Suomen Liitokiekkoliiton artikkelikuva

Ulkokauden SM-Finaalitapahtuma livestreamataaan ilmaiseksi Ruutu -palvelussa. Palveluun pääsee tästä. Pelien katsominen vaatii sisäänkirjautumisen, mikä on ilmaista tehdä. Ottelut löytyvät myös myöhemmin jälkitallenteina.

Ulkokauden 2020 kirsikka kakun päällä – finaalitapahtuma – on vain muutamien yöunien päässä. Joukkueiden valmistautuessa henkisesti kauden suurimpaan koetukseensa on hyvä aika käydä lyhkäisesti läpi finaaleissa pelaavien joukkueiden reittiä heidän tavoitellessaan Suomen mestaruutta.

U20

U20-sarjan finaalissa kohtaavat toisilleen tutut Lempäälän Kisa (LeKi) ja Vihdin Rennot Heittelijät (ViRHe). Joukkueet ovat kohdanneet Pelikoneen mukaan neljä kertaa tällä kaudella, ja voitot ovat jakautuneet Lempäälän eduksi 3-1.

Tour 1 oli Lempäälän punapaitojen voittokulkuetta Vihdin hävitessä sekä alkusarjassa lukemin 15-5, että tour 1 -finaalissa 13-10.

Tour 2:lla oli aistittavissa jo tiukempaa kamppailua ensimmäisen kohtaamisen päättyessä tiukasti 9-8 LeKille Elmo Rantalan ottaessa viimeisen maalin kiinni puolustamaan lähdettyään. Vaikka neljäs kohtaaminen olikin tuloksellisesti epätasaisempi tourin aikaisempaan kohtaamiseen verrattuna, kumpikaan joukkue ei päässyt helpolla viljapaitojen voittaesssa 13-6, mutta pelin venyessä viisi minuuttia yliajalle.

LeKin valtakausi Suomen U20-mestareina on alkanut siirtyä etelämpään, ja nyt jo kaksinkertaisena mestarina Vihti lähtee rakentamaan omaa valtakauttaan. Lempäälä on kuitenkin kauden aikaisemmissa kohtaamisissa ollut vakuuttavampi, ja finaalista voidaankin odottaa tulevan jännitysnäytelmä.

Seuraa heitä:

LeKi:
Saku Vintola #90
Saku on osoittanut vaarallisuutensa maalissa tehden kauden aikana 18 maalia vain neljässä pelissä, ollen näin joukkueensa tehokkain maalintekijä.
Teemu Virtanen #54
Teemu nauttii kiekosta kuin karhut hunajasta, ja joukkueen pistepörssin kirkas johtaja onkin heittänyt seitsemän pelin aikana 34 syöttöpistettä.

ViRHe:
Elena Winqvist #13
Elena on osoittanut potentiaalinsa jo monen vuoden ajan, ja nuori lupaus onkin ehtinyt kerätä kauden aikana itselleen 13 maalisyöttöä.
Okko Winqvist #21
Vihdin pistepörssin kärkipelaajana Okko on pelotellut vastustajien puolustuksia sekä heitto- että hakutaidoillaan. Pisteitä Okko on kerännyt seitsemän pelin aikana jo 36 – 13 syöttöä ja 23 maalia.

Naiset

Naisten sarjassa vastakkain ovat aikaisemmilta vuosilta tuttu kaksikko Helsinki Ultimate ja Atletico. Espoolainen Atletico on jo monen vuoden mestaruuksiensa verukkeella ennakkosuosikki finaalissa, mutta altavastaajana lähtevää Helsinkiä ei kannata koskaan aliarvioida. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti kuluneen kesän aikana, ja Atletico on napannut voitot molemmista kohtaamisista.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin Tampereella joukkueiden viimeisenä otteluna tourilla. Pelin ensimmäinen puoliaika oli tiukkaa vääntöä tuloksellisesti, mutta Atletico vei lopulta ottelun puoliajalle 8-6. Toisella puoliajalla Atletico sai viimeiset mehunsa puristettua paremmin kentälle tehden neljä pistettä putkeen heti toisen puoliajan alkuun, ja Helsinki pääsi takaisin taululle vasta tilanteen ollessa 12-6. Peli pysyi loppupuolella tasaisena joukkueiden vaihtaessa pisteitä, lopputulos 15-9.

Toinen ottelu pelattiin Vaasassa tour 2:lla. Tuuliset olosuhteet olivat aiheuttaneet vaikeuksia pääkaupungin naisjoukkueelle heidän hävitessään Tampereen UFO:lle 15-8. UFO oli silti hävinnyt tärkeän ottelun Jyväskylä Sleepwalkersia joukkuetta vastaan, mikä tarkoitti pääkaupunkiseudun joukkueiden viimeisen virallisen kohtaamisen olevan harjoittelua finaalia varten. Pelissä oli havaittavissa väsymystä molemmilla joukkueilla, ja tuulen yltyessä pisteet venyivät heti alussa – pelin neljäs piste kesti yli kymmenen minuuttia. Tällä kertaa Atletico ei jättänyt Stadin Pirkoille mahdollisuutta edes alusta alkaen napaten puoliajalle vievän maalin tilanteessa 8-3. Helsinki ei kyennyt kirimään hallitsevaa Suomen mestaria vastaan, ja peli päättyi lopulta Atleticolle 15-6.

Atletico on voittanut jo seitsemän kertaa Suomen mestaruuden putkeen. Kuitenkin muutama vuosi sitten Brahen kentällä nähtiin avointa sarjaa hallinneen Espoon Otson kaatuessa Pirkanmaa Unitedille, että finaalitapahtumassa mikään ei ole varmaa, ennen kuin mitalit roikkuvat kaulassa.

Seuraa heitä:

Atletico:
Anni Jokinen #11
Anni on osoittanut kyvykkyytensä jo monen vuoden ajan, eikä pandemia ole pysäyttänyt hänen menoaan. Anni on heittänyt joukkueensa maaleista suurimman osan – 24.
Ella Niini #22
Ellan 4 pistettä 4 pelissä ei anna hänelle riittävää kunnioitusta. Vaikka Vaasassa ei peliminuutteja kertynyt, Ellan pelisilmä ja taktinen visio joukkueen pelityylistä on toiminut avainroolissa Kottaraisten mestaruusputkessa. Ennen peliä, aikalisillä ja puoliajalla on varmasti oletettavissa Ellan näkyvän Atleticon johtohahmona.

Helsinki Ultimate:
Susanna ”Suski” Surakka #23
Susanna on Helsingin positiivinen pistepörssin kärkinimi. Finaalissa puolustajat joutuvat päättämään, mitä ottaa häneltä pois, sillä Susannan 25 syöttöä ja 10 maalia osoittavat vaarallisuuden kaikkialla kentällä.
Sanja Fonselius #10
Sanja on Helsingin nuoria tähtiä, joka on osoittanut olevansa tulevaisuudessa varmasti monien mielessä räjähtävyydellään ja nopeudellaan. Osoituksena nuoren pelaajan vaarallisuudesta mainittakoot 21 maalia tämän kauden aikana – eniten Helsingin pelaajista.

Avoin

Avoimessa sarjassa hallitseva mestari Pirkanmaa United (PirU) kohtaa viime kautena pronssiin tyytyneen Otso Grizzlyn. Otso on viime vuodesta tulistuneena kasannut joukkueensa parhaimmiston yhteen joukkueeseen, kun taas PirU on valmis jatkamaan heidän SM-voittoputkeaan.

Joukkueet ovat kohdannet kesän aikana vain kerran, Helsingissä pelatun alkusarjan aikana. Jo kauden alussa odotettu tiukka kamppailu oli näkyvää vääntöä molemmille joukkueille pääkaupungin helteiden kuumentaessa tilanteita entisestään. Puoliajalle johtoasemassa lopulta pääsi Otso Grizzly, tuloksella 8-5. Johtoasema meinasi heti karata mesikämmeniltä PirUn kaventaessa puoliajan jälkeen tilanteeksi 8-7, mutta tiukan väännön jälkeen Espoon joukkue piti etumatkastaan kiinni voittaen pelin 15-11.

Vaasassa joukkueet pelasivat semifinaalit sunnuntaina aamutuimaan, Otson kohdatessa Helsinki Ultimaten ja PirUn kohdatessa Vaasa Saintsin. Otso Grizzly osoitti tahtonsa ja taitonsa semifinaalissa pelaajavajeesta kärsivää Helsinkiä vastaan voittaen pelin puhtain lukemin 15-6.
Pirkanmaan paholaiset joutuivat tekemään enemmän töitä ansaitakseen paikkansa finaalissa Vaasan tehdessä kaikkensa pudottaakseen puolustavat Suomen mestarit finaalista. PirU nappasi pelin alussa johtoaseman 4-2, mutta Vaasa otti takaisin alkuperäisen johtonsa, tehden kolme maalia putkeen. Peliä oli pelattu jo yli tunti, kun ensimmäinen maali toisella puoliajalla tehtiin – Saints nappasi puolustukseen lähdettyään maalin, peli 7-9. Pirkanmaan punapaidat eivät olleet tulleet luovuttamaan, ja siirtyivät tasoihin peliajan loputtua 11-10. Peli meni universe-pisteeseen, jossa Jaakko Juntun heittotaito ja Saku Vintolan räjähtävyys olivat liikaa pyhimyksille – PirU finaaliin tuloksella 12-11.

Seuraa heitä:

Otso Grizzly:
Tomi ”Tomppa” Sandberg #17
Tomi on usein näkyvässä roolissa yläkentän pelaajana, mutta myös kiekkotaitoa pelaajalta löytyy. Joukkueensa johtava pistemaakari on syöttänyt 20 ja napannut kymmenen.
George ”Jori” Kuvaja #83
Jori on espoolaisten nuorta verta, joka on saanut nauttia yhä enemmän vastuuta kentällä. Vaikka Jorilla on vain viisi maalia nimiinsä kaudelta, häntä ei kannata aliarvioida.

PirU:
Juho ”Pulu” Pulakka #38
Vaikkei pistepörssin kärkisija ole mistä Pulun bongaisi (kolme syöttöä ja yksi maali), hänen rooliaan joukkueessa ei voida aliarvioida. Juho toimii PirUn sydämenä ja on etenkin puolustuksen johtohahmo.
Jaakko Junttu #26
Jaakko on varmasti yksi nykyajan tunnetuimpia suomalaisia pelaajia. Jaakon kiekonkäsittely on oletettavasti esillä myös lauantaina, ja joukkueen pistepörssin kärjellä onkin jo nimissään 24 syöttöä, sekä yhdeksän maalia.

SM-Finaalitapahtuma pelataan lauantaina 26.9. Keski-Espoon Urheilupuistossa. Tapahtuma on ilmainen. Finaalitapahtuman aikataulut ja muu info löytyy Facebook-tapahtumasta: https://fb.me/e/4mGiiNSCP

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän