Suomi ja Puola ottelun jälkeen. Kuva: Maria Skön

Suomi jäi edelleen vaille avausvoittoa, kun sekä Slovenia että Puola olivat tänään vahvempia. Huomenna pelit jatkuvat pudotuspeleillä sijoista 9.-16. U17 avoimen sarjan tuloksia voi seurata Ultimate Centralin kisasivujen kautta.

Suomi – Slovenia 8-12

Parhaimmillaan Suomen hyökkäys eteni vauhdikkaasti hyvin ajoitetuilla isoilla cutbackeilla ja pitkät kämmenet liisivät kauniisti maaliin, jossa vapaana oleva kärki koppasi ne vaivatta. Ajoittain Suomella kuitenkin oli vakavia vaikeuksia päästä laidasta pois ja pitkät upsit eivät ihan tavoittaneet vastaanottajaansa. Tuuli toi oman lisänsä mukaan otteluun ja monet kiekot nousivat yli oletetun vastaanottajan.

Nooa Winqvist kurottaa kiekkoon. Kuva: Maria Skön

Puolustuksessa Suomi pelasi pääasiassa paikkapuolustusta. Pelin alussa Slovenia heitti enemmän pitkää, johon Suomen puolustus ehti väliin. Lukuisten yläkentän katkojen lisäksi Suomelta nähtiin myös yksi markkerikatko. Monista mahdollisuuksista harmittavan harva päättyi Suomen pisteeseen, vaikka tarvittaessa kiekon perään sukellettiin epäröimättä.

Pelin loppua kohti Slovenia oppi pelaamaan tehokasta givaripeliä Suomen paikkaa vastaan ja eteni pienemmillä syötöillä lähemmäksi maalia hakien hyvää ratkaisupaikkaa.

Ottelu on edelleen katsottavissa Fanseatissa.

2019 EYUC Slovenia vs Finland U17 Open Day 5 Action

This game has just started live on fanseat.com (fanseat) EYUC 2019 – European Youth Ultimate Championships 2019 Ulti.TV

Julkaissut European Ultimate Federation – EUF Keskiviikkona 14. elokuuta 2019
Slovenia-pelissä valmentajien valitsema mvp oli kiekollisesti varma ja rauhallinen Valtteri Harjula, joka raksana teki itsensä pelattavaksi tarpeen vaatiessa ja työskenteli loistavasti erilaisissa paikkapuolustuksissa. Kuva: Maria Skön

Suomi – Puola 7-14

Suomi-Puola-ottelun alussa pisteitä tehtiin tasaisesti, mutta loppua kohti Puola teki irtioton, johon Suomi ei pystynyt vastaamaan. Myös Puola-ottelussa nähtiin rohkeita ratkaisuja kohti maalia sekä taidokkaita koppeja tiukoissa tilanteissa.

”Saimme oman pelin tänään toimimaan. Valitettavasti pieni rosteri tuli kuitenkin vastaan ja voitot jäivät saamatta”, valmentaja Aarni Nagy tiivistää päivän. ”Tänään aamulla 8/15 pelaajaa marssitettiin fyssarille ja pelien jälkeen 6/15. Onneksi isommilta loukkaantumisilta on kuitenkin vältytty.”

Puola-ottelun mvp-palkinto myönnettiin Aaron Nagylle periksiantamattomuudesta ja tilanteiden loppuun viemisestä. Kuva: Maria Skön

U17 avoimen sarjan jatko

Suomen, Irlannin, Slovenian ja Puolan lisäksi sijoista 9.-16. pelaavat kaikki ottelunsa ylemmissä jatkolohkoissaan hävinneet Slovakia ja Sveitsi, Suomen turnauksen avausvastus Iso-Britannia sekä ristiin menneiden tulosten takia kärkikahdeksikosta pudonnut Tsekki.

Kaikki ottelunsa hävinneenä Suomi saa ensimmäisenä vastaansa Tsekin huomenna aamupäivällä. Ottelun voittaja pelaa heti perään Sveitsi-Irlanti-ottelun voittajaa vastaan. Häviäjät kohtaavat toisensa myöhemmin torstaipäivänä.

Torstain otteluiden lopputuloksista huolimatta Suomi pelaa turnauksen viimeisen ottelunsa perjantaiaamuna klo 9:15.

U17 avoimen sarjan puolivälieräotteluparit ovat Ranska-Hollanti, Saksa-Israel, Italia-Ruotsi sekä Belgia-Itävalta. Kaikki kahdeksan otteluaan tähän mennessä voittanut Ranska on vahva veikkaus turnauksen voittajaksi. Valistunut veikkaus Ranskan vastustajaksi finaaliin on Italia.

Hilda Väätäinen siirtää kiekkoa eteenpäin avoimelle Joonas Skönille. Kuva: Maria Skön
Suomen joukkue hetkeä ennen striimipeliä. Kuva: Maria Skön

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Before you post, please prove you are sentient.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?