Arska_2013Ultimate.fi täyttää tänään viisi vuotta. Samalla pestini päätoimittajana päättyy.

Kuutisen vuotta sitten aloimme pienellä porukalla visioida uutta ultimatesivustoa, joka korvaisi antiikkisen liitokiekkoliitto.fin ja toisi ultimaten askeleen lähemmäs nykypäivää. Ultimate.fi-osoite oli siihen aikaan Turun vuoden 2004 MM-kisojen kisasivuston käytössä, ja itse olin muuttamassa Australiaan. Lähes vuosi viestinvaihtoa Australian ja Suomen välillä kului, ennen kuin saimme sivuston suunniteltua siihen kuntoon, että Liitokiekkoliiton tukemana pääsimme toteuttamaan sitä ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa.

Prosessi olisi voinut olla helpompi ja nopeampikin, mutta saimme sivut julki 9.3.2011, juuri ennen sen kevään SM-finaaleja Helsingin Pasilassa. Olin itse finaalitapahtumassa kuuluttajana ja mainostin uusia sivuja yleisölle, kenties kyllästymiseen asti. Kuulijat ottivat uutisen vastaan varovaisen positiivisina. (Heti tuli kommenttia mobiiliversion puuttumisesta, eikä sitä muuten ole vieläkään…)

Ultimate.fin olemassaolon syy oli kertoa Suomen ultimatesta suomalaisille ultimatenpelaajille, olla paikka jossa kommentoida ja kuulla viimeisimmät uutiset ja tarinat. Olla jotakin, joka yhdistää Suomen ultimateyhteisöä. Oli meillä heti alussa myös Facebook-sivu, tykkääjinä kaikki ne 10 ihmistä, jotka olivat olleet sivuston kehityksessä mukana. Nyt tykkääjiä on vajaat 900, ja tonnin raja olisi kyllä kiva saada rikki vaikka saman tien (Turun SM-finaalijärjestäjät huomio). Somejuttuja julkaistaan nykyään myös Twitterissä ja Instassa.

Väki ympärillä on vaihtunut, mutta olen itse ollut mukana pyörittämässä sivustoa koko sen olemassaolon ajan. Kiitosta olemme toimitukseen saaneet mm. monista henkilöhaastatteluista, somejakamisesta, tapahtumien livestriimauksesta (ennen lajimme tv-aikaa), isojen kisojen raportoinnista maailmalta sekä tapahtumakalenterista. Aiheellista kritiikkiä puolestaan on satanut esimerkiksi sekavasta sivurakenteesta, vanhan ja uuden tiedon sekoittumisesta, vanhentuneesta designista ja mobiiliversion puuttumisesta.

Myös Ultimate.fin ja Liiton roolit ovat olleet monille epäselvät. Saamme usein toimituksen mailiin Liitolle kuuluvia pyyntöjä ja kyselyitä, mutta aina ne on eteenpäin välitetty ja lopulta löytäneet tiensä oikeaan osoitteeseen. Kerrataan se kuitenkin vielä: Ultimate.fi ei ole yhtä kuin Liiton tiedotus. Ultimate.fi on itsenäinen sivusto, jonka uutisvirtaan myös Liitto julkaisee ja jonka alla sijaitsevat myös Liitokiekkoliiton sivut osoitteessa ultimate.fi/liitto. Ultimate.fin domainmaksut maksetaan kyllä Liiton pussista, samoin kuin harvat muut toimituksen kulut (eli Ultimate.fi toimii Liiton mandaatilla), mutta meillä on silti vapaus kritisoida, myös Liittoa!

Päätoimittajana tärkein henkilökohtainen tavoitteeni on ollut luoda sivustolle yhtenäistä linjaa. Emme ole kikkailleet liikoja (usein se on toki ollut ajan ja energian puutettakin) vaan pyrkineet tekemään hyvää perusduunia: laadukkaita juttuja, joissa faktat ja oikeinkirjoitus on kohdallaan, tyyli yhtenäinen ja ote journalistinen. Uskon, että lajijournalismi luo omalta osaltaan lajistamme ammattimaisempaa kuvaa. Emme halua olla pikkulaji, jonka viestintäkanaviin kelpaa minkä tahansa lainen tekstikyhäelmä. Toisena tehtävänäni olen pitänyt portinvartijan roolia: esimerkiksi piilomainontaa (ns. natiivimainontaa) sivuilla ei näy, vaikka sitä jatkuvasti meille tarjotaan.

Ultimate.fi on kaikkea muuta kuin valmis. Haaveissani siintää joskus uusi sivusto, jolla on vielä vähemmän ja vieläkin laadukkaampaa sisältöä, kauniisti kuvitettuna ja helposti jaettavissa. Meillä on esikuvia. Maailmalla tehdään paljon hienoa ultimate- ja urheilujournalismia, joista Suomessakin pitää ottaa oppia. On hauska sattuma, että Skyd Magazinen perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja Elliot Trotter siirsi juuri vastuun eteenpäin Liam Rosenille – kuinkas muuten kuin viiden vuoden jälkeen. Ultimate.filläkin on mahdollisuus olla hienompi, yksinkertaisempi, kauniimpi ja koskettavampi kuin mitä olemme ensimäisenä viitenä vuonna olleet. Tämä on ollut hyvä alku, mutta nyt on aika uusille tuulille. Uskon, että kun tekijät vaihtuvat säännöllisesti, hommaan tulee väkisinkin uutta näkemystä.

Ultimate.fillä on uskollinen, sopivan kriittinen ja samalla kiitollinen yleisö, jolle on palkitsevaa tehdä työtä. Kiitos siis jokaisesta jutun jaosta, eteenpäin linkittämisestä ja tykkäyksestä! Niiden avulla lajiyhteisömme vahvistuu paitsi sisältäpäin, laajenee myös yksi lukija kerrallaan ulospäin. Kun Ultimate.fin alkuvuosina tunsin lähes kaikki sivuston Facebook-tykkääjät henkilökohtaisesti, näin ei ole onneksi ollut enää pitkään aikaan. Ultimate ansaitsee olla paljon isompi ja tunnetumpi laji kuin mitä se tällä hetkellä on. Toivottavasti saan edelleen tehdä sen eteen töitä, tästä eteenpäin vain muissa rooleissa.

Kiitokset erikseen vielä Jannelle ja Artolle, joiden kanssa alun perin aloimme sivustoa visioimaan. Samoin Karille, Laurille ja Eldikselle teknisen toteutuksen kanssa painimisesta, aluksi ja myöhemminkin, samoin kuin Liitolle tuesta. Kiitos Heinille ja Emmille, sivuston ensimmäisille toimittajille itseni lisäksi, ja kiitos Johannalle ja Arille, sivuston seuraaville toimittajille.

Ja lopuksi: kiitos Ari ”Arppa” Ojanperälle, joka nyt astuu Ultimate.fin puikkoihin. Annetaan hänen itse kertoa loput.

Terveisin Arska

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän