Osallistu Kohti Kanadaa -varainkeruukampanjaan ja mahdollista junioreiden MM-kisamatka

Suomen juniorit vuoden 2017 EM-kisoissa Hollannissa.

Alle 20-vuotiaiden ultimaten MM-turnaus pelataan Waterloossa Kanadassa 18.-25. elokuuta 2018. U20 avoimen ja naisten joukkueiden kisamatkan mahdollistamiseksi on käynnistetty Kohti Kanadaa -varainkeruukampanja, jonka kampanjasivu löytyy osoitteesta mesenaatti.me/kohtikanadaa. Kampanjan virallinen Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

Kohti Kandaa -varainkeruukampanjan tavoitteena on keventää pelaajien 1500 euron omavastuuta sen verran, että joukkueilla on varaa lähteä Atlantin taakse kisamatkalle. Kampanjan minimitavoite on 10 000 euroa ja se täytyy saada kasaan sunnuntaihin 11. helmikuuta mennessä.

Kampanjasivun kautta voivat tukensa osoittaa sekä yksityiset henkilöt että yritykset. Tarjolla on muun muassa 40 euron tukipaketti, jolla pelaaja saa yhden majoitusyön aamupalalla ja tukija kortin kisakaupungista. Yrityksille tarjolla on kolme erilaista yhteistyöpakettia, joissa vastikkeena on sosiaalisen median näkyvyys ja logopaikka lämmittelypaidassa.

Ensimmäisen parin päivän aikana lahjoituksia on kertynyt 400 euroa. Juniorimaajoukkueet haastavat erityisesti ultimateyhteisön mukaan vahvistamaan lajin tulevaisuutta Suomessa ja samalla toteuttamaan junioreiden unelman.

[EDIT. Jos tämän sivun hyperlinkki ei suoraan toimi, kokeile kirjoittaa selaimen osoitekenttään mesenaatti.me/kohtikanadaa.]

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän