Myrsky sotki junioreiden MM-kisoja

15.8.2012 / Junioreiden MM-kisojen kolmas kilpailupäivä keskiviikko oli myrskyinen, ja useita pelejä jouduttiin järjestelemään uudelleen. Pelien lopputulokset selvinnevät vasta torstain puolella. Aikatauluissa tytöillä oli Kolumbia-ottelu (keskeytetty) ja pojilla Belgia (keskeytetty) ja Latvia (siirretty).

Suomen joukkueiden taival turnauksessa on jatkunut tappioiden merkeissä. Pojat kohtasivat tiistaina ennakkosuosikit USA:n ja Australian, ja tytöt Japanin ja Irlannin. Suomen voittoon otteluista päätyi tyttöjen Irlanti-peli, jossa paikkapuolustus koitui irkkujen kohtaloksi. Poikien valmentaja Jarno Sihvo kertoo:

– Jenkkejä vastaan lähdettiin pelaamaan ennakkoluulottomasti ja mielestäni se onnistui hyvin. USA:lla oli kova puolustus, mutta hyökkäys ajoittain epävarmaa ja osa pisteistä olisi voinut kääntyä kummalle vain. Australiaa vastaan haettiin pakkovoittoa ja alku menikin tasaisesti, mutta tuulinen keli ja Australian paikka hautasivat haaveet jatkopaikasta.

-AM-

Ultimaten maajoukkueita tukemassa mm.:

Powerade    Tampereen kaupunki    Golla      IDEA-Rakennus Oy

Vivus.fi     OP-Pohjola Palokan Hammas Oy

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän