Helsinki Ultimate ja PirU tour-voittoihin tuulisessa Siltamäessä

Saintsin Janne Havinen markkeroi Teamin Ville Lindeniä.

Kesäkauden ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus on saatu päätökseen Helsingin Siltamäessä. Naisten sarjassa Helsinki Ultimate sinetöi voittonsa venymällä Atleticon ohi 8-7. Avoimen sarjan finaalissa PirU otti revanssin Latvijasta 13-10.

Viikonlopun aikana joukkueet pääsivät soveltamaan pelikirjojaan monenlaisissa olosuhteissa. Lauantaina hikoiltiin paahtavassa helteessä ja sunnuntaiksi nousi perinteinen Siltamäen tuuli. Otteluiden tarkempia kulkuja pääsee tarkastelemaan Pelikoneesta, mutta Ultimate.fi tarjoaa tiivistelmän viiikonlopusta.

Helsinki Ultimate vahvin naisten sarjassa

Naisten SM-sarjassa pelattiin round robin eli kaikki kuusi joukkuetta kohtasivat toisensa kerran. Ennakkosuosikit espoolainen Atletico ja Helsinki Ultimate vakuuttivat otteillaan myös tällä kertaa, ja vain naisten masters (30+) -maajoukkue onnistui laittamaan helsinkiläiset tiukille taipumalla vasta universe-pisteessä 8-9. Ennen viimeistä ottelua Atletico oli hallinnut kenttää suvereenisti, mutta kärkijoukkueiden keskinäinen ottelu alkoi Helsingin komennuksella. Toisella puoliajalla Atletico nousi 3-6-tapioasemasta vielä tasoihin 7-7, mutta Helsinki Ultimate piti viimeisen hyökkäyksensä ja nappasi itselleen turnauksen kärkisijan ja täydet 301 tour-pistettä.

Tamperelaisen UFOn, espoolaisen Viiman ja jyväskyläläis-oululais-vaasalaisen Sleepwalkersin välillä ratkottiin kärkikolmikon jälkeiset naisten sarjan sijoitukset. UFO voitti kahdeksan pisteen erolla Viiman ja Viima Sleepwalkersin, mutta Tampereen ja “Pohjois-Suomen” välinen tuuliottelu osoittautui yllättävän tiukaksi pelin päättyessä 60 minuutin aikakattoon ja UFOn 8-3 voittoon.

Avoimen sarjassa PirU jatkoi voittokulkua

Avoimen SM-sarjassa pelattiin ensin neljän ja viiden joukkueen alkulohkot, minkä jälkeen lohkojen kaksi parasta jatkoivat välieriin ja loput joukkueet jäivät kamppailemaan sijoista 5-9. Ensimmäisen tourin lopputulokset eivät tuoneet suuria yllätyksiä, kun tuloksia tarkastelee viime kauden valossa.

PirU taipui Latvian maajoukkueelle 9-15 alkulohko-ottelussa, joka kesti vain 53 minuuttia. Sunnuntaina tuuli nousi ja finaalin ensimmäisellä puoliskolla sekä myötä- että vastatuuli tuntui puhaltavan PiRun eduksi, kun pirkanmaalaiset juoksivat ottelun puoliajalle 8-3. Toisella puoliajan alussa myös Latvijan hyökkäys alkoi tuottaa tulosta, mutta PirU rykäisi seitsemän pisteen kaulan peliajan lopuksi. Pelin pistekatoksi asetettiin 14 PirUn johtaessa 13-6. Tämän jälkeen Latvijan hyökkäys onnistui neljästi peräkkäin ennen kun matkustusteknisistä syistä baltialaisjoukkue joutui vetäytymään ottelusta. Lopputulokseksi jäi 13-10 PirUlle.

Pronssiottelu oli derby alkulohkon voittaneen Otso Grizzlyn ja toiseksi sijoittuneen Otso Polarin välillä. Joukkueiden toiveesta viivalle asteltiin vain parikymmentä minuutta välieräotteluiden jälkeen. Polar ei ehtinyt teroittaa hampaitaan ja Grizzly otti turnauksen kolmannen sijan helpon oloisesti 15-4.

Kärkinelikon ulkopuolella Teamin puolustus pysäytti Saintsin ottelussa viidennestä sijasta ja UFO ei kyennyt kuromaan Turku Terrorille antamaansa 8-0-aloitusta ottelussa seitsemännestä sijasta. Turnauksen yhdeksänneksi sijoittui Team 2.

Lopulliset sijoitukset

Suluissa oleva luku kertoo joukkueen tämänhetkisten sarjapisteiden summan. Projektijoukkueet eivät kerää sarjapisteitä.

Naisten sarja

  1. Helsinki Ultimate (301)
  2. Atletico (225)
  3. Nasters (-)
  4. UFO (195)
  5. Viima (175)
  6. Sleepwalkers (165)

Avoimen sarja

  1. PirU (301)
  2. Latvija (-)
  3. Otso Grizzly (225)
  4. Otso Polar (195)
  5. Team (175)
  6. Saints (165)
  7. Turku Terror (155)
  8. UFO (150)
  9. Team 2 (135)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän