GGM Finland neljänneksi seura-MM-kisoissa

Jari Mäkinen kertoo Suomen Great Grand Masters -joukkueen kisamatkasta seurajoukkueiden beach-MM-kisoihin.

 

 

”Syksyllä Timo ”Stidi” Vaskio käytti valtavan määrän aikaa ja energiaa houkutellakseen pelaajia Sardinian MM-kisoihin. Pelikykyisen joukkueen kokoaminen GGM–iässä on jo sinällään saavutus

6.1.2018 Pallomyllyssä järjestettyyn kick-offiin osallistui kolmetoista pelaajaa, joiden sitoutuminen projektiin kesti hienosti alusta loppuun. GGM Finland harjoitteli yhdessä kahdesti viikossa Mankkaan koululla sekä Pallomyllyssä. Toukokuun alussa siirryimme Hietsuun rantapeleihin, ja kuun lopulla kävimme Pärnun turnauksessa avoimessa sarjassa.

Harjoittelumäärän lisääminen sekä Pärnun turnaus harvensivat rivejä huolestuttavasti. Pahimmillaan harjoitukset jouduttiin vetämään loppuun asti vain viidellä pelaajaa. Kaikki pelaajat saatiin kutakuinkin ehjäksi levolla sekä erilaisilla hoidoilla kisoihin mennessä.

 

”Päivä sai unelma-alun, kun jalkoihin jäi yhdysvaltalais-kanadalainen Primordial Soup lukemin 13-5.”

 

Sardiniassa järjestetyissä ensimmäisissä seurajoukkueiden GGM Beach Maailmanmestaruuskisoissa pelasi kaksitoista joukkuetta. Suomi oli rankattu seitsemänneksi. Vahvimmat ennakkosuosikit olivat yhdysvaltalainen Merica, kandalainen Borderline sekä Ruotsin 1980-90-luvun legendoja vilisevä Ragnarök. MM-pelit pelattiin upealla Villasimiuksen Beachillä.  Micke Suoranta oli järjestänyt joukkueen fasiliteetit kohdilleen ja näin tärkeä palautuminen sujui mallikkaasti pelien välillä ja niiden jälkeen.

 

 

Ensimmäisenä pelipäivänä kohtasimme kaksi eritasoista saksalaisjoukkuetta. Gaul voitettiin helposti lukemin 13-4. Heti perään vuorossa oli toiseksi rankattu Young Legends. Tiukka taistelu päättyi kirvelevään tappioon numeroin 11-13. Ottelun puolessavälissä meille tuli 3 pisteen musta hetki. Puolustuksemme tiivistyi ja hyökkäyksessä kunnostautuivat maagisilla kiinniotoilla Jere Manninen sekä oikea-aikaisesti hakeva Janne Kerttula. Kirimme tilanteeseen 11-12, vain pisteen päähän Young Legendsistä, mutta tsemppi ei kantanut voittoon asti.

Toinen pelipäivä oli astetta kovempi kuin ensimmäinen. Päivä sai unelma-alun, kun jalkoihin jäi yhdysvaltalais-kanadalainen Primordial Soup numeroin 13-5. Toisessa pelissä tuli vastaan ykköseksi rankattu Merica. Navakassa tuulessa pelin ratkaisi jenkkien heittovarmuus, ja pataan tuli lukemin 15-3. Suomalaisten tähtinä loistivat aina luotettava Timo Vaskio sekä molempiin suuntiin hyvin pelannut Micke Suoranta.

Kolmas päivä käynnistyi nihkeästi jumbojoukkue Atlantista  vastaan. Ennakkoluuloton vastustaja siirtyi 2-1 johtoon. Saimme kuitenkin koneet käyntiin ja kolasimme vastustajan puhtaasti 13-3. Aamun katkokuningas oli Marko Miettinen.

Kolmannen päivän toisessa ottelussa kohtasimme viidenneksi rankatun saksalaisen Meet me at the Barin. Joukkue oli nimeään parempi, mutta taistelimme lopulta selvän 13-7 voiton. Jalkapöytänsä pahasti loukannut joukkueemme seniori Jouni Tapiovaara pelasi esimerkillisesti tehden arvokkaita katkoja ja maaleja. Kotimaassa selvisi, että itseasiassa jalkapöytä olikin murtunut. Jone taisteli kuitenkin turnauksen urhoollisesti loppuun asti.

 

 

Neljännen päivän aamu oli Suomelle aivan loistava. Kovassa tuulessa pelatussa ottelussa Ruotsin ylpeys Ragnarök joutui taipumaan kaikkien aikojen murskatappioon 13-4. Koko Suomen joukkue onnistui läpi ottelun kaikilla pelin osa-alueilla. Valmennus tiivisti joukkuetta yhdeksään runkopelaajaan sekä teki taktisia muutoksia pelityyliin. Peli oli ratkaistu jo puoliaikaan mennessä, valotaululla näkyi häikäisevät 7-1. Kentälle päästyään kaikki kolmetoista pelaajaa täyttivät erinomaisesti ruutunsa.

Viimeisessä runkosarjan ottelussa kolasimme puhtaasti Ruotsin Bärkärkarnan 13-3. Erinomainen runkosarja oli ohi. Käteen jäi kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

 

”Projekti oli fantastinen, eikä se oli vielä ohi: valmistautuminen Portugalin vuoden 2019 EM-kisoihin on jo pikkuhiljaa käynnistelty.”

 

Semifinaalissa lähdimme rohkeasti pelaamaan voitosta Mericaa vastaan. GGM Finland taisteli puoliajalle loistavasti lukemissa 5-5. Lopulta Jenkkien kiekkovarmuus ratkaisi ottelun heidän hyväkseen lukemin 13-9. Suomen joukkue oli kuitenkin varmistanut paikkansa pronssiottelussa Borderlinea vastaan.

Pelaajamateriaalin niukkuus ja aikaisemmat tiukat pelit näkyivät pronssiottelussa. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta ottelun alku oli ponneton. Borderline siirtyi helposti 0-4 johtoon. Joukkueen energiataso näytti olevan pohjalukemissa. Myöskään pelaajavalmentajat eivät olleet enää terävimmillään.  Vastustajaa ei oltu scoutattu kunnolla sekä ehkä sorruimme kuuluisaan subjektiiviseen luottoviiveeseen. Aikalisällä Timo Vaskion puhe sytytti joukkueen hetkellisesti peliin mukaan ja kavensimme tilanteeksi 3-5. Valitettavasti tämän jälkeen vastustaja meni menojaan ja hävisimme lopulta selvästi 5-13. Joukkue kärsi myös loukkaantumisista: moni pelaaja arpoi pelikuntoaan, mikä teki peluuttamisesta haasteellista. Ottelu oli turnauksen heikoin pelimme.

Kokonaisuutena turnaus oli kuitenkin äärimmäisen onnistunut. Neljäs sija seurajoukkueiden MM-kisoissa on kova saavutus. Mukana turnauksessa oli edustettuina joukkueita pioneeriajan huippumaista: Yhdysvalloista, Kanadasta, Ruotsista, Suomesta, Iso-Britanniasta, Saksasta sekä Hollannista.

Osa joukkueen pelaajista palasi kansainvälisille kilpakentille jopa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen: Jone Tapiovaara, Janne Kerttula, Ride Ristaniemi, Petri Piippo, Timi Tehikoski, Petri Isola ja Jarso Mäkinen.

 

Projekti oli fantastinen, eikä se oli vielä ohi: valmistautuminen Portugalin vuoden 2019 EM-kisoihin on jo pikkuhiljaa käynnistelty.”

 

Teksti: Jari Mäkinen

 

GGM Finland 2018

Micke Suoranta

Päävalmentaja Timo Vaskio, apuvalmentaja Jari Mäkinen

Kapteeni Timo Vaskio

Kentälliset

Timo Vaskio, Jere Manninen, Eerikki Mäki, Ride Ristaniemi, Jouni Tapiovaara, Olli Kontiainen

Marko Miettinen, Petri Isola, Janne Kerttula, Micke Suoranta, Petri Piippo, Timo Tehikoski, Jari Mäkinen

 

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän