeen tasapisteisiin. Joukkueiden keskinäiset pelit nekin päättyivät tasan 1-1. Lopulta EUC:lla oli parempi maaliero keskinäisissä otteluissa, mikä siivitti toisen kahdesta espoolaisjoukkueesta finaaliin.

EUC ja ViRHe ovat kohdanneet siis kaudella kahdesti. Molemmat kohtaamisissa EUC vei pidemmän korren, mutta ottelut ovat olleet tasaista vääntöä. Etenkin toisessa osaturnauksessa nähtiin tiukka universe-pisteeseen mennyt trilleri, joka ratkesi tutkapari Matias Pentikäisen ja Arvi Tuurin maaliin pitkäksi venyneen pisteen päätteeksi. 

“Tosi kiva, että päästään pelaamaan pitkästä aikaa sisäkauden finaaliottelu”, kommentoi ViRHeen valmentaja Hellen Koskinen. Joukkue on pelannut kauden vahvasti ja koko rosteriaan hyödyntäen. Toisen osaturnauksen voittaneen ViRHeen tehokas raksakaksikko Aida Westerberg ja Nooa Winqvist löytyvätkin ansaitusti U17-sarjan pistepörssin kärkisijoilta.

EUC:n valmentaja Meeri Helminen on tyytyväinen kasvaneeseen U17-sajaan: “Olen todella iloinen, että 

sarja on lähtenyt näin hyvin käyntiin ja kentillä on nähty paljon aivan uusia pelaajia – ja ihan uusi joukkuekin. Juniorit ovat turnaus turnaukselta taitavampia, ja tässä ikäsarjassa jokaiselle on löytynyt sopiva matchup vastustajan riveistä.” Myös EUC:n rosterissa on useita pelaajia, jotka ovat pelaamassa ensimmäistä sisäkauttaan. 

Teksti: Meeri Helminen

Naiset

Hallikauden naisten finaalissa pelaavat vastakkain UFO Tampereelta ja Atletico Espoosta. Naisten sarja oli tasainen ja pelit menivät ristiin, joten jännitys finaalipaikoista säilyi viimeiseen turnausviikonloppuun asti. Lopulta Atletico vei sarjan ykköspaikan maalieron turvin.

Kummastakin finaalijoukkueesta löytyy taitoa ja tahtoa. Finaalista tulee varmasti tiukka, sillä joukkueiden kauden neljästä kohtaamisesta kolme päättyi yhden maalin erolla. Atleticosta ja UFO:sta löytyvätkin naisten sarjan pistepörssin top 5 -pelaajat.

Atleticon joukkueen vahvuus on fyysisyys ja juoksuvoima. UFO:n vahvuus taas on markkerin murtaminen. Kiinnostavaa siis nähdä, kumpi pelityyli on voittava lauantain finaalissa.

Teksti: Meri Saloila

Avoin

Odotus on vihdoin palkittu: kevään aurinko paistaa kirkkaasti taivaalla ja kaksi huippujoukkuetta, Otso1 ja Helsinki Ultimate 1, ottavat yhteen kultamitalista Pasilan parketilla.

Otso1 on tähän asti dominoinut sarjaa häviten vain yhden ottelun koko kauden aikana – joukkueen vauhti ja taito ovat näkyneet kauden tuloksissa. Toisaalta Helsinki Ultimate 1 on osoittanut myös vahvuutensa tällä kaudella voittaen 12 peliä ja sijoittuen sarjataulukossa toiseksi. Heidän pelistrategiansa on monipuolinen ja lisäksi joukkueen kyky kommunikoida kentällä on tehnyt heistä yhden sarjan parhaista joukkueista.

Mutta tarvitaanko pelkästään taitoa, että saavuttaa finaalivoiton? Huumori ja joukkuehenki ovat yhtä tärkeitä kuin taito kentällä, ja molemmilla joukkueilla onkin oma ainutlaatuinen henkensä. Otso1:n joukkuehenki on kuin yhtä suurta perhettä – he ovat pelanneet yhdessä niin kauan, että he voivat lukea toistensa ajatuksia kentällä. Heidän huumorinsa on myös legendaarista, mikä tekee heidän joukkueestaan yhden sarjan mukavimmista vastustajista. Helsinki Ultimate 1:n joukkueessa on puolestaan monia persoonallisuuksia, jotka yhdessä muodostavat tiimin, joka on valmis voittamaan minkä tahansa vastustajan. Heidän huumorinsa on myös huipputasoa, mikä tekee heistä yhden sarjan hauskimmista joukkueista.

Joten nyt on aika nähdä, kuka vie kotiin kultamitalin. Tämä on joukkueiden kauden kohokohta, joten odotamme molemmilta joukkueilta intensiivistä peliä ja huumoria kentän ulkopuolella.


Pronssiottelussa kohtaavat LeKi ja Vaasa Saints!

LeKi on esiintynyt kauden aikana varsin vahvasti voittaen kahdeksan ja häviten seitsemän ottelua. Joukkueen maaliero on vain kymmenen plussalla, joten joukkueen vahvuus onkin ollut tasaisuudessa ja tiiviissä joukkuepelaamisessa. Vaasa Saints on puolestaan napannut kauden aikana kahdeksan voittoa ja seitsemän tappiota, ja heidän maalieronsa on yksitoista plussalla. Joukkue on tunnettu fyysisestä pelityylistään ja nopeista vastahyökkäyksistään.

Pronssiottelussa onkin luvassa mielenkiintoinen kamppailu, kun LeKin tasainen peli kohtaa Vaasa Saintsien nopeat hyökkäykset. Kumpi joukkue onnistuu paremmin toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaansa ja nappaamaan pronssimitalit?

Pistetaulukon perusteella joukkueiden spirit-pisteet ovat hyvin lähellä toisiaan, joten myös henkinen valmius ja joukkuehenki voivat ratkaista ottelun voittajan. Joka tapauksessa molemmat joukkueet ovat varmasti valmiita antamaan kaikkensa ja kirmaamaan parketilla kesän odotuksen ja ultimate-huuman vallassa!

Teksti: Ilkka Vaahtoranta & ChatGPT

Alla vielä finaalipäivän ohjelma. Tarkemmat tiedot löytyvät tapahtuman FB-sivulta tai tästä artikkelista. Urheilu on luonnollisesti parasta paikan päällä, mutta pelejä on mahdollista jännittää myös Ruudun ääressä: https://www.ruutu.fi/stream/4311056. Pelejä voi katsoa ilmaiseksi kirjautumalla palveluun.

14:00 U17 finaali: ViRHe – Espoo

14:55 Avoimen pronssiottelu: LeKi – Saints

16:00 Naisten finaali: UFO – Atletico

17:05 Avoimen finaali: Otso 1 – Helsinki Ultimate 1

Palkintojenjako n.18:15 (tai vähän ennen)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän