EUMC2019: Suomi kiinni pronssiottelupaikassa

Suomen masters naiset eli Nastersit pelasivat eilen avauspäivänään kolme ottelua. Alkusarjan viiden ottelun round robin systeemissä ensimmäisenä vastassa oli kovaksi joukkueeksi tiedetty Iso-Britannia. He olivat pelanneet jo edellisenä päivänä yhden ottelun ja erityisesti pelin alussa pelituntuma ja varmuus oli briteillä parempaa ja alussa he karkasivatkin jo neljän pisteen johtoon. Suomi sai hiljalleen omasta pelistä kiinni ja ottelun toinen puoliaika olikin jo huomattavasti tasaisempi. Alun eroa ei Suomi kuitenkaan enää saanut kirittyä kiinni ja loppulukemiksi kirjattiin 9-15 Iso-Britannian hyväksi.

Seuraavassa ottelussa Nastersit saivat vahvan alun Ranskaa vastaan. Hyvän alun jälkeen Suomen ote kuitenkin lipsui Ranskan muuttaessa puolustustaktiikkaansa paikkapuolustukseen ja alussa saatu johto hupeni. Lopulta ranskalaiset pääsivät karkaamaan suomalaisilta ja peli päättyi lukemiin 13-7.

Päivän viimeiseen ja kolmanteen peliin Nastersit virittivät itsensä huikeaan pelivireeseen ja paikkapuolustus toimi loistavasti Espanjaa vastaan. Joukkue pelasi suurella sydämellä, kuten joukkueen valmentajat Malinen ja Hästbacka totesivat. Toisella puoliajalla tuuli tyyntyi ja Suomen paikkapuolustus ja purrut enää yhtä tehokkaasti. Samalla kuitenkin Suomen hyökkäyksen yhteispeli parani ja Suomi vei ottelun nimiinsä numeroin 14-11.

Lauantain pelit ratkaisevat

Tänään Suomella on vielä alkusarjan otteluissa vastassa Italia ja Saksa. Iso-Britannia ja Ranska ovat voittaneet kaikki pelinsä ja pitävät kärkisijoja sarjassa. Suomi on edelleen kiinni pronssiottelupaikassa. Mitalin on kirkkaana mielessä ja tähän päivään Suomi lähtee nälkäisen jahtaamaan pronssipelipaikkaa.

Kello 10.15 Suomen aikaan vastaan asettuu ensimmäisenä Italia ja myöhemmin iltapäivällä kello 15.55 Saksa, joka on hallitseva mestari. Suomen tavoin Italia on hävinnyt Iso-Britannialla ja Ranskalle. Myös Saksa hävisi Ranskalle, mutta he eivät ole vielä kohdanneet saarivaltion pelaajia.

Keskinäisessä ottelussa Italia oli Saksaa vahvempi lukemin 15-12.

Näiden pelattujen pelien pohjata voidaan todeta, että tänään on tulossa erittäin jännitä päivä Suomen, Saksan ja Italian välillä pronssiottelun paikoista. Alkusarjan Round Robin ratkaisee suoraan mitalipelien ja sijoitusottelun joukkueet.  Mitalottelut ja sijoitusottelu pelataan sunnuntaina.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän