26.10.2012 / Suomen Liitokiekkoliiton uusi junioreiden maajoukkuevalmennuspäällikkö Pasi Roimela aloitti työnsä kesäkauden 2012 jälkimainingeissa. Pasin ensikosketus ultimateen oli 1986, ja sen jälkeen miehen historiaan mahtuu mm. EM-hopeaa -95 pelaajana, esiintymisiä maajoukkueissa kolmella eri vuosikymmenellä sekä valmentajana juniorimaajoukkueessa kolme kertaa. Lisäksi Pasi on pelannut SM-tasolla jenkkifutista ja valmentanut myös salibandya viiden vuoden ajan – hän myös erotuomaroi molempia lajeja. Työuraan mahtuu myös työskentelyä jääkiekkojoukkueessa mm. Juhani Tammisen, Antti Törmäsen, Jukka Jalosen ja Kari Heikkilän taustalla, joten näkemystä ja näkökulmia ultimaten kehittämiseen näyttää löytyvän Pasilta runsaasti myös frisbeen heittämisen ulkopuolelta.
Ultimate.fi tenttasi Pasia maajoukkuevalmennuspäällikön vakanssista sekä siitä, mitä junnu-ultimatelle oikein nykyään kuuluu.
Moi Pasi, mitä teit viikonloppuna?
Olin vetämässä syksyn ensimmäistä junnuleiriä Tampereella, ja se meni aika lailla odotusten mukaan. Paikalla oli hieman ennakoitua vähemmän väkeä, mutta 19 innokasta lupausta oli mukana. Treenit vedettiin kuuden tunnin aikana, ensin kolme tuntia tekniikkaa ja vähän pelaamista, väliin lounas, ja taas jatkettiin kaksi tuntia enemmän yksittäisten kilpailuiden ja pelaamisen parissa. Päivä oli ehkä hieman pitkä, sillä aivan nuorimmilla ei keskittyminen riittänyt kaikkeen, mutta kun pelaamaan päästiin niin taas riitti intoa ja vauhtia. Tasoerot tekivät päivästä myös aika haastavan, mutta varmasti kaikille jäi päivästä ihan hyvä maku suuhun. Ainakin itselleni, vaikka univelat työmatkan jäljiltä painoivat aika rankasti.
Nimikkeenä junioreiden mj-valmennuspäällikkö kuulostaa hienolta, mutta mitä päällikkö oikeasti tekee?
Toistaiseksi tehtävä on aika avoin, mutta pääsääntöisesti tehtävä on vastata suomalaisen junioriultimaten toiminnasta ja kehittämisestä yhteistyössä seurojen kanssa.
Seuraava junnuleiri on luvassa 17.-18. marraskuuta , ja se on kaksipäiväinen tapahtuma, mutta sitä ennen pelataan NSUT Vaasassa alta pois, ja tehdään pientä scouttausta maajoukkuetta ajatellen.
Onko virka uusi vai ollut jo olemassa? Miksi junioriultimatelle tarvitaan maajoukkuevalmennuspäällikkö?
Virka on uusi. Aiemmin samaa tehtävää on hoitanut juniorijaosto, nyt hommat on yhden henkilön takana. Tämä helpottaa ja selkeyttää toimintaa sekä liiton puolella että myöskin itse käytännön hommissa, kun yksi kaveri on niistä vastuussa.
Jaa miksikö mj-valmennuspäällikkö? Juniorityö on lajissa kuin lajissa todella tärkeää. Tällä hetkellä suomalainen ultimate on pahassa murrosvaiheessa, ja junioritoiminta on valitettavasti väliinputoaja. Seurojen määrä Suomessa on romahtanut seurafuusioiden myötä, mutta joukkueessa olevien pelaajien määrä kasvanut, eikä tässä yhtälössä ole kovinkaan paljon tilaa junioreille.
Miten itse päädyit hommaan – pyysitkö vai pyydettiinkö?
Pyysin itse päästä mukaan, joko valmentajaksi ensi vuoden kisoihin tai johonkin muuhun käytännön tehtävään. Jaoston kanssa päädyttiin tähän ratkaisuun, joka varmasti on pitkällä tähtäimellä paras. Pitkän tähtäimen hommia tässä eniten tarvitaankin.
Mikä on junioriultimaten nykytila Suomessa?
Se on todella haastava, mutta valoisa. En halua sanoa sanoja ”hyvä” tai ”huono”, sillä ne antavat herkästi väärän kuvan. Haastavaksi tilanteen tekee se, että junioreita on todella vähän, ja isoissa seuroissa ei juuri lainkaan. Junioreiden SM-sarjassa pelasi vain neljä joukkuetta kolmesta seurasta. Lisäksi SM-sarjassa avoimella puolella junioreita ei juurikaan näy joukkueiden kokoonpanoissa. Naisten puolella onneksi junnuja on pelaavassa kokoonpanossa paljonkin. Poikajunnujen poissaoloon on oikeastaan parikin syytä. Toinen on kokoonpanojen laajuus, eli sinne ei välttämättä mahdu mukaan, ja toinen on toiminnan hajaantuminen paikkakunnille, missä ei edustusjoukkuetta ulkosarjassa ole. Valoisaksi tekee tilanteen se, että junioreissa on todella hyviä yksilöitä mukana, ja valtaosa on vielä usean vuoden ajan junnumaajoukkueen käytössä ikänsä puolesta
Missä haluat erityisesti saada aikaan muutoksen?
Haluan saada lisää junioreita sekä seuroihin ylipäätään mukaan että myös pelaavaan kokoonpanoon. Se lähtee seuratasolta, ja siellä on lähes kaikilla paikkakunnilla tilanne aika kehno. Ei ole omaa juniorivastaavaa, eikä kovin helposti ole mahdollista päästä sisään SM-tason joukkueen treeneihinkään. Pahinta kuitenkin on, ettei seuroilla ole tiettyä ”tarvetta” junioreille. Joukkueissa on juuri se ideaali n. 20 pelaajaa ringissä, ja se riittää – tällä hetkellä. Mutta miten on muutanan vuoden kuluttua? Voiko luottaa siihen, että jostakin koulusta saadaan puolivalmis urheilija houkuteltua lajiin? Tai toisesta kaupungista muuttaa valmis pelaaja? Itse Vaasassa olen nähnyt monen vuoden ajan, miten palkitsevaa se on, kun oma junnu nostetaan mukaan peleihin, ja heti tapahtuu hyviä asioita. Esimerkkinä Petrus Hurtig, joka pelasi Tour I:llä Siltamäessä ensimmäiset minuuttinsa aikuisten puolella. Ensimmäisessä ottelussa, ensimmäisessä vaihdossa SOS:ia vastaan hän vei ilmatilanteessa kiekon kahdelta SOS:n maajoukkuepelaajalta puolustuksessa, ja karkasi heti sen jälkeen maalintekoon. Muutenkin Vaasassa ollaan hyvin paljon satsattu ja tukeuduttu junioreihin, osittain pakonkin edessä.
Mitä seurojen pitäisi nyt tehdä? KKK eli kovin konkreettisesti, kiitos.
Ihan suoraa ohjetta on mahdoton antaa, sillä en tunne seurojen toimintaa (vielä) niin tarkasti. Yksi hyvä keino on rakentaa vuotuinen koulusarja. Vaasassa taisi koulusarjassa olla kymmenkunta joukkuetta viime talvenakin mukana. Sieltä varmasti tulee porukkaa mukaan, kun ovat päässeet mukavassa ilmapiirissä kokeilemaan uutta lajia. Se vaatii toki jonkin verran panostusta alkuun, mutta kun vastuun joukkueen kasaamisesta antaa parille tutulle koululaiselle, niin hän varmasti kysyy ensimmäisenä mukaan kavereitaan, ja he taas omia kavereitaan. Tällainen positiivinen kierre kun saadaan kouluun aikaan, se on parasta mainosta mitä lajille voi saada. Opettajia kannattaa tietysti myös ”voidella”. Haasteena on myös lajin keskittyminen isoihin kaupunkeihin. Siellä lajitarjonta on todella suurta. Lempäälässä ja Sipoossa on pienemmän paikkakunnan etuna, että joku tuntee aina jonkun joka pelaa ultimatea, ja sitä kautta on helpompaa lähteä kokeilemaan.
Pitkäjänteisyyttä myös kaivataan paljon kun uusi junnu tulee mukaan. On tietysti helpompaa opettaa toisen lajin aikuisesta pelaajasta pelimies, mutta parempi pelaaja tulee sellaisesta nuoresta, joka on mukana lajissa nuoresta pitäen. Kun nuoria lajiin tulee, niin antakaa heille rohkeasti vastuuta, sekä kentällä että sen ulkopuolella. Sitouttakaa nuoria seuraan, ja antakaa ymmärtää sekin, että ”seura olemme me”. Isoissa lajeissa seura on usein joku ”mystinen taustataho”, mistä kukaan ei tiedä mitään. Ultimatessa seura on juuri niin iso kuin sen pelaajatkin ovat. Kun siihen pääsee sisään, varmasti joku 15-vuotias juniori on lajiin sitoutuneempi kuin jalkapallossa tai salibandyssa. Parastahan on, jos saadaan kerralla kaveriporukka mukaan. Sellaisessa ydinryhmässä on imua.
Mitä nyt EI pitäisi tehdä?
Tyytyä nykytilaan. Se on aina varma merkki siitä, että asiat menevät pian päin mäntyä. Nyt tilanne on suurilla seuroilla hyvä. Pelaajia on, pelit kulkee, homma toimii. Mutta nykytilaan monet ovat päässeet seurafuusioilla tai muilla vastaavilla tavoilla. Omaa kasvua ei juuri ole. Tässä tilanteessa tulee jälleen eteen sanonta ”kannettu vesi ei kaivossa pysy.” Parilla viimeisellä Tourilla näki kentällä monta vanhaa tuttua 80- ja 90-luvuilta. Hienoa toki, että vielä tässä iässä moni tulee takaisin pelaamaan, jos joukkue tarvitsee täydennystä, mutta sata kertaa mieluummin näkisin kokoonpanossa paikkaajana oman seuran juniorin. Mikä on seuran tilanne kolmen vuoden kuluttua? Viiden vuoden kuluttua? Moniko nykypelaajista on vielä mukana? Moniko rupeaa olemaan jo masters-iässä? Voiko sellaisella seuralla menestyä? Näitä kysymyksiä kun seuroissa kyseltäisiin, niin ei kovinkaan montaa positiivista vastausta saataisi. Vieläkin kun katselee maajoukkueenkin kokoonpanoa, niin hyvin vahvasti siellä jyrää sellaiset pelaajat, jotka ovat aloittaneet pelaamaan nuorena, ja olleet myös junnumaajoukkueessa mukana. *ring ring* – soiko kenelläkään kellot?
Missä Suomen junioriultimate on 5 vuoden päästä?
Toivon mukaan Suomen juniorimaajoukkueet ovat Euroopan huippua. Suomessa pelataan aktiivista junnusarjaa, ja junnu-SM:ssä kesällä 2017 on mukana 10 joukkuetta. Avoimessa sarjassa nähdään samana kesänä eri seurojen riveissä parikymmentä junnua isoissakin rooleissa, naisten sarjassa määrä voi olla isompikin. Tässä on vähimmäistavoite, mihin pitää pyrkiä.
Kiitos Pasi, ja tseppiä alkavaan työhön!
-AM-
Täyttä asiaa, Pasi! Oikea mies on hommaan valittu, toivottavasti tavoitteisiin päästään ja nostetaan suomalainen junnu-ultimate porukalla sinne minne se kuuluu, eli vähintäänkin Euroopan huipulle. 🙂
Mahtavaa… Tätä me lajille kaipaamme, itse lupaan olla mahdollistamassa junnuille niin paljon harjoitus- ja pelimahdollisuuksia, kuin vain on tarve. Meillä pitää olla tarjolla uusille lajista kiinnostuneille pelaajille laadukasta toimintaa ympäri Suomea.