Tiedote koronaviruksen vaikutuksista liiton toimintaan

Suomen Liitokiekkoliiton artikkelikuva

Koronaviruksen vaikutukset ovat iskeneet moniin toimijoihin ja Liitokiekkoliitto ei ole tässä poikkeus. Hallikauden osalta selvittiin kohtalaisen vähällä, vaikka kauden päätapahtuma jouduttiin perumaan ja tästä syntyi harmitusta ja taloudellisia tappioita niin pelaajille kuin liitolle.

Rajoitusten jatkuessa edelleen on jo toistaiseksi jouduttu siirtämään/perumaan 2.-3.5. suunniteltu avoimen ja naisten sarjan harrasteturnaus. Lisäksi maajoukkuetoiminta on laitettu yhteisharjoitusten osalta tauolle aikuisten ja junioreiden MM-kisojen peruuntumisen/siirron takia. Tietoa MM-kisojen siirtämisestä tai peruuntumisesta odotetaan kuumeisesti. Hyvin epätodennäköistä kuitenkin on, että kisoja pelattaisiin enää tämän vuoden puolella. 

Se, mitä Suomessa tapahtuu rajoitusten suhteen 13.5. jälkeen, on vielä arvoitus ja sen myötä myös kaikkien liiton tapahtumien kohtalo. Alla on kerättynä kootusti vallitsevan tilanteen vaikutuksia liiton turnaustoimintaan ja talouteen.

Turnaustoiminta

Seuraavana liiton kalenterissa on Siltamäen turnaus 6.-7.6. Tämän oli tarkoitus alun perin olla myös ulkomaalaisille joukkueille suunnattu turnaus, mutta vallitsevan tilanteen takia ajatuksesta luovuttiin. Mikäli olosuhteet vain sallivat, niin kyseisenä ajankohta on kuitenkin tarkoitus järjestää turnaustoimintaa. Pelattavista sarjoista Siltamäen turnauksessa on linjattu seuraavasti:

  • Lauantaina 6.6. pelataan mixed 5 vs. 5
  • Sunnuntaina 7.6. pelataan avoimen ja naisten 7 vs. 7 

Mikäli tilanne on epäselvä voiko kyseisenä ajankohtana järjestää turnaustoimintaa, tehdään päätös turnauksen perumisesta viimeistään 17.5. Lisätietoja ilmoittautumisesta ja maksuista tulee lähiaikoina.

Siltamäen turnauksesta seuraavana kalenterissa on avoimen ja naisten sarjan ensimmäinen SM-turnaus 27.-28.6. Tälle turnaukselle ei löytynyt järjestävää seuraa, joten liitto etsii turnaukselle kenttiä ja turnauksen järjestämisvastuita jaetaan osallistuville seuroille. Mikäli kesäkuussa on vielä epäselvää, voidaanko normaalia turnaustoimintaa järjestää, tehdään päätös turnauksen siirtämisestä 7.6. mennessä. Varapäivä turnaukselle on 18.-19.7. Sm-sarjan toteuttamiselle on luotu toistaiseksi kolme eri toteutumismallia:

  • SM-sarja toteutuu suunnitellusti:
    • SM-tour 1 (27.-28.6.)
      • Turnaus perutaan viimeistään 7.6., mikäli tietoa ei silloin ole pystytäänkö turnaus järjestämään
    • SM-tour 2 Vaasa (8.-9.8)
  • SM-sarjan ensimmäistä viikonloppua joudutaan siirtämään
    • SM-tour 1 varapäivä on 18.-19.7.
    • SM-tour 2 pelataan suunnitellusti
  • SM-sarjan alkua joudutaan siirtämään elokuulle
    • Alkuperäisestä SM-tour 2 tulee SM-tour 1
    • SM-tour 2 pelataan 5.-6.9.

Kaikissa vaihtoehdoissa SM-finaalit järjestetään 26.9.

Muiden sarjojen ja turnausten osalta on toistaiseksi linjattu seuraavaa:

  • Junioreiden SM-sarja pelataan toistaiseksi suunnitellusti
    • SM-tour 1 (15.8.)
    • SM-tour 2 (12.9.)
  • Mixed-SM toistaiseksi suunnitellusti
    • Turnaus 19.-20.9.
    • Finaaliottelu 26.9.
  • EUCR:n alueellisia karsintaturnauksia ei virallisesti järjestetä. Liitolla on kuitenkin olemassa kenttävaraus Siltamäkeen 15.-16.8. Liitto linjaa myöhemmin tilanteen selkiytyessä, halutaanko tässä järjestää korvaavaa turnausta tai muuta turnausta. EUCR-F aiotaan toistaiseksi järjestää ja suunnitteilla on laajennettu turnaus, koska karsintaturnauksia ei pelata. 
  • HBU pelataan suunnitellusti 4.-5.7.
  • Beach mixed-SM:lle ei ole löytynyt toistaiseksi järjestäjää
    • Mikäli järjestäjää ei löydy, niin turnausta ei järjestetä
  • Mixed 5 vs. 5 pelataan suunnitellusti 29.-30.8.
  • Seurojen järjestämistä turnauksista toistaiseksi liiton tiedossa on, että Jyväskylä Summer Start on peruttu

Taloudelliset vaikutukset

Toistaiseksi suurimmat taloudelliset vaikutukset ovat olleet arvokisojen perumisella/siirtämisellä. Liitto ehti maksaan aikuisten ja junioreiden MM-kisoihin noin 23 000 euroa ennen perumis-/siirtopäätöstä. Toistaiseksi mitään ei ole saatu takaisin ja uhkana on, että tästä summasta mitään ei tulla myöskään saamaan takaisin. WUGC kisojen majoitukset olivat onneksi hankittu suoraan liiton toimesta ja ne saatiin peruttua ilman kuluja. Myös peliasutilaukset ehdittiin vielä perua kaikkien maajoukkueiden osalta. Toistaiseksi WFDF on ilmoittanut selvittävänsä mahdollisuutta siirtää kisoja. World Gamesit on jo siirretty vuodelta 2021 vuodelle 2022, mikä antaa viitteitä siitä, että kansainväliseen kisakalenteriin pyritään raivaamaan tilaan MM-kisoille.

Liitto ei ole velvoittanut maajoukkuepelaajia maksamaan toistaiseksi kisakuluista mitään. Tämä aiheuttaa kuitenkin ison loven liiton talouteen ja harraste- ja kilpailutoiminnan ollessa tauolla ei liitolla ole käytännössä tuloja. Onneksi kilpailutoiminnan ollessa tauolla myös menot ovat pienemmät. 

Valtion suunnalta on tulossa tukipaketti liikunnalle ja urheilulle, josta päätöstä odotetaan tänään 29.4. Tämän jälkeen toimijoille lähetetään tietoa siitä, miten tukea jaetaan ja miten sitä voi hakea. 

Jäsen- ja lisenssimaksut sekä vakuutus

Liitto ei ole julkaissut Suomisport-palveluun toistaiseksi lisenssejä mahdollisten palautusten välttämiseksi. Lisenssimaksut on linjattu olevan ns. palautettavia, mikäli kilpailutoiminta peruuntuisi ja asioiden helpottamiseksi näiden ostoa ei siis mahdollisteta toistaiseksi. Tässä kuitenkin alempana tutustuttavaksi kauden maksut.

Sarjauudistuksen myötä lisenssejä on hieman muokattu. Käytännössä muutoksena on uusi lisenssikategoria harrastesarjojen turnauksiin. Myös Hietsu Beach Ultimaten maksusysteemi tulee hieman muuttumaan, mutta lisenssiä tähän ei vaadita. Tähän taustalla on mm. jatkossa valtion tukeen edellyttämät harrastajamäärän todentamisvaatimukset. 

  • Kilpailukaudella 2020-20201 on kaksi eri lisenssiluokkaa
    • Ns. kilpailulisenssi ja harrasteturnauksiin oikeuttava lisenssi
    • Kilpailulisenssi säilyy ennallaan ja oikeuttaa osallistumaan kaikkiin liiton alaisiin turnauksiin
      • Kertalisenssi kuitenkin poistuu valikoimasta kilpailulisenssikategoriasta. HUOM viime kauden kertalisenssihyvityksistä ollaan yhteydessä suoraan kertalisenssin ostaneisiin pelaajiin parin viikon sisällä.
    • Harrasturnauksiin (pois lukien HBU) edellytetään harrastelisenssi, joka on turnauskohtainen ja maksaa 5 €.
    • Jatkossa myös HBU:n osallistujien pitää olla liiton jäseniä, mutta erillistä lisenssimaksua ei edellytetä
    • Jos pelaaja on ostanut harrastelisenssin ja päättääkin pelata myös SM-sarjassa, ei harrastelisenssiä hyvitetä takaisin
    • Lisenssit julkaistaan ostettavaksi Suomisportiin vasta sitten, kun kilpailukauden toteutuminen on varmistunut

Liiton jäsenmaksut ovat kuitenkin jo ostettavissa palvelussa. Jäsenmaksut ovat samat kuin edellisellä kaudella eli aikuiset 27 euroa ja juniorit 17 euroa. Maksamalla jäsenmaksun voit tukea liiton toimintaa haastavina aikoina. Huomioithan kuitenkin, että jäsenmaksua ei palauteta, vaikka kilpailutoimintaa ei pystyttäisi kauden aikana järjestämään.  

Suomisporttiin ostoksille pääset tästä: https://info.suomisport.fi/

Pohjolan lisenssivakuutukset on neuvoteltu myös tulevalle kaudella, mutta ilman lisenssiä niitä ei ole mahdollista ostaa. Vakuutus on perinteisesti jatkunut katkeamattomana myös huhtikuun ajan, mikäli uuden vakuutuksen hankkii huhtikuun aikana. Näin ollen johtuen vallitsevasta tilanteesta vakuutus tulee voimaan vasta, kun lisenssit ja vakuutukset tulevan myyntiin. Vakuutusten hinnat ja ehdot ovat samat kuin viime vuonna.   

Liitto toivottaa kaikille jäsenille ja seuroille tsemppiä haastavaan tilanteeseen! Mikäli koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset tulevat jatkumaan pidempään, tullaan kilpailutoiminnan tilalle miettimään muuta toimintaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän