Aleksi Grym 
Näin minulta kysytään säännöllisen epäsäännöllisesti, yleensä sen jälkeen kun on ensin keskusteltu ultimaten harrastajamääristä ja niiden laskusta. Jos katsotaan liiton ja seurojen jäsenmääriä, nyt ollaan näppituntumalla 10 vuoden takaisissa lukemissa. Siinä välissä harrastajamäärä tuplaantui huipentuen vuoden 2004 Turun MM-kisojen jälkeiseen pariin vuoteen, jolloin liitossa oli lähemmäs tuhat ja Turussa yli sata aktiivijäsentä. Nyt vastaavat lukemat ovat alle puolet tästä. On siis selvää että MM-kisojen ja harrastajamäärien välillä on aika suoraviivainen yhteys.
Eikö sitten voitaisi järjestää uudet kisat ja siten saada harrastajamäärät uuteen nousuun? Kysymys on hellyttävän looginen. Annan ensin oman suoraviivaisen näkemykseni ja selitän sitten hieman taustoja: Suomessa ei enää meidän elinaikanamme tulla näkemään vuoden 2004 kaltaisia ultimaten arvokisoja. Sanon tämän silläkin uhalla, että koskaan ei saisi sanoa ”ei koskaan”. Kyse ei kuitenkaan ole siitä että olisin pessimisti, vaan syyt ovat täysin käytännölliset. Usko pois, hypin tasajalkaa riemusta, jos näkemykseni osoittautuu jonain päivänä vääräksi.
Katsotaanpa hieman statistiikkaa, jotta saamme oikean kuvan kisojen mittasuhteista.
Turun kisoissa oli 76 joukkuetta, joissa oli yhteensä 1 462 pelaajaa ja 234 muuta henkilöä. Lääkintätiimi tilastoi yhteensä 136 erilaista loukkaantumistapausta. Kisojen nettisivuilla oli kisaviikon aikana reilut 6 miljoonaa sivulatausta. Otteluissa oli maksaneita katsojia yhteensä 1 414 kpl, joista finaaleissa 815 kpl. Finaalien yleisömäärä oli kaikkiaan lähemmäs 3 000. Finaalibileissä oli noin 1 200 ihmistä. Kisojen mediastrategia onnistui erityisen hyvin. Kisoista tehtiin yhteensä 240 juttua, joista 143 sanomalehtiin, 10 televisioon, loput nettiin ja radioon. Jutun tehneistä sanomalehdistä suurin oli Wall Street Journal ja televisiokanavista CNN, mutta tietysti mukana olivat myös Suomen valtamediat Hesarista Maikkariin. Kisoissa liikkui viikon aikana akkreditoituja toimittajia 24 kpl, jonka lisäksi kolmessa eri video- ja valokuvaustiimissä työskenteli yhteensä 26 henkilöä.
Merkittävin luku on kuitenkin suomalaisten vapaaehtoisten työntekijöiden, avustajien ja pelaajien määrä, sillä täytyy muistaa, että kaikki järjestettiin talkootyöllä. Tuntui siltä, kuin paikalla olisi ollut koko Suomen ultimatea harrastava tai joskus harrastanut kansanosa.
Tällaisella panostuksella saadaan siis aktiiviharrastajien määrä nousemaan viidestäsadasta tuhanteen.
Mikä sitten estäisi järjestämästä samanlaista tapahtumaa uudelleen? Kisoja edelsi kahden vuoden suunnittelu- ja valmistelutyö, jonka kriittisin osa-alue oli kenttien hankkiminen. Vuonna 2002 teimme liiton sisällä kartoituksen kaikista Suomen nurmikentistä ja potentiaalisista kisakaupungeista. Kenttien lukumäärä rajoitti vaihtoehdot kahteen: Helsinki ja Turku. Molemmissa olisimme käytännössä tarvinneet koko kaupungin nurmikenttäkapasiteetin sekä merkittävän osan majoituskapasiteetista. Helsingissä tämä ei ollut mahdollista byrokraattisista, poliittisista eikä taloudellisista syistä. Turku oli optimaalinen siinä mielessä, että tapahtuma oli riittävän suuri ollakseen kaupungille kiinnostava, ja Turun kaupunki olikin kaikin tavoin erinomainen ja sitoutunut yhteistyökumppani. Mutta tapahtuma oli silti melkein liian suuri. Käytimme kisoihin kaiken Turun, Raision ja Kaarinan nurmikenttäkapasiteetista. Ennen kisoja ja kisojen jälkeen kenttien annettiin levätä ja osaa jouduttiin korjaamaan, joten todellisuudessa kentät olivat meille varattuja yli kahden viikon ajan. Lisäksi käytimme viikon ajan suurimman osan Turun majoituskapasiteetista, vieläpä sesonkiaikana.
Maajoukkueiden MM-kisat vaativat minimissään 15 kenttää varakenttineen. Turussa venytettiin niin kenttien, kaupungin viranomaisten, kuin pelaajienkin sietokyky aivan äärimmilleen. Olen lähes varma, että vaikka kisat olivatkin kokonaisuutena onnistunut tapahtuma, Turku ja sen lähikunnat eivät ole valmiita toiseen samanlaiseen venymiseen. Ja toista kaupunkia, josta voisi edes teoriassa saada käyttöönsä riittävästi siedettävän lähellä toisiaan olevia kenttiä, ei Suomessa tällä hetkellä yksinkertaisesti ole. Oli syy sitten ilmastossa, kulttuurissa tai missä tahansa, tämä on vain kylmä tosiasia.
Jos Suomessa halutaan vielä joskus järjestää merkittävä kansainvälinen turnaus, on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa. Joko kyseessä on pienempi turnaus, johon riittää ehkä 8 kenttää, tai sitten täytyy odottaa, että jonnekin rakennetaan riittävän suuri tekonurmikenttiin perustuva urheilukeskus.
Toki turnauksen järjestämisessä on liuta muitakin haasteita, joista vähäisimpänä ei ole sitoutuneiden ja aikaansaavien henkilöresurssien löytäminen. Mutta ennen kuin sellaisia kannattaa edes miettiä, tarvitaan tekniset edellytykset turnauksen järjestämiseen, ja niitä ei tällä hetkellä ole.
Olen kyllä leikkinyt ajatuksella, että mitä jos järjestäisi huipputason turnauksen, joka ei vaatisi kuin muutaman kentän, mutta jossa lajinäkyvyys olisi viety maksimitasolle. Kyse ei voisi olla maajoukkuekisoista, koska joukkueiden määrä olisi liian suuri. Mutta miten olisi eräänlainen Champions’ Cup, kutsuturnauksen muotoisena, johon tulisi 8 tai 16 seurajoukkuetta eri puolilta maailmaa, yksi per maa? Ja tehtäköön heti selväksi, että nyt ei puhuta mixed-joukkueista. Toisin kuin seurajoukkueiden MM-kisoissa, turnauksessa olisivat tasapuolisesti kaikki parhaat maat edustettuina. Toinen merkittävä ero olisi se että joukkueiden ja otteluiden määrä olisi pieni, mutta näkyvyys suuri: yleisöä otteluihin ja ottelut telkkariin ja nettiin. Panostuksiltaan tämä olisi varmasti perinteisten MM-kisojen luokkaa, mutta toiminta olisi fokusoituneempaa ja ammattimaisempaa.
Miten on, löytyykö kiinnostusta?
Kirjoittajasta: Aleksi Grym
Aleksi Grym on Turku Terrorin perustaja ja vuoden 2004 MM-kisojen turnausjohtaja. MM-kisojen lisäksi hän on ollut järjestämässä NSUT-turnauksen 1997, PM-turnauksen 2001 ja Yyteri Beach Ultimaet -turnauksen 2007 ja 2008.
