”Miksi ihmeessä noi urheilijat on pukeutunut noin hölmöihin vaatteisiin ja hattuihin?”  Tällainen kysymys on aivan varmasti noussut katsojan mieleen melko pian jos on sattunut la 28.12. käymään Toijalan Monitoimihallilla. Silloin pelattiin 4PJ-turnauksessa ultimatea pitkin päivää. Turnauksen järjesti TNS:n ultimatejoukkue, T.U.F.F. ja pelaajien outo pukeutumistyyli johtui turnauksen teemasta. Rento turnaus sai nimensä ensin vain kirjainlyhenteestä sanoista 4 päivää joulusta, mutta siitä poiki idea, josko pistettäisiin pelaajat pelaamaan pyjamissaan. (Englanniksi pyjamista käytetään joskus lyhennettä pj’s.)

Alunperin turnaus oli tarkoitus pitää hattuturnauksena, mutta järjestäjien kesken ei päästy yksimielisyyteen, joten siihen sai ilmoittautua joko joukkueena tai yksittäisenä hattupelaajana. Ajatus tässä oli, että aloittelevat joukkueet, joiden pelaajat olisivat liian arkoja lähtemään hattumeininkiin, saisivat halutessaan pelata joukkueena.

Spirit-palkinnon voittaneen Hanipalleroiden joukkuekuva. Vasemmalta oikealle Pauliina Ounila, Sami Vihervaara, Satu Sihvonen, Tomi Sallinen, Karoliina Rintamäki, Kenny Köysti ja Tero Tihveräinen.
Spirit-palkinnon voittaneen Hanipalleroiden joukkuekuva. Vasemmalta oikealle Pauliina Ounila, Sami Vihervaara, Satu Sihvonen, Tomi Sallinen, Karoliina Rintamäki, Kenny Köysti ja Tero Tihveräinen.

Mistä johtuikaan, mutta itse järjestävä joukkue TUFF ei saanut kasaan omaa joukkuetta, vaan kaikki TUFFilaiset (9kpl) pelasivat kahdessa hattujoukkueessa, johon lisättiin muutama ulkopaikkakuntalainen.  Joukkueita oli Jyväskylästä, Porista ja Tampereelta, yksittäisiä pelaajia Kotkasta, Vihdistä, Helsingistä, Lempäälästä ja Akaasta. (Ellei sitten lasketa myös Australia, Meksiko ja Kolumbia, sillä sieltä kolme vaihto-oppilasta.)

Paitsi että piti saapua pelikentälle juuri heränneen näköisenä, kokeiltiin myös ”Herätys”-sääntöä.  Kun pelaaja oli heittänyt/tiputtanut kiekon painajaismaisesti, oli vastustajalla mahdollisuus kerran pelissä huutaa ”HERÄTYS!”, jolloin heitto/kiinniotto tulkittaisiinkin perille menneeksi.  Ajatuksena ei kuitenkaan ollut rajoittaa hyväntekeväisyyttä ja kun muutama joukkue kulki enemmän painajaisten pinteessä kuin toiset, niin päivän aikana alettiin nähdä enenevissä määrin herätys-huutoja ja useamman kerran saman joukkueen huutamina saman matsin aikana.

Toinen luonnollinen muutos sääntöön tuli sillä, että useimmiten mokattu heitto annettiin vain heittäjälle takaisin, eikä suinkaan tulkittu perille menneeksi.  Syy tähän lienee ultimatepelaajille usein nähty ”palautetaan heittäjälle” -vaihtoehto kiistetyn virhehuudon jälkeen.  Sääntö oli mukava lisä turnaukseen, ja varmasti pidetään jossain määrin jatkossakin mukana, mutta saatetaan kokeilla erilaisia variaatioita.  Päivän aikana tuli mieleen, että josko ensi kerralla annettaisiin yleisön huutaa kaikki ”herätykset”.

Voittajajoukkue JSW:n joukkuekuva:  Takarivi vasemmalta alkaen: Eero Metso, Juho Rajala, Juha Julkunen, Kirsi Leskinen Eturivi vasemmalta: Jukka Raimovaara, Kati-Mari Kakko, Satu Huttunen, Minna "kapteeni Iso tupsu" Kauppi, Sari Seppälä Edessä: Ville Arvio, Esa Saksola
Voittajajoukkue JSW:n joukkuekuva:
Takarivi vasemmalta alkaen: Eero Metso, Juho Rajala, Juha Julkunen, Kirsi Leskinen
Eturivi vasemmalta: Jukka Raimovaara, Kati-Mari Kakko, Satu Huttunen, Minna ”kapteeni Iso tupsu” Kauppi, Sari Seppälä
Edessä: Ville Arvio, Esa Saksola

Jyväskylän Sleepwalkersit (vasta juttua kirjoittaessani tajusin, miten osuva nimi joukkueella onkaan tähän turnaukseen), Tampereen yliopiston Hanipallerot ja yliopiston ykkösjengi, FreezeBees, olivat yksinkertaisen sarjan lopussa kaikki hävinneet vain yhden pelin päivän aikana, ja olivat keskenään pelanneet ristiin, joten järjestys otettiin tehtyjen maalien perusteella. Sijoituspeleissä oli vastakkain JSW ja FreezeBees, Hanipallerot ja Hattu B, ja Hattu A ja Porin Mustavaris. Mustavaris käänsi aikaisemman tuloksensa Hattu A:ta vastaan nurinpäin ja voitti 5. sijan luvuin 7-5. Hattu B pisti Hanipallerot oikein tiukille, mutta Hanipallerot vei kuitenkin pronssin 8-7.  Finaalipelin numerot olivat suhteellisen selkeät, JSW voittaen 10-7.

T.U.F.F. kiittää turnauksen sponsoreita: K-Supermarket, S-Market, Villihinta ja Sokos, joiden ansiosta turnauksen pelaajat saivat nauttia mm. ultimatisteille perinteistä energiajuomaa mustikkakeittoa ja saivat lisäksi mukavia pelaajapaketteja ja palkintoja.

Lopulliset sijoitukset:

1. JSW
2. FreezeBees
3. Hanipallerot
4. Hattu B
5. Mustavaris
6. Hattu A

Alkuottelut:

FreezeBees    –    Hanipallerot    7    –    3
Mustavaris    –    Hattu A        5    –    7
Hattu B        –    JSW        3    –    8
FreezeBees    –    Mustavaris    11    –    1
JSW        –    Hattu A        10    –    1
Hattu B        –    Hanipallerot    5    –    7
FreezeBees    –    Hattu A        10    –    5
Hanipallerot    –    JSW        8    –    5
Mustavaris    –    Hattu B        4    –    9
FreezeBees    –    JSW        5    –    10
Hattu A        –    Hattu B        2    –    10
Hanipallerot    –    Mustavaris    10    –    2
FreezeBees    –    Hattu B        11    –    4
JSW        –    Mustavaris    10    –    1
Hattu A        –    Hanipallerot    2    –    11

Finaalipelit:

JSW        –    FreezeBees    10    –    7
Hattu B        –    Hanipallerot    7    –    8
Mustavaris    –    Hattu A        7    –    5
Teksti ja kuvat: Paul Brown / T.U.F.F.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän