Junioreiden EM-turnaus (European Youth Ultimate Championships) käynnistyi tänään Wrocławissa, Puolassa. Turnaus pelataan la 10. elokuuta – la 17. elokuuta. Suomesta turnaukseen lähtee U17-ikäluokan avoimen sarjan joukkue, jonka kisamatkaa voit seurata osoitteessa www.ultimate.fi/eyuc2019.

Junioreiden EM-turnauksessa pelataan avoimen ja naisten sarjan mestaruuksista kahdessa ikäluokassa: U17 (vuonna 2003 ja myöhemmin syntyneet) ja U20 (vuonna 2000 ja myöhemmin syntyneet). Lisäksi turnauksessa pelataan ensimmäistä kertaa myös mixed-sarjan mestaruudesta U20-ikäluokassa. Turnaukseen osallistuu yhteensä 60 joukkuetta 23 eri maasta.

EM-turnauksen koko otteluohjelma ja tulokset löytyvät kisojen virallisilta verkkosivuilta Ultimate Centralista. Turnauksen aikana näytetään livelähetyksinä yhteensä 35 ottelua Fanseat-palvelun kautta. Toistaiseksi ei ole tiedossa Suomen livestriimiotteluita, mutta lista kaikista livelähetyksistä sekä suorat linkit löytyvät osoitteesta www.eyuc2019.ultimatecentral.com/live-stream-schedule.

Jori Kuvaja vs Israel -ilmatilanne vuoden 2017 EM-kisoista. Kuva: Klára Lipertová Photography

Yksi voitto alkulohkossa voi riittää jatkopeleihin

U17 avoimen sarjassa on mukana 16 joukkuetta, jotka on jaettu neljään alkulohkoon. Alkulohko-otteluiden jälkeen muodostetaan kaksi kuuden joukkueen ylempää jatkolohkoa, joihin pääsevät jokaisen alkulohkon kolme parasta. Alkulohkojen neljännet muodostavat yhdessä alemman jatkolohkon. Alkulohko-otteluiden tulokset jäävät voimaan jatkolohkoihin.

Jatkolohkopelien jälkeen molempien ylempien jatkolohkojen neljä parasta etenevät kärkikahdeksikkoon ja kahdeksan muuta joukkuetta pelaavat pudotuspelit sijoista 9.–16. Yhteensä otteluita tulee viikon aikana yhdeksän per joukkue.

Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat edellisissä EM-kisoissa vuonna 2017 neljänneksi sijoittunut Italia sekä viidenneksi sijoittunut Iso-Britannia eli kisojen alku ei tule olemaan kevyt. Tie ylempään jatkolohkoon voi kuitenkin olla mahdollinen, sillä alkulohkon kolmossijaan voi riittää myös voitto edellisissä kisoissa yhdenneksitoista sijoittuneesta Hollannista.

Toista kertaa U17 maajoukkueessa pelaava Leevi Winqvist on tänä vuonna joukkueen varakapteeni. Kuva: Klára Lipertová Photography

“Arvokisat on urheilujuhlaa”

Ensimmäisiä arvokisojaan pelannut Suomen U17 avoimen maajoukkue jäi vuonna 2017 sarjansa viimeiseksi ja joukkue lähtee myös tämän vuoden kisoihin altavastaajana. Vaikka joukkueen keski-ikä on kasvanut vuodella verrattuna edellisiin arvokisoihin, on keski-ikä 15 edelleen mitä todennäköisimmin kisojen matalimpia. Vuoden 2017 rosterista on jäljellä neljä pelaajaa (ja lisäksi kaksi U20 naisten joukkueessa pelannutta) – ja kaksi valmentajaa.

“On hienoa nähdä, miten nopeasti nuoret kehittyvät. Junnuilla on myös asenne kohdillaan; motivoituneen porukan kanssa on mukava toimia. Näissä junnuissa on Suomen ultimaten tulevaisuus – toivon että projektin ja kisojen opit kantavat heitä vielä pitkälle”, perustelee Aarni Nagy valintaansa lähteä toista kertaa valmentajaksi. “Arvokisat on urheilujuhlaa, ei sitä paljon parempaa voi ollakaan. Tottakai tämä vaatii paljon työtä, mutta samalla työ on palkitsevaa.”

“Omalta osalta juniorien arvokisat olivat hienoja muistoja niin pelaamisen kuin joukkuehengen osalta, ja on hienoa olla mahdollistamassa seuraavien junnusukupolvien pääsy haastamaan Euroopan suurimpia ultimatemaita vastaan”, täydentää Leevi Cederlöf.

Valmentajakaksikolla on vahva luotto omaan joukkueeseensa, joka on leireillyt ahkerasti ja pelannut harjoitusturnauksissa.  “Oman kokemukseni mukaan tämä paras junnuprojekti, jossa olen ollut mukana. Joukkue on hitsaantunut hyvin yhteen. Matkan varrella on ollut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta nyt olemme joukkueena valmiita kansainvälisille kentille”, kertoo Nagy. “Joukkueen tavoitteena on pelata jokainen piste ja jokainen peli loppuun asti. Meillä on nuori joukkue, mutta lähdemme ennakkoluulottomasti haastamaan Euroopan huippuja.”

Kysyttäessä joukkueen kehityskohteita valmennus nostaa esille hyökkäyksen rauhallisuuden ja kiekkovarmuuden, joita on painotettu projektin loppuvaiheessa. Tasainen suorittaminen tullee olemaan haastavaa, sillä helteinen Wrocław ja pieni 15-henkinen rosteri tarkoittavat fyysisesti rankkoja kisoja. Valmentajat kuitenkin luottavat joukkueen periksiantamattomuuden ja hyvän joukkuehengen kantavan: “Olemme monesti nousseet vaikeistakin peleistä joukkueena, ja uskon että tiukoissa väännöissä pystymme voittamaan ratkaisevat pisteet. Puolustuksemme on myös huippuluokkaa – tämä on nähty monessa harkkaturnauksessa aikuisiakin vastaan.”

Kovista puolustuspelaajista valmentajat mainitsevat esimerkkinä ensimmäisiä arvokisojaan pelaavan Sampo Jäntin. “Sampolla jalat irtoaa maasta niin dyykkeihin kuin ilmatilanteisiinkin”, Nagy kuvailee. Esimerkkejä löytyy kysyttäessä myös hyökkäyspuolelta. “Kovimmat pitkän heittäjät ovat edellisten kisojen mvp Oskari Uusi-Illikainen ja uusi ihmekäsi Nooa Winqvist. Maaleja tullaan näkemään joukkueen nopeimmilta kärjiltä Joonas Sköniltä ja Jonni Tukkimieheltä. Markkeilla ei ole mitään mahdollisuuksia ainakaan raksaamme Elena Winqvistiä vastaan. Me emme kuitenkaan lähde pelaamaan yksilöiden kautta, vaan meidän vahvuutemme on tasainen joukkuepeli”, Nagy painottaa. Osansa kehuista ansaitsee myös joukkueen manageri Elisa Vallius, jota on valmentajien mukaan suurelta osin kiittäminen maajoukkueprojektin huippuluokkaa olevista järjestelyistä.

U17-maajoukkue on tänä vuonna saanut nauttia Suomen ainoan juniorimaajoukkueen statuksen tuomista resursseista, mutta itse kisoissa U20 joukkueiden puuttuminen näkyy eri tavalla. “Nyt olemme ainoa Suomen juniorimaajoukkue kisoissa, eikä vuoden 2017 kaltaista kannustusjoukkoa ole rohkaisemassa Suomen nuorimpia junioripelaajia entistä upeampiin suorituksiin”, Cederlöf tiivistää. “Siksi joukkueen sisäisen kannustuksen on oltava huippuluokkaa, ja siihen tulee joukkueen kesken kiinnittää huomiota kisojen aikana.”

Ronda Saarikoski kiekossa Hollantia vastaan vuoden 2017 EM-kisoissa. Kuva: Klára Lipertová Photography

“Lähdin itsestäänselvyytenä mukaan”

U17-maajoukkueen kapteeni Elena Winqvist sekä spirit-kapteeni Jooa Hurtig ovat molemmat toista vuotta mukana junioreiden maajoukkueessa. ViRHeen lisäksi myös Viimassa pelaava Winqvist edusti vuoden 2017 junioreiden EM-kisoissa U20 naisten maajoukkueessa ja Vaasa Saintsin kasvatti Hurtig pelasi U17 avoimen maajoukkueessa. Molemmat tavoittelevat tulevaisuudessa pääsyä aikuisten maajoukkueeseen.

Hurtigille tämän vuoden projektiin lähteminen oli itsestänselvyys. “Viime maajoukkueprojekti oli sen verran hyvä kokemus huonosta kisamenestyksestä huolimatta”, Hurtig kertoo. “Tältä kisareissulta odotan hienoja kokemuksia ja vähän parempaa menestystä kuin viimeksi.”

Joukkueen vahvuudet ovat Hurtigin mukaan erinomainen joukkuehenki sekä hyvä yhteen pelaaminen. Winqvist lisää vahvuuksien listaan paikkapuolustuksen purkamisen. “Ja heittotaitoakin löytyy.”

Winqvistiä projektissa kiinnostavat mahdollisuus kehittää omaa pelitaitoa, päästä pelaamaan kavereiden kanssa ulkomaille sekä saada uusia tuttavia. “Odotan, että meillä tulee olemaan hauskaa peleissä ja niiden ulkopuolella, ja vaikka ei aina voitettaisikaan, olisi ainakin hyvä spirit”, Winqvist kertoo odotuksistaan kisareissua kohtaan ja pohtii myös omaa rooliaan kapteenina: “Mielestäni kapteenin tärkein tehtävä on pitää joukkue yhtenäisenä ja osata olla rauhallinen kaikenlaisissa tilanteissa.”

Hurtigin mielestä joukkueen spirit on tasaisen hyvää. “Hyvä spirit on mielestäni vastustajien kunnioittamista ja hyvää pelin henkeä joukkueiden välillä.”

Jooa Hurtig (edessä toinen vas.) EYUC 2017 avajaisissa. Kuva: Klára Lipertová Photography

U17-joukkueen kokoonpano

Valmentajat: Leevi Cederlöf (LeKi), Aarni Nagy (Sleepwalkers)
Manageri: Elisa Vallius

Harjula, Valtteri (LeKi)
Hurtig, Jooa (Saints)
Hurtig, Johan (Saints)
Jäntti, Sampo (Sleepwalkers)
Kuvaja, Ville (ViRHe)
Nagy, Aaron (LeKi)
Saarinen, Akseli (T.U.F.F.)
Skön, Joonas (Sleepwalkers)
Tukkimies, Jonni (ViRHe)
Uusi-Illikainen, Oskari (Sleepwalkers)
Vallius, Miro (Sleepwalkers)
Väätäinen, Hilda (Sleepwalkers)
Winqvist, Elena (ViRHe)
Winqwist, Leevi (ViRHe)
Winqvist, Nooa (ViRHe)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Before you post, please prove you are sentient.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?