Olisi korkea aika pohtia liiton rakenteen uudistamista siten, että yksilöiden sijaan seurat olisivat keskusjärjestön suoria jäseniä, ja yksittäiset pelaajat olisivat mukana seurojen kautta. Nykyisessä järjestelmässä liittovaikuttaminen jää yksittäisten aktiivien käsiin eikä seurojen ääntä saada kuuluviin, kirjoittaa sarjavastaava, ultimatejaoston jäsen Matti Hokkanen.
Osallistuin pari viikkoa sitten lauantaina liiton junioriseminaarin Helsingissä. Vaikka ilmoittautumisiin oli kai liittynyt jonkin verran kankeutta, niin paikalla oli kuitenkin lopulta ihan mukavasti väkeä. Nettistriimillä oli myös seuraajia, ja Twitterinkin kautta tuli jonkin verran kommentteja. Tapahtumassa esitetty liiton junioriuudistustyöryhmän mietintö oli varsin yksityiskohtainen, ja uudistuksen tarpeesta oltiin hyvin pitkälti samaa mieltä. Käsitykseni mukaan seminaarissa onnistuttiin luomaan melko yhtenäinen lähtökohta siihen, miten paljon puhut- tua junioriuudistusta lähdetään viemään eteenpäin; lopullisten päätösten aika koittaakin jo ensi kuun liittokokouksessa.
Seminaariväki oli siis yksimielistä, mutta miten hyvin paikalla ollut joukko edusti koko Suomen ultimateyhteisön näkemystä uudistuksesta? Aivan ilmiselvästi junioriuudistuksen, niin kuin monen muunkin liiton projektin, todellisena käyttövoimana ovat seurat. Kuitenkin Suomen Liitokiekkoliiton jäseniä ovat nykyisellään yksittäiset, jäsenmaksun maksaneet pelaajat, useimmat varmasti lähinnä siksi että jäsenyys on vaatimuksena SM-sarjatason kilpailutapahtumiin osallistumiselle. Kun liitto kokoontuu käsittelemään yhteisiä asioita vaikkapa viralliseen liittokokoukseen tai epävirallisempaan seminaariin, paikalla olevat edustavat ensisijaisesti itseään – junioriseminaarissakaan ei siis varsinaisesti ollut edustettuina yhtään seuraa, vain yksittäisiä liittoaktiiveja, joista osa ehkäpä epäsuorasti toi esille myös seurojensa näkökantoja.
Lauantain seminaarin pohjalta kukaan ei siis edelleenkään todella tiedä, miten seurat suhtautuvat esitettyihin ajatuksiin. Kun tämä asia tuotiin esille seminaarin loppupuolella, joudittiin pohtimaan olisiko asiaa vielä erikseen selvitettävä seuroille lähetettävällä kyselyllä ennen päätösten tekemistä. Ajatusta vastustettiin, koska nähtiin, että seuroille on jo annettu aivan riittävä mahdollisuus vaikuttaa uudistuksen sisältöön. Kaikista seuroista ei kuitenkaan ollut edustusta junioriseminaarissa tai junioriuudistusta valmistelleessa työryhmässä, vaikka tämä olikin liiton keskeinen pyrkimys uudistuksen valmistelussa. Eikö tämä ole ongelma?
Seuraa, joka ei osallistu liiton yhteisten asioiden hoitamiseen voi ehkä kutsua laiskaksi, mutta olisiko myös syytä pohtia, onko liiton rakenne nykyisellään sellainen että se kannustaa seuroja osallistumaan? Liitto tekee luonnollisesti runsaasti yksittäisiä seuroja koskevia päätöksiä aina junioriuudistuksesta kilpailusääntöihin, mutta tapa jolla nämä päätökset tehdään ei ole täysin parlamentaarinen, koska yksilöt päättävät seurojen puolesta. Koska liitolla ei toisaalta ole suoraa toimivaltaa seuroihin päin, seurojen sitouttaminen päätöksiin voi nykyisellään tapahtua ainoastaan kilpailusääntöjen kautta: jos ette noudata vaatimuksia, ette myöskään kilpaile SM-sarjoissa. Tämä on käytännössä vielä toimivaa, mutta periaatteellisella tasolla epäilyttävää, koska kenelläkään ei ole varmuutta siitä onko päätöksillä seurojen enemmistön tuki. Eikä ultimatella Suomessa ole toisaalta todellakaan varaa menettää yhtään joukkuetta SM-sarjasta sen vuoksi, että ei olla perillä siitä mitä liittotasolla on sovittu…
Erityisen hankalaksi nykytilanteen tekee se, että Suomen ultimateyhteisöllä ei ole mitään sellaista toimivaa keskusteluyhteisöä tai foorumia, jonka kautta seurat voisivat edes epävirallisesti keskustella asioista. Ultimate.fi:n foorumeilla on hiljaista kuin huopatossutehtaalla, ja ultimatejaoston, jonka kaiketi tulisi kannattaa seurojen ääntä liiton arjessa (ja johon itsekin kuulun), toiminta on satunnaista ja epämuodollista. Tämän seurauksena seurojen suhtautumista päätettäviin asioihin voi vain arvailla seminaareissa ja liittokokouksissa, joissa pitäisi pystyä takomaan kokoon jo konkreettisia päätöksiä ja toimintamalleja. Ultimaten kaltaisessa joukkuelajissa seurojen rooli toiminnan perusyksikköinä korostuu huomattavasti yksilöihin verrattuna, ja silti seurat ovat nykyisellään totaalisesti paitsiossa liiton päätöksenteosta.
Mielestäni olisi korkea aika pohtia liiton rakenteen uudistamista siten, että yksilöiden sijaan seurat olisivat keskusjärjestön suoria jäseniä, ja yksittäiset pelaajat olisivat mukana seurojen kautta. Tällaisessa rakenteessa liiton korkein päättävä elin voisi olla esimimerkiksi 1-2 kertaa vuodessa kokoontuva seurojen kokous, joka mm. valitsisi liiton hallituksen. Taloudellisesti uudistus tarkoittaisi sitä, että yksilökohtaisen jäsenmaksun sijaan jäsenseurat tilittäisivät liitolle seurajäsenmaksun, joka voisi olla vaikkapa jäsenkohtainen; tällöin seurat voisivat kerätä summan pelaajiltaan vaivattomasti omien jäsenmaksujensa yhteydessä. Lisäksi liitto voisi toki edelleen kerätä lisenssimaksuja kilpailutoimintaan osallistuvilta yksilöiltä, sekä sarjamaksuja seuroilta.
Seurajäsenyyden suurin etu on, että seurat saataisiin paljon paremmin mukaan päätöksentekoon, kun niillä olisi omakohtainen intressi etsiä jäsenistä halukkaita aktiiveja liiton tehtäviin. Nykyisessä järjestelmässä tätä intressiä ei käytännössä ole, jolloin liittovaikuttaminen jää yksittäisten aktiivien käsiin eikä seurojen ääntä saada kuuluviin. Seuroille liitto on vastaavasti jokin hyvin epämääräinen ja kaukainen, toiminnanjohtajan ympärille henkilöityvä kokonaisuus, joka silloin tällöin kiusaa pyynnöillä tulla mukaan kokouksiin ja järjestää koulusarjaa.
Nykyisin käytössä olevaan henkilöjäsenyyteen liittyy joitakin käytännön etuja, tärkeimpänä se, että jäsenmaksujen perusteella liiton tarkka jäsenmäärä on aina selvillä, mikä on hyödyllistä mm. avustuksia haettaessa. Tästä syystä liiton rakenteen uudistus vaatii tarkka harkintaa, sekä jäsenistön laajaa kannatusta. Olen kuitenkin varma, että nykyjärjestelmän hyödyt voitaisiin suurelta osin säilyttää hyvällä suunnittelulla seurajäsenyyteen siirryttäessä.
Mikäli suurta rakenteellista uudistusta ei syystä tai toisesta haluta tehdä, on välttämätöntä integroida seuroja liiton päätöksentekoon muilla tavoin. Yksi mahdollinen keino olisi ultimatejaoston aseman vahvistaminen, ja sen roolin nykyistä tarkempi määrittely. Jos riittävän suuri osa seuroista olisi siellä edustettuina, voisi aktiivinen jaosto toimia varsin tehokkaana, epämuodollisena keskustelufoorumina seurojen välillä, sekä totta kai jatkuvana linkkinä liittoon päin.
On selvää, että suomalaisen ultimaten kehityksen kannalta on oleellista saada seurat keskeisiksi toimijoiksi Suomen Liitokiekkoliitossa. Yksinkertaisin tapa tämän tavoitteen saavuttamiseksi olisi uudistaa liiton rakenne yksilökeskeisestä seurakeskeiseksi. Nykyrakenteessa tavoite on mahdollista saavuttaa vain, jos linkki liitolta yksilöiden kautta seuroihin asti saadaan toimimaan molempiin suuntiin.
22. lokakuuta 2014
Matti Hokkanen
SLKL:n sarjavastaava & ultimatejaoston jäsen, JyLi:n Ultimate-lajivastaava
Seuraavat mielipiteet ovat omiani eivätkä ne edusta hallituksen kantaa.
Vuoden 2012 lajipäivänä, jossa en itse ollut osallisena, Kaj-Erik Fohlin Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:stä nosti tietääkseni esille monia samoja seikkoja SLKL:n nykyisestä jäsenlähtöisestä rakenteesta ja sen riskitekijöistä (http://www.ultimate.fi/2012/11/lajipaiva-kysyi-millaisia-seuran-jasenia-tarvitaan/). Mielestäni se, ovatko jäsenet kytkettynä liittoon suoraan vai seuran kautta tulee varmasti relevantimmaksi, jos ja kun harrastajien määrä Suomessa kasvaa. Suurempi ongelma on mentaliteetti, että joku muu siellä toiminnanjohtajan huoneessa sitten järjestää toimintaa ja pitää pelit pystyssä, kuten Annariikka Marttinen kiteytti mielipiteessään viime syksynä, kun syyskokouksessa jäi valitsematta puheenjohtaja liitolle. Viimeisen vuoden aikana suunta on kuitenkin ollut parempaan päin.
Kuten viimeisimmässä junioriseminaarin yhteydessä saimme kokea, suoratoiston ja sosiaalisen median kautta pystymme lähentämään seurojen suurta välimatkaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan imaise seurojen tarvetta lähettää ”edes se yksi tyyppi” kommentoimaan ajatuksiaan, koska kasvokkain keskustelu on aina hedelmällisintä.
Teknisesti on totta, että henkilö A edustaa seminaareissa, kokouksissa ja muualla itseään. Mutta miksei hän voisi edustaa aatteiltaan omaa seuraansa? Jos samainen henkilö pystyy vain epäsuorasti tuomaan esille oman seuransa näkökantoja, kertoo se siitä, ettei seurassa ole keskusteltu asiasta riittävästi. Junioriuudistuksenkin raamit ovat olleet tiedossa erittäin pitkään. Seuran pitäisi olla kiinnostunut valtakunnallisista asioista ja pohtia omia näkökantojaan, riippumatta siitä kenen tilin kautta rahaliikenne käy.
Ultimate.fin foorumin aktiivisuuden nostin itsekin kysymykseksi, kun saavuin mukaan hallituksen toimintaan. Teknologian kehittyessä foorumi on muuttunut osin vanhanaikaiseksi ja Facebook-ryhmä on koettu paremmaksi alustaksi keskustelulle. Epäsäännöllisyys kumpuaa varmaan siitä, ettei aiheita ole ollut käsiteltävänä liiton suunnalta tasaiseen tahtiin. Selkeät piikit ovat olleet tapahtumien, kuten Tourien ja seminaarien, lähestyessä ja varsinkin nyt kausien välillä on hiljaista. Koen, että siellä on tähänkin mennessä pyritty herättämään keskustelua myös yksittäisten aktiivien tasolta ja uskon, että ryhmässä on vielä paljon varaa laajentua. Mikäli keskusteluaktiivisuutta haluaa nostaa, pitää myös seurojen tulla asiassa vastaan. Esimerkiksi junioriuudistuksesta voisi aivan hyvin keskustella siellä nytkin ilman, että toiminnanjohtaja tekee ensimmäisen päivityksen.
Yksittäiset jäsenet pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ovat aina olleet erittäin tervetulleita osallistumaan hallituksen toimintaan. Siirretyssä syyskokouksessa hallituksen toimintaan tuli mukaan Niko Littunen, jonka ensikäden tieto Turun alueen mietteistä on ollut erittäin arvokasta. On ollut myös hienoa kuulla, että pari muutakin SLKL:n jäsentä Kehä III:n ulkopuolelta ovat ilmaisseet kiinnostuksensa hallitus- ja jaostopaikoista.
Kun alustus junioriuudistuksen kaltaiselle tarpeelle esiteltiin vuoden 2013 junioriseminaarissa, puhumassa oli Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton puheenjohtaja Roope Noronen. SJAL:n toiminta seurakokouksineen lienee lähempänä sitä, josta kirjoitat. Siitä huolimatta, hän saa lähes säännöllisesti tiedusteluita ja ihmettelyjä uusista sääntömuutoksista, joista seura ei ollut ikinä kuullutkaan.
Ei niin, koska eivät lähettäneet ketään edustamaan.