Halli-SM-finalistit ratkotaan tänä viikonloppuna

23.2.2012 / Hallikauden SM-finalistijoukkueet ovat selvillä tämän viikonloppun jälkeen, kun pudotuspelit pelataan sekä miesten että naisten sarjoissa Espoonlahdessa ja Iittalassa 25.-26.2. Lisäksi ratkotaan myös muut sijoitukset koko hallisarjassa, ja tämän kauden SM-sarjapelit päättyvät kaikkien muiden paitsi SM-finalistien osalta.

Paikoista Tampereen SM-finaaleihin 17.3. taistelee kahdeksan joukkuetta kummassakin sarjassa. Voittamalla viikonlopun ensimmäisen ottelunsa joukkue selviää neljän parhaan joukkoon, eli pelaamaan finaaliviikonloppuna. Sen jälkeen vuorossa on välieräottelu, jossa ratkaistaan, alkavatko pelit Tampereella joukkueen kohdalla aikaisin (pronssiottelussa) vai vasta myöhemmin eli finaalipäivän huipentavissa loppuotteluissa. 

Miesten pudotuspelikaavio >>
Naisten pudotuspelikaavio >>

Spekulaatiot 1: Marssiiko Otso tappioitta finaaliin?

Avoimessa sarjassa Otso ottanee päänahan B-sarjassa alkukauden pelanneesta Teamista matkalla välierään kohtaamaan voittajan otteluparista SOS/Karhukopla. Tällä kaudella kokeneen verkkaisesti pelanneella Karhulla voi olla tekemistä sipoolaisten kanssa, muttei yllätyskään ole mahdoton. Toinen välieräpari ratkaistaan otteluista Terror/Saints ja UFO/UFO Masters. Tampereen paikalliskamppailun pitäisi olla UFOn heiniä, mutta nähtäväksi jää, tekeekö UFO Masters jälleen ”UFOn legendat” ja etenee jo toisena vuonna peräkkäin B-sarjasta finaaliin asti. Terror-Saints-ottelusta voi tulla pudotuspelien tasaisimpia.

Miesten välierät pelataan sunnuntaina 26.2. Iittalassa, jolloin selviää, marssiiko kautta hallinnut Otso tappioitta finaaliin, ja jos niin käy, kenet se saa vastaansa nälkäisestä pudotuspelikuusikosta.

Spekulaatiot 2: Asettuuko Atletico esteeksi Viiman voittojen tielle?

Naisissa Viiman puolivälieräottelu lienee voittoisa, kun vastassa on yhdistelmäjoukkue LaTu. Viiman seuraava peli eli välierä tuleekin olemaan huomattavasti tiukempi, sillä vastassa on joko koko kauden erittäin vahvasti esiintynyt Atletico 1 tai Atleticon voittamalla todellisen yllätyksen tekevä ja siksi varteenotettava vastustaja UFO 2. UFO 2 saattaa joka tapauksessa antaa Atleticolle tiukemman vastuksen kuin LaTu Viimalle, joten illan välierästä tullee kutkuttava kamppailu levänneen Viiman ja tahtoa puhkuvan Atleticon 1 välillä, joista vain toinen voi päästä finaaliin.

Toinen välieräpari muodostuu Teamin paikalliskamppailun voittajan sekä otteluparin UFO/Itäviima voittajan välillä. Mikäli joukkuejaot on tehty oikein, Team 1 lienee välierässä. UFOn kakkosjoukkue pelasi B-sarjassa Viiman kakkosjoukkuetta Itäviimaa vastaan erittäin tasaisesti ja voitti lopulta pisteellä, joten tietä on siten tasoitettu myös UFOn ykkösjoukkueelle pelata itsensä välierään Teamia vastaan. Mikäli näin käy, lienee toisessa naisten finaalipaikassa kyse lopulta tahtojen taistosta. Edellisistä viidestä ottelusta UFOn ja Teamin välillä – niin ulko- kuin sisäsarjassa – on nimittäin ainakin kolme päättynyt Teamin voittoon yhdellä ainoalla pisteellä. Kumman kantti kestää paremmin, se nähdään pian, sillä naisten finalistit selviävät jo lauantaina. Sunnuntaina pelejä jatkavat vielä sijoista 5.-8. pelaavat joukkueet.

Teksti: Ultimate.fi / AM

1 KOMMENTTI

  1. Nyt on ihan pakko ihmetellä… Eikö järjestävällä seuralla ole a) aikaa, b) rahaa, c) taitoa, d) halua merkitä kentän rajoja lattiaan? Jo kolmas kerta tämän kauden aikana, kun pelipaikalla on osa rajoista kokonaan merkkaamatta. Jos ei kotiturnaukseen sen verran voi sääntöjen vaatiessakaan panostaa, niin huh huh.

  2. Jatketaan Pasin kanssa kriittisellä linjalla. Miten voi olla mahdollista, että jälleen kerran liitto kusee hallivarausten kanssa?

    Eilen vedeltiin itse WWW:n kanssa kentän rajat omilla teipeillä lattiaan ja tänään kauden vika peli kutistui 20-minuuttiseksi, kun paikan päällä alkoikin korisvuoro.

    Jos olisin itse paikan päälle päässyt, niin LeKin ja Disquitoksen välistä matsia ei olisi pelattu ollenkaan palautteena luokattomasta toiminnasta.

    Jos ja kun seuroja sakotetaan pelien luovuttamisesta ja pöytäkirjojen myöhästymisestä, niin vastaavasti ei liene liikaa vaatia sarjoja järjestäviltä tahoilta edes sitä, että sovitut pelit saadaan pelata silloin kun joukkueet paikalle vääntäytyvät.

    Ja me vielä maksamme tästä touhusta…

    Jään odottamaan selitystä tapahtuneelle.

  3. Turnauksille on vaikea saada järjestäviä seuroja. Nykyinen käytäntö on että ensimmäisenä pelaavat joukkueet ”pakotetaan” laittamaan kenttä kuntoon. Valitettavasi liiton puolelta ei ole annettu selkeää ohjeistusta kentän tekemiseen eikä liiton repuissa ole todennäköisesti sopivaa teippiä mukana. Palaute otettu vastaan ja pyritään parantamaan toimintaa jatkossa.

    Espoonlahden pelien aikataulutuksen oli allekirjoittanut mokannut eli aikataulu ylitti varausajan. Pelit olisi pitänyt aloittaa tuntia aikaisemmin. Inhimillinen virhe, joka olisi pitänyt saada pois paremmalla valvonnalla. Kun asia huomataan vasta 30 minuuttia ennen peliä, niin vaihtoehdot on vähissä. Pahoitteluni tästä.

    Joukkueet maksavat kenttävarauksista ei aikataulujen laatimisesta. Voin työskennellä hyvitykseksi seuraavankin vuoden ilman palkkaa. Protestointi ei auta, mutta rakentava ja kriittinen palaute auttaa.

    Finaalien jälkeen on luvassa palautekysely, jonka kautta pääsette antamaan lisää palautetta talven sarjajärjestelyistä ja esittämään uusia ideoita ensi kaudelle.

  4. OK, kiitos vastauksesta.

    Oletus on meillä ”vanhan liiton” pelaajilla se, että tottakai vastuujoukkue kentän yms. kuntoon laittaa, koska on saanut turnauksen järjestettäväkseen omalle paikkakunnalle (tai ainakin ihan viereen). Se kompensoi matkustusta ja rahan menoa, joten palvellaan vierasjoukkueita kunnolla.

  5. Pahoittelen edellisen viestini sävyä, joka saattoi olla hieman liiankin jyrkkä, mutta kuten eräs meidän pelaajista totesi:

    ”6,5h – 7h reissu 20min (merkityksettömän) pelin takia. Rakkaudesta lajiin vai miten se meni……..”

    Tuo väite, että joukkueet eivät maksa aikataulujen laatimisesta on ns. ”lillukanvarsia”. Ja maksettiin sitten kentistä tai aikatauluista, niin joka tapauksessa nyt maksettiin osittain tyhjästä.

    Ja kyllä, ymmärrän että liitossa tehdään työtä vapaaehtoisesti ja palkatta (olen sitä siellä itsekin useamman vuoden tehnyt), mutta se ei mielestäni vähennä liiton korvausvelvollisuutta tämänkaltaisissa tapauksissa. Varsinkaan kun joukkueet maksavat sarjaan osallistumisesta liitolle ja ovat omien mokailujensa (pelin luovuttaminen, pöytäkirjan myöhästyminen) takia korvausvelvollisia kyseiselle taholle.

  6. Ymmärrän hyvin Karin pointin ja täytyy sanoa, että tähän asti työn jälki oli ollut parempaa kuin aiemmin (ainakin silloin, kun itse tein aikatauluja). Toisaalta ymmärrän hyvin myös Carloksen vaatimuksen korvauksista – tietenkään korvausvelvollisuus ei voi olla ilmaiseksi työtä tekevällä liiton työntekijällä, vaan liitolla itsellään. Miten tämä korvaus sitten toteutettaisiin, on hyvä kysymys. Jälkikäteen muu kuin matkakulujen kuittaaminen tuskin järjestyy.

    On mielestäni selvää, että turnaukset voisi järjestää nykyistä paremmin, mutta se vaatisi aktiivisuutta laajemmalta joukolta ihmisiä. Jos jokainen turnaus oikeasti järjestettäisiin turnauksena, jossa olisi pienimuotoista kiskatoimintaa, toimitsijat ja selkeästi merkattu kenttä, olisi todennäköisyys saada lajille näkyvyyttä ihan muuta kuin nykyisellään.

  7. En tiedä historiasta, että onko liitolla jo olemassa korvauskäytännöt tällaisessa tilanteesta. Asiasta tullaan varmasti keskustelemaan Ultimatejaostossa. Jonkinlainen korvaus voi tuntua tässä tapauksessa perustellulta, mutta korvausvastuuta pitää katsoa laajemmassa mittakaavassa kuin yhden ottelun perusteella.

    Se että joukkueet maksavat vain kenttävarauksista tarkoittaa että liitolle ei kerry voittoa sarjojen järjestämistä eli korvausmaksut pitää kerätä toisilta joukkueilta. Esim. oululaisten matkakustannukset ovat 100-150 euroa per pelaaja.

    Pelien luovuttamisesta ei käsittääkseni tule rahallisia sanktioita joukkueelle.

  8. Kai tässä kaikki ymmärtää kaikkia. Silti olen sarjavastaavaparin Karin ’puolella’ tässä.
    Carloksen kommentti lillukanvarsista on siinä mielessä väärä, että joukkueet maksavat todellakin vain kenttävarauksista. Siksi laskut tulevat kauden lopussa joukkueille kun tiedetään todelliset kustannukset. Aika luksusta, mielestäni.

    En muista mitään muuta mokaa viime vuosilta mikä olisi tullut sarjavastaaville yllätyksenä. Toki kenttävarausmokia on tullut, mutta ne ovat tulleet kaupungin/kentän varauksia hoitelevan tahon puolesta. Varmistuksista huolimatta.
    Joten voisiko tässä nyt ajatella, että tekevälle sattuu ja laittaa pisteen ärsytykselle. Ainoa, joka saa jaoston toiminnasta palkkaa on toiminnanjohtaja. Tämä ei mielestäni tarkoita, että hommia voisi hoitaa paskasti-eikä näin mielestäni tehdäkään. tässä tapauksessa Kari on tehnyt valtavasti duunia sarjavastaavana ja kehittänyt työtä, tehnyt homman paremmin kuin kukaan vuosiin. Sanoisin siis, (vaikka Lekillä nyt keittääkin ansaitusti), että pieni hinta.

    Kiitos kuitenkin huomioista, ensi kerralla ehkä kuullaan jotain positiivista. Onhan tämä suomalainen kulttuuri myös vähän anurista: kun kukaan ei sano mitään, se pitää tulkita positiiviseksi palautteeksi.

  9. Allekirjoitan Oton tekstin sanasta sanaan.

    Enkä todellakaan tässä halua hyökätä Karia (jonka suurta panosta liiton ja lajin eteen en missään nimessä kyseenalaista) tai ketään muutakaan henkilöä vastaan. Virheitä sattuu ja niiden kanssa on elettävä ja niistä on opittava.

    En nyt varmaksi sano tuota luovuttamisesta tulevaa rahallista sanktiota, joku voisi asian varmistaa. Muistelen vain, että näin oli ainakin joku vuosi takaperin.

    Eikä noita mahdollisia matkakorvauksia todellakaan tarvitse ”muilta joukkueilta” periä. Tuskin liiton kassa ihan nollaa tälläkään hetkellä näyttää. Tai jos näyttää, niin jotain on vakavasti pielessä.

    Ja ainahan jokainen hinta tässä maailmassa on pieni, kunhan sen maksaa joku muu…

  10. Pasi: Jo useamman vuoden on ollut käytäntönä, että liitto määrää järjestelyvastuut viikonlopun peleihin joukkueille, jotka pelaavat ensimmäiset ja viimeiset pelit.

    Aamun ensimmäisen pelin joukkueista jompikumpi hoitaa liiton rinkan paikalle ja laittaa kentän kuntoon. Viimeisessä pelissä taas jompikumpi jengi laittaa pelin jälkeen kamat kasaan. En tiedä onko näitä vastuujengejä tiedotettu kunnolla tässä tapauksessa.

    Viime kesänä Tour-turnauksilla (ja sitä ennen joissain turnauksissa + mixed-sm) oli järjestävä seura, joka hoiti käytännössä kaiken – toimitsemista myöten. Mielestäni tämä järjestely oli upeeta. Se vaan on harmillisen vaikeaa siirtää talvisarjaan kun pelejä ei mahdu pelaamaan yhdessä paikassa ja aina ei paikallinen joukkue edes pelaa turnauksessa.

    Kehitys kehittyy ja nostan hattua Vaasalle, joka on omissa kotiturnauksissaan hoitanut asiat mallikkaasti.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän