Atletico voitti seitsemännen perättäisen Suomen mestaruuden. Kuva: Noora Löytömäki

Ultimaten finaalitapahtuma on saatu päätökseen Jyväskylässä. U20 junioreiden Suomen mestariksi kruunattiin ViRHe. Avoimen sarjan kirkkaimmat mitalit matkasivat PirUn mukana Pirkanmaalle. Finaalitapahtuman päätösottelussa naisten sarjan mestaruuden voitti jälleen Atletico.

Päivän kaikkien otteluiden tallenteet ovat edelleen katsottavissa Ruutu-palvelussa.

Naisten pronssi: UFO – Sleepwalkers 11–8

Finaalitapahtuman käynnistänyt naisten pronssiottelu oli jotakuinkin toisinto UFOn ja Sleepwalkersin välisestä viimeisen osaturnauksen ottelusta. Pronssiottelun alussa UFO sai oman pelinsä paremmin käyntiin kun taas Sleepwalkersilla oli vaikeuksia saada hyökkäys etenemään sujuvasti. Ottelun loppua kohden Sleepwalkersin pelaajat alkoivat löytää toisensa kentältä, kunnes pelin aikakatto tuli vastaan. 

Käänteentekevänä pisteenä pronssiottelussa voisi pitää Sleepwalkersin 5-3 kavennusta, jota haettiin yli seitsemäntoista minuuttia. Pitkät pisteet olivat epäsuotuisia erityisesti UFOn kymmenhenkiselle rosterille, kun taas kahdella kentällisellä otteluun lähtenyt Sleepwalkers sai joka pisteen jälkeen seitsemät tuoreet jalat kentälle. Jalat tosin eivät näyttäneet painavan ainakaan ottelun pistekuningattarella UFOn Matilda Leppäsellä, jolta nähtiin muun muassa tyylikäs sukellus Eerika Kekin tässäkin ottelussa suosimaan syvään kämmenväliheittoon. Sleepwalkersin tavaramerkiksi taas muodostui Jasmiina Salmelan rystymurrot Tinka Gyllingille.

Toisella puoliajalla Sleepwakers aloitti kirinsä, mutta UFOn etumatka oli liian suuri ja muutamat katkomaalit eivät riittäneet. Peliajan päätyttyä pistekatoksi asetettiin 11 pistetilanteen ollessa 10-8 UFOn hyväksi. UFO liikutti kiekkoa maltillisesti ja erityisesti Vilma Heinosen sinnikäs työraksalinjassa tomi kantavana voimana. Lopulta Sara Weckmanin heitto löysi tiensä maalin keskellä odottavalle Maarit Vornaselle ja ottelu päättyi UFOn voittoon 11-8.

Ottelun kulkuun voi tutustua Pelikoneessa.

Sleepwalkersin Sini Kokkonen markkeroi UFOn Ulla Kiiliä. Kuva: rutanen.kuvat.fi

Avoimen pronssi: Otso Grizzly – Saints 12–9

Avoimen pronssiottelussa voimasuhteet vaihtelivat ja kumpikin joukkue oli vuoroin niskan päällä. Ennakkosuosikkina avoimen sarjan pronssiotteluun lähtenyt Otso Grizzly lunasti odotukset, kun se karkasi ottelun alussa 4-1 johtoon. Otson ottaman aikalisän aikana Saints sai itsensä herätettyä peliin ja tasoitti lopulta tilanteeksi 4-4 Saintsin avainpelaajan Elias Päällysahon syötöllä ikiliikkuja Juha Santtilalle. Seuraavassa hetkessä Otso oli kuitenkin karannut uudestaan kolmen pisteen johtoon. Puoliajalle mentiin Otson johtaessa 8-5.

Toisella puoliajalla molemmat joukkueet jatkoivat tiukkaa miespuolustusta ja rohkeaa pitkää peliä. Maaleja ja katkomaaleja vaihdettiin vuorotellen. Saints kavensi tilanteeksi 9-7 ja seuraavaksi Otso karkasi taas neljän pisteen päähän 11-7, minkä jälkeen Saints kiri jälleen kahden pisteen päähän 11-9.

Pistekatoksi asetettiin 12 ja hyökkäysvuoro oli Otsolla. Kokeneet espoolaiset kuljettivat kiekon varmasti maalin eteen, josta Touko Väänänen viimeistelee voiton varmalla lyhyellä syötöllä Jarno Sihvolle.

Ottelun kulkuun voi tutustua Pelikoneessa.

Otso Grizzlyn Jesse Saastamoinen vastaanottaa kiekkoa. Kuva: rutanen.kuvat.fi

U20 junioreiden finaali: ViRHe – LeKi 11–7

U20 junioreiden finaalin pistetilanne säilyi tasaisena aina 3-3 tilanteeseen asti, minkä jälkeen ViRHeen puolustus sai painostettua LeKin hyökkäyksen vaikeuksiin. ViRHe ehti karata 7-3 johtoon ennen kuin flow pysähtyi kymmenminuuttiseen, useita hienoja katkoja ja kaksi LeKin aikalisää sisältäneeseen pisteeseen. LeKi ei kuitenkaan saanut takaa-ajoaan kunnolla käyntiin, vaan seuraavan pisteen päätteeksi ViRHe vei ottelun puoliajalle 8-4 huolimatta.

Toinen puoliaika alkoi ViRHeen komennossa ja pari minuuttia ennen peliajan päättymistä vihtiläiset johtivat ottelua jo 10-4 Maria Noposen tyylipuhtaan levyn ja Tinka Gyllingin huomaamattoman takanurkassa oleskelun jälkeen. LeKin hyökkäys alkoi Lassi Cederlöfin johdolla viime hetkillä tuottaa tulosta ja lempääläiset kavensivat tilanteeksi 10-6 ennen pistekaton asettamista 11:een. Lempääläiset saivat vielä yhden katkomaalin ennen kuin ViRHe uusi mestaruutensa 11-7 voitolla.

Ottelun arvokkaimpina pelaajina palkittiin Teemu-Teemu-tutkaparin heittävämpi osapuoli eli Teemu Virtanen, joka pyöritti LeKin hyökkäystä raksalinjassa ja voitti junioreiden kesäkauden pistepörssin tehoilla 63+15 (5+0 finaalista). ViRHeen arvokkaimpana pelaajana palkittiin hyökkäyksessä maaleja tahkonnut ja puolustuksessa ilmoja vienyt Jori Kuvaja.

Ottelun kulkuun voi tutustua Pelikoneessa.

ViRHeen Maria Noposen malliesimerkki levymaalista. Kuva: Einari Leinonen

Avoimen finaali: PirU – Team 15–12

PirU ja Team etenivät avoimen finaalin ensimmäisen puoliajan rintarinnan. Kumpikin joukkue sai yhtä pistettä lukuunottamatta pidettyä kaikki hyökkäyksensä ja ensimmäisellä hyökkäyksellä aloittanut Team vei ottelun puoliajalle 8-7. Ensimmäisen puoliajan viimeinen piste syntyi, kun Teamin Mikko Saloila rankaisi kostealla luonnonnurmella liukastellutta ja kiekon menettänyttä PirUa välittömällä maalisyötöllä Saska Karpansalolle.

Toisella puoliajalla peli jatkui hyvin tasaisena. Pelikellon lähestyessä täyttä tuntia PirU onnistui ottelun toisessa katkomaalissa ja meni ensimmäistä kertaa johtoon, kun Jaakko Junttu nosti kiekon maaliin Veli-Matti Salolle kopattuaan Aaron Rogersin pitkän heiton aivan sivurajan tuntumassa. PirUn siirryttyä johtoon pisteitä vaihdettiin taas vuorotellen ja puoli minuuttia ennen peliajan päättymistä pistetilanne oli 13-12 PirUlle.

Toiseksi viimeisessä pisteessa Team kävi hyvin lähellä tasoitusta: kiekko oli jo kerran maalissa Saska Karpansalolla, mutta Eetu Joukaisen pitkä heitto otettiin takaisin travel-huudolla. PirUn asettama paikkapuolustus onnistui katkossa aivan Teamin hyökkäyspään maalialueella. Team haki vimmaisesti katkoa, mutta PirU onnistui viemään kiekon maaliin ja pelin pistekatoksi asetettiin 15 pistetilanteen ollessa 14-12 PirUlle.

Viimeisessä pisteessä PirUn paikka onnistui jälleen katkossa. PirU otti aikalisän, minkä jälkeen kiekko liikkui tehokkaasti Juho Pulakan ja Jaakko Juntun välillä, kunnes Juntun matala rystyheitto tavoitti Santeri Piipposen maalissa ja PirU voitti historian toisen mestaruutensa.

Ottelun arvokkaimpana pelaajana palkittiin Teamin Eetu Joukainen, joka teki vakuuttavaa työtä läpi koko pelin. Erityisen vahva Joukainen oli pitkässä pelissä – sekä heittäjänä että hakijana.

Ottelun kulkuun voi tutustua Pelikoneessa.

Teamin Saska Karpansalo (sin) ja PirUn Veli-Matti Salo ilmataistelussa. Kuva: Einari Leinonen

Naisten finaali: Helsinki Ultimate – Atletico 7–13

Naisten finaali alkoi odotetun tiukasti, kun ensimmäinen kaksikymmentäminuuttinen käytettiin kolmeen ensimmäiseen pisteeseen. Helsinki Ultimaten Inka Wessmanin vahvasta ilmapelaamisesta huolimatta Atletico onnistui viimeistelemään jokaisen pisteen ja meni 3-0 johtoon. Helsingin vaikea alku vahvistaa ajatuksen siitä, että Atletico-ottelu tour-viikonlopun päätteeksi on ollut helsinkiläisille suotuisampi formaatti kuin yksittäinen ottelu.

Kylmän alun jälkeen Helsingin viimeistely alkoi osua kohdilleen, minkä jälkeen pisteitä tehtiin tasatahtiin. Katkomaalin mahdollisuuksia tarjoutui molemmille joukkueille, mutta molemmat pitivät lopulta omat hyökkäyksensä. Atletico onnistui pelaamaan menestyksekkäämpää pitkää peliä Essi Inkisen johdolla, kun taas Helsinki Ultimate ratkaisi pisteitä Heidi Paunosen tehokkailla strike-hauilla. Vahvan alun ansiosta Atletico vei ottelun puoliajalle 7-4.

Toisen puoliajan alussa Atletico alkoi uudestaan kasvattaa piste-eroa: ensin 9-4:ään ja sitten 11-5:een. Peliajan päätyttyä Helsinki kavensi tilanteeksi 7-12, kun Wenla Nwajei onnistui koppaamaan Merituuli Rekolan korkean kiekon. Pelin pistekatoksi asetettiin 13.

Atleticon viimeinen hyökkäys päättyi jopa hieman yllättäen, kun Raakel Sariola venyi korkeaan kiekkoon ja laskeutui juuri maalialueen sisäpuolelle. Mestaruus oli Atleticon seitsemäs perättäinen, mikä tarkoittaa sitä, että Atleticolla on nyt yksin hallussaan pisin yhtämittainen mestaruuksien putki.

Ottelun arvokkaimpana pelaajana palkittiin Helsinki Ultimaten Inka Wessman, joka paitsi hallitsi ilmatilaa niin myös teki vahvoja hakuja erinomaisilla ajoituksilla.

Ottelun kulkuun voi tutustua Pelikoneessa.

Kesäkauden 2019 lopulliset tulokset

Suluissa oleva luku kertoo joukkueen osaturnauksista saamien sarjapisteiden summan. Projektijoukkueet eivät kerää sarjapisteitä eivätkä siten saa kauden loppusijoitusta.

Naisten sarja

1 Atletico (225+225+225=675)
2 Helsinki Ultimate (301+301+301=903)
3 UFO (195+195+195=585)
4 Sleepwalkers (165+175+175=515)
5 Viima (175+0+165=340)
(6) Nasters (-)

Avoimen sarja

1 PirU (301+195+225=721)
2 Team (175+225+301=701)
3 Otso Grizzly (225+301+165=691)
4 Saints (165+175+195=535)
5 Turku Terror (155+155+155=465)
6 Team 2 (135+165+150=450)
7 UFO (150+150+135=435)
8 Otso Polar (195+0+175=370)
(9) Latvija (-)

U20 juniorit

1 ViRHe I (101+98+101=300)
2 LeKi U20 (99+101+99=299)
3 T.U.F.F. (98+99+98=295)
4 ViRHe II (97+96+96=289)
5 JSW (0+97+97=194)
6 Helsinki Ultimate (96+0+0)

[EDIT 22.09.2019 09:09 Naisten ja avoimen sarjojen kesäkauden lopullisissa sijoituksissa kärkikaksikon välinen järjestys korjattu.]

[EDIT 22.09.2019 15:50 PirUn pitkä heitto Jaakko Juntulle lopussa lähti Aaron Rogersilta ja Saska Karpansalo otti Eetu Joukaisen poishuudeton heiton kiinni maalissa.]

[EDIT 23.09.2019 15:57 U20 junioreiden sarjassa erillistä pronssiottelua ei pelata tällä kaudella, vaan kolmossija jaettiin sarjapisteiden perusteella.]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Before you post, please prove you are sentient.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?