Suomi ja Tsekki yhteiskuvassa. Kuva: Maria Skön

Suomen pääsi torstaina haastamaan kivenkovan Tsekin sekä hakemaan revanssia Irlannista. Avausvoitto odotuttaa yhä itseään, mutta perjantaiaamuna Suomella on vielä yksi mahdollisuus: turnauksen päätösottelussa Suomi pelaa Puolan kanssa sijoista 15.-16. U17 avoimen sarjan tuloksia voi seurata Ultimate Centralin kisasivujen kautta.

Suomi – Tsekki 0–15

Niukasti kärkikahdeksikosta pudonnut Tsekki näytti Suomelle aamupelissä, mikä ero on ylempää jatkolohkoa ja alempaa jatkolohkoa pelanneilla joukkueilla. “Emme olleet valmiita Tsekki-matsiin”, kertoo valmentaja Leevi Cederlöf. “Tsekki tuli todella kovaa heti alusta asti, ja meillä oli suuria vaikeuksia koko pelin ajan. Toki täytyy ottaa huomioon loukkaantumiset, jotka ovat vaivanneet joukkuetta turnauksen loppupuolella.”

Leevi Winqvist toimittaa kiekkoa Johan Hurtigille. Kuva: Maria Skön

Suomi – Irlanti 4–12

Irlanti-ottelu alkoi suoraviivaisesti edenneeseen Tsekki-otteluun verrattuna täysin eri tavalla, kun jo ensimmäistä pistettä ratkottiin viitisentoista minuuttia, ennen kuin Irlanti onnistui viimeistelemään. Myös seuraavaa pistettä pelattiin pitkään, kunnes Irlanti onnistui toistamiseen noin kymmenen minuutin jälkeen. Ensimmäiset muutamat pisteet kuvasivat hyvin ottelun kokonaiskulkua: joukkueet saivat yhden pisteen aikana useita mahdollisuuksia viimeistellä maali, mutta lopulta Irlanti onnistui useammin.

“Irlanti-peli oli aika samanlainen kuin aikaisempikin ottelu heitä vastaan. Molemmat joukkueet pelasivat todella tehokkaita paikkapuolustuksia, jotka aiheuttivat katkoja vastustajan hyökkäystä vastaan. Suurta painetta raksoille tuonut irlantilaisten paikkapuolustus oli useasti ohitettavissa komeilla yläheitoilla tai kellutuksilla, mutta meillä ei ollut malttia lyhyisiin ketjutuksiin siipilinjan ylittämisen jälkeen. Sen sijaan haettiin pitkää, johon harvoin heitettiin, minkä seurauksena jouduttiin dumppaamaan takaisin raksoille suuren paineen alla”, kuvailee Cederlöf ottelun kulkua. “Suomen paikkapuolustuksen tehokkuudesta taas kertoo irlantilaisten turhautuminen hyökkäyksen lyhytsyöttöpeliin. Lyhyet ”varmat” heitot vaihtuivat jo kolmen pisteen jälkeen ”toivotaan toivotaan” lämyihin, jonka jälkeen koitettiin hieroa kiekko maaliin lähellä maaliviivaa.”

JOnni Tukkimies iskee katkon. Video: Maria Skön

Koko päivän arvokkaimmaksi pelaajaksi (most valuable player) valmennus valitsi Leevi Winqvistin. “Leevi pyöritti peliä todella varmasti paikkapuolustusta vastaan; häneltä tuli rohkeita ratkaisuja oikeissa paikoissa. Leevi hallitsi raksalinjan lisäksi myös ilmatilanteita erityisesti takatakan roolissa”, perustelee valmentaja Aarni Nagy valintaa.

Mvp:n lisäksi valmennus palkitsi torstaina myös parhaan yksittäisen suorituksen. Kunniamaininta meni Johan Hurtigille, joka sai pitkän paikkapuolustuspisteen lopussa taisteltua upean markkerikatkon (ja melkein callahanin samalla).

Torstain mvp Leevi Winqvist (takana keskellä) ja hienoimmasta suorituksesta palkittu Johan Hurtig (edessä). Kuva: Maria Skön

Ranska ja Italia U17 avoimen sarjan finaaliin

U17 avoimen sarjan kärkijoukkueet ovat myös edenneet viimeiselle ottelukierrokselle asti. Lauantain finaalissa nähdään Italia sekä toistaiseksi voittamaton Ranska. Pronssiottelussa perjantaina pelaavat Saksa ja Belgia. 

U17 naisten sarjassa molemmat mitalit ratkotaan perjantaina. Pronssiottelussa pelaavat Ranska ja Italia ja finaalissa toisensa kohtaavat Unkari ja Tsekki. Unkari on kertaalleen voittanut Tsekin alkulohkovaiheessa 12-8.

U20 avoimen sarjan pronssiottelussa perjantaina pelaavat Saksa ja Iso-Britannia. Finaalissa lauantaina kohtaavat Ranska ja Italia, jotka eivät kumpikaan ole tähän mennessä hävinneet otteluakaan.

U20 naisten sarjan molemmat mitaliottelut pelataan perjantaina. Pronssiottelussa ovat Slovenia ja Venäjä ja finaalissa Ruotsi ja Ranska. Finaalijoukkueet ovat kohdanneet turnauksen kerran aiemmin ja silloin ottelu päättyi 14-12 Ranskan voittoon.

Myös U20 mixed-sarjassa molemmat mitalipelit pelataan perjantaina. Pronssiottelussa toisistaan mittaa ottavat Hollanti ja Unkari ja mestaruudesta pelaavat Latvia ja Espanja. Finaalissa ympyrä sulkeutuu, sillä kyseiset joukkueet aloittivat turnauksensa pelaamalla toisiaan vastaan. Tuolloin ottelu päättyi Latvian voittoon 12-9.

Mitaliotteluiden striimiaikataulu

Lista EM-turnauksen kaikista striimipeleistä sekä suorat linkit niihin löytyvät osoitteesta http://eyuc2019.ultimatecentral.com/live-stream-schedule. Kaikkien sarjojen finaaliottelut näkyvät livestriiminä ja lisäksi livelähetykset tuotetaan U17 avoimen ja naisten sarjojen sekä U20 mixed-sarjan pronssiotteluista.

Suomi ja Irlanti toisen kohtaamisen jälkeen. Kuva: Maria Skön

[EDIT 16.08.2019 9:28 U20 naisten pronssista pelaa Slovenia, ei Slovakia.]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Before you post, please prove you are sentient.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?