Opiskelijoiden SELL-kisoissa jälleen ultimatea – ilmoittaudu nyt

8.1.2011 / Korkeakouluopiskelijoiden SELL-kisat järjestetään jälleen Suomessa tänä vuonna, ja paikka ja aika on Espoossa Otaniemen kampusalueella helatorstaiviikonloppuna 17.-20.5.2012. Mukana lajivalikoimassa on myös ultimate.

Kisat ovat järjestyksessään jo 28. SELL Student Games- tapahtuma, jossa korkeakouluopiskelijat eri puolilta maailmaa ottavat mittaa toisistaan viidessätoista eri lajissa, aina shakista miekkailuun. SELL-kisaisännyys kiertää alkuperäisten SELL- maiden (Suomi, Eesti, Latvia, Liettua) kesken. Ajatuksena on tarjota korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille monilajinen ja kansainvälinen liikuntatapahtuma. Otaniemeen odotetaan ensi keväänä lähes 2000 opiskelijaa ja kisaorganisaation apujoukkoihin noin 250 vapaaehtoista.

Ultimate: Ultimate kuuluu kisojen lajivalikoimaan myös ensi keväänä. Ultimatea pelataan alustavan suunnitelman mukaan erikseen miesten ja naisten sarjoissa, viiden hengen joukkueissa (5 vs 5). Pelialustana toimii tekonurmi ja pelit pelataan ulkona.

Järjestäjä: Järjestelyistä vastaa Aalto-yliopiston urheiluseura sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta. Ultimaten lajijärjestelyt hoitaa Suomen Liitokiekkoliitto ry.

Ohjelma: Molempien pääkilpailupäivien (pe ja la) päätteeksi kisailijat pääsevät lisäksi rentoutumaan ja juhlimaan yhdessä perinteisissä SELL- bileissä. Finaalit pelataan sunnuntaina.

Perinteisesti ultimate on pitkälti sujunut suomalaiskomennossa. Edellisissä Otaniemen kisoissa vuonna 2008 palkintosijoista kamppailivat Tampereen ja Helsingin opiskelijat, joista Tampereen teknillisen yliopiston tiimi vei lopulta pisimmän korren. Pääasia SELL-kisoissa on kuitenkin hyvä fiilis ja yhteishenki. Kaikki opiskelijat ikään, kokemukseen tai kuntotasoon katsomatta ovat tervetulleita mukaan.

Ilmoittautuminen kisoihin on alkanut!

Opiskelija voi ilmoittaa itsensä tai joukkueensa koulunsa SELL- yhteyshenkilölle. Koulujen yhteyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät kisasivuilta http://www.sell2012.fi

Osallistumismaksu: 25€/ henkilö/ päivä. Maksu sisältää osallistumisoikeuden kilpailuihin ja oheistapahtumiin, ruokailut (aamiainen, lounas, illallinen) sekä matkustusoikeuden Helsingin seudun liikenteen julkisissa kulkuneuvoissa kisojen ajan.

Lattiamajoitus on varattavissa erikseen hintaan 5€/ per henkilö/ päivä.

SELL 2012 -kisasivuille > >

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän