JKL Summer Start avasi kesän turnauskauden

Jyväskylän Liitokiekkoilijat järjestivät toista kertaa Jyväskylä Summer Start -ultimateturnauksen, joka nimensä mukaisesti oli jälleen kesän ensimmäinen ulkoturnaus. Äitienpäivänä 11.5.2014 pelattu turnaus keräsi 7 joukkuetta Viitaniemen urheilupuiston legendaarisiin puitteisiin. 20140511_JSS_Viitaniemes_12

Kuten JSS-turnauksen sloganissa ”Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen” mainitaan, oli turnauspäivä sään puolesta monipuolinen. Säät vaihtelivat aamun sadekuurosta aina iltapäivän auringonpaisteeseen. Pelillisesti turnauksessa nähtiin monta tiukkaa ottelua ja voittajajoukkue tuli yllättävältä taholta.

Viime vuoden voittaja Oulun Disquitos oli tänäkin vuonna mukana kahden joukkueen voimin. Tällä kertaa kahden tasavahvan joukkueen taktiikka ei riittänyt oululaisille palkintosijoille pääsemiseen. Pronssiottelussa Jyväskylän JSW Valkoinen kukisti oululaiset 14–9. Finaalissa kohtasivat viime vuoden pronssijoukkue TT-Lätty Tampereelta ja turnauksen yllätysjoukkue Hattu X. Hattu-joukkue oli rakennettu muutaman Jyliläisen pohjalle ja ympäri Suomea ilmoittautuneet hattupelaajat oppivat yhteisen pelityylin jo alkusarjan aikana. Hattu X:n otteet olivat tasaisen vahvoja koko turnauksen ajan ja sillä irtosi ykkössija finaalissa lukemin 12–8.

Kokonaisuudessa JSS oli onnistunut yhden päivän turnaus ja oli hyvä aloitus ulkokaudelle. Jyväskylän Liitokiekkoilijat kiittävät kaikkia turnaukseen osallistuneita ja talkoolaisia.

Tervetuloa ensi vuonna uudestaan!

2014_05_11_Jkl_Summer_Start_176_2Sijoitukset: (Yksityiskohtaiset pelien tulokset löytyvät täältä.)

1. Hattu X
2. TT-Lätty
3. JSW Valkoinen
4. Disquitos
5. Whisquitos
6. JSW Punainen
7. Freezebees

Teksti: Teemu Ritvanen / JyLi
Kuvat: Ville Arvio / JyLi ry

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän