Kevät on ollut haastavaa aikaa monen muun toimijoiden tavoin myös ultimateyhteisössä. 1.6. voimaan tulevien uusien ohjeistus puitteissa pystymme kuitenkin järjestämään toimintaa tietyin poikkeuksin. Liikunta- ja urheilutoimijoille on luultavasti tulossa toukokuun aikana lisäohjeistusta otteluiden ja muiden urheilutapahtumien järjestämiseen 1.6. alkaviin rajoituksiin koskien. Suunniteltu toteutus Siltmäen harjoituspeleihin pohjautuu nyt kuitenkin 50 hengen kokoontumisrajoitukseen ja sen takia viikonlopun osalta on jouduttu tekemään tiettyjä muutoksia aiemmin suunniteltuun turnausmuotoon.

Liitto toivoo joukkueilta ymmärrystä poikkeaviin järjestelyihin ja lyhyttä ilmoittautumisaikaa. Liittona haluamme toimia vastuullisesti ja järjestää toiminnan, niin että tartuntariski pysyy mahdollisimman pienenä. Korostamme kuitenkin, että otteluihin osallistuminen on jokaisen pelaajan/valmentajan omalla vastuulla. 

Siltamäen harjoituspelit 6.-7.6. pähkinänkuoressa

  • Kaikille osallistuville joukkueille pyritään tarjoamaan tasapuolisesti sama määrä pelejä ja mahdollisimman tasaväkisten vastusten kanssa.
  • Minimissään joukkueille tulee kaksi peliä.
  • Lauantaina järjestetään 5 vs. 5 mixed sarja.
    • Avoin kaikille, mutta suunnattu harrastejoukkueille.
  • Sunnuntaina puolestaan pelataan 5 vs. 5 avoimen ja naisten sarjan osalta.
    • Avoin kaikille, mutta suunnattu SM-sarjan joukkueille. 
  • Pelejä pelataan kahdella noin 25×75 metrin kentällä.
  • Peliaika on 60 minuuttia.
    • Pieniä muutoksia voi tulla, riippuen joukkuemäärästä.
    • Saatetaan pelata normaalista poiketen, niin että peli pysähtyy tasan 60 minuuttiin, jolla taataan turvallinen siirtymäaika joukkueille.
  • Pelien välissä on alustavasti 15-20 min vaihtoaika, jotta edelliset joukkueet ehtivät poistua ennen seuraavaa joukkuetta. Siirtymäajalla halutaan myös tarjota mahdollisuus lajinomaiseen lämmittelyyn ennen peliä. Lämmittelystä ohjeistetaan tarkemmin ilmoittautuneille joukkueille. Lämmittelyvuoroa ei voi odottaa kentän laidalla.
  • Kaikkien joukkueiden osallistujamäärämaksimi peliä kohden on (pelaajat+valmentajat) on 12 (kahdella kentällä pelattaessa pelaajia yhteensä maksimissaan 48).
    • Päivän aikana joukkueilla voi siis olla enemmän pelaajia, jos kaikki pelaajat eivät pelaa samassa pelissä.
    • Osallistujamäärämaksimi sisältää valmentajat ja muut välttämättömät henkilöt. On toivottavaa, että paikalla on mahdollisimman vähän ihmisiä.
  • Joukkuemaksulla joukkueet sitoutuvat noudattamaan liiton yleisiä sääntöjä ja koronaa koskien antamia erityisohjeita.
    • Liitto laskuttaa joukkuemaksun joukkueilta turnauksen jälkeen.
    • Mikäli joukkue ei noudata ohjeistuksia kehoituksista huolimatta (esim. ylittää pelaajarajoituksen), joudutaan joukkue poistamaan pelipaikalta.
  • Käytännön ohjeistukset joukkueille pyritään saamaan 2.6. mennessä, jolloin olemme toivottavasti saaneet yhtenäistä ohjeistusta koskien otteluiden järjestämistä.
  • Ilmoittautuminen päättyy torstaina 21.5.
    • Perjantaina 22.5. liitto tekee päätöksen turnauksen peruuttamisesta, mikäli ilmoittautuneita joukkueita ei ole riittävästi kulujen kattamiseen.
    • HUOM! Valitkaa yhteyshenkilöksi sellainen ihminen, joka suurella todennäköisyydellä pystyy olla tavoitettavissa 22.5. päiväsaikaan.
  • Pelaajia EI velvoiteta jäsenyyden tai lisenssin ostamiseen.
    • Mikäli pelaaja kuitenkin haluaa liiton vakuutuksen voimaan, tulee hänen ostaa jäsenyys ja lisenssi.
  • Peleissä ei pidetä virallista pöytäkirjaa, vaan kotijoukkue pitää kirjaa pisteistä.

La 6.6. Mixed

  • Kaikille joukkueille avoin, mutta ensisijaisesti suunnattu harrastejoukkueille.
  • Peleissä käytetään 2/3 jakaumaa sukupuolten suhteen.
  • Minimijoukkuemäärä 4
  • Maksmijoukkuemäärä 12
  • Joukkuemaksu 100 €
  • Joukkueilla ainakin 2 peliä aikataulun salliessa enemmän (riippuu joukkuemäärästä)
  • Jos joukkueita joudutaan karsimaan, otetaan kaikilta seuroilta/peliporukoilta ensisijaisesti yksi joukkue.
    • Mikäli edelleen jouduttaisiin karsimaan joukkueita, ratkaisee ilmoittautumisjärjestys.

Su 7.6. avoin ja naiset

  • Avoin
    • Avoin kaikille joukkueille, mutta suunnattu ensisijaisesti SM-sarjatason joukkueille.
    • Minijoukkuemäärä 4
    • Maksimijoukkuemäärä 8 (mahdollista kasvattaa riippuen naisten joukkueiden määrästä)
    • Joukkuemaksu 100 €
    • Joukkueilla ainakin 2 peliä, aikataulun salliessa enemmän (riippuu joukkuemäärästä)
    • Jos joukkueita joudutaan karsimaan, otetaan kaikilta seuroilta/peliporukoilta ensisijaisesti yksi joukkue.
      • Mikäli edelleen jouduttaisiin karsimaan joukkueita, ratkaisee ilmoittautumisjärjestys.
  • Naiset
    • Minimijoukkumäärä 4 (voidaan neuvotella joukkueiden kesken, halutaanko pelata 3:lla, kunhan muissa sarjoissa on riittävästi joukkueita kulujen kattamiseksi)
    • Maksimijoukkuemäärä 8
    • Joukkuemaksu 100 €
    • Joukkueilla ainakin 2 peliä, aikataulun salliessa enemmän (riippuu joukkuemäärästä)
    • Jos joukkueita joudutaan karsimaan, otetaan kaikilta seuroilta/peliporukoilta ensisijaisesti yksi joukkue.
      • Mikäli edelleen jouduttaisiin karsimaan joukkueita, ratkaisee ilmoittautumisjärjestys.

HUOM! Nämä kaikki perustuvat tämän hetken tietoihin ja näihin saattaa tulla muutoksia, mikäli yleiset ohjeistukset muuttuvat. Pyrimme kuitenkin pysymään mahdollisimman pitkällä näissä yllä mainituissa tiedoissa.

Ilmoittautumislomakkeelle pääset tästä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Before you post, please prove you are sentient.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?