Avoimen ja naisten SM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Hämeenlinnassa

Otso Grizzly ja PirU vastakkain. Kuva: Einari Leinonen

Kesäkausi 2022 heitetään käyntiin Hämeenlinnassa 11. päivä kesäkuuta. Viime kesän tapaan tour-järjestelmä koostuu kahdesta osaturnauksesta, edellisvuosien kolmen sijaan. Joukkueiden lopullinen paremmuus ratkaistaan finaalitapahtumassa, jossa mittelevät eniten pisteitä keränneet joukkueet mitaliotteluissa syksyllä 24.9. Kahden osaturnauksen tour-järjestelmä lisää yhden turnauksen ja täten jokaisen ottelun merkityksellisyyttä, varsinkin kun turnausmuotona on yksinkertainen round-robin.

Avoin

Viime kaudella avoimessa sarjassa viime vuosina menestyneet Pirkanmaa United sekä Espoon Otso voittivat kumpainenkin yhden osaturnauksen häviten vain toisilleen, ja avoimen finaalissa Otso onnistui katkaisemaan PirUn kolmen vuoden mestaruusjunan. Pronssia kahmaisi Helsinki Ultimate, Vaasa Saintsin jäädessä mitalisijojen ulkopuolelle. Tampereen UFO sijoittui sarjassa viidenneksi.

Kesälle 2022 joukkuemäärä kasvaa yhdellä joukkueella, kuuteen. Helsinki Ultimate tuo kaksi joukkuetta sarjaan, mikä on mahtava osoitus pelaajakannan kasvattamisesta viime vuosina pääkaupungissa. Muutoin ulkokauden ennakkosuosikkiasetelmat lienevät hyvin samankaltaiset kuin aiempina vuosina, jossa Otso ja PirU ovat kylki kyljen ennakkosuosikkeja, ja täten isoja päänahkoja muille joukkueille. Eritoten kiinnostavaa on nähdä, millaisella jaolla Helsinki lähtee kahden joukkueen kokoonpanoja luovimaan. Viime vuosina uudistunut ja nuorentunut helsinkiläisryhmä on taas vuotta kypsempi ja nälkäinen horjuttamaan kärjen status quoa. Ensimmäisen tourin kokoonpanojulkaisuista varmasti Helsingin osalta on eniten mielenkiintoa, eikä vähiten siitä, kuinka monta uutta Winqvistiä nähdään.

Saints tuonee pelikentille viime kausilta tuttua vaasalais-jyväskyläläistä synergiaa. Saattaa siellä joku oululainenkin jaloissa pyöriä. Saints on ollut mitaleilla viimeksi 2018, mutta yllätysvalmis Vaasalaisseura on enemmän kuin kykenevä yllättämään vastustajansa housut kintuissa, ja tavoitteena voidaan odottaa pidettävän mitalia neljän vuoden tauon jälkeen. Mitalipeleihin on niin ikään tunkua Tampereen suunnalta, jossa ulkokausien uroteoista on vierähtänyt tovi. UFO haluaa varmasti muuttaa tilanteen, ja jos edelliskausiin on uskominen, paikkapuolustusta on taas hiottu koko kevät. Kun päälle noidutaan hieman tuulta ja sadetta, niin kaikki on mahdollista.

Naiset

Naisten kesäkausi 2022 alkaa Hämeenlinnassa kolmen joukkueen voimin. Viime vuosien finalistit, Espoon Atletico ja Helsinki Ultimate, ovat tänäkin vuonna suosikkeja ratkomaan kirkkainta mitalia. Atletico – jonka ulkokausien kultaputki on niin pitkä, että heikompaa hirvittää – on kuitenkin merkittävä ennakkosuosikki niin ensimmäiseen osaturnaukseen kuin koko kesäkaudellekin. Pääkaupunkiseutulaisten lisäksi ensimmäiselle tourille osallistuu kokoelma joukkue muun suomen pelaajista.

Naisten sarjan viime kauden yllätyksestä oli vastata Oululainen Disquitos, voittaen Helsinki Ultimaten kauden ensimmäisessä ottelussa. Molemmat hävisivät siis vain Atleticolle ja toisilleen kertaalleen kauden aikana. Kakkostourin merkitys tie-breakerina osoittautui kuitenkin helsinkiläisille suotuisaksi, jolla finaalipaikka lopulta aukesi. Nähtäväksi jää miten kokoelma joukkue onnistuu ottamaan Disquitosin yllättäjän viittaa haltuun. Neljänneksi viime kaudella sijoittunut Tampereen UFO on ollut useana edellisvuotena pronssilla, ja varmasti halajaa sen takaisin. Naisten sarjan ja Atleticon valtikan perijää siis odotellaan. Sille, joka kottaraisten kultaputken saa poikki, on luvassa mainetta ja mammonaa, ja paikka auringossa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän