Kuva: The World Games

World Games on monilajitapahtuma, jossa olympialaisten ulkopuolelle jääneet lajit saavat parrasvalon. Liitokiekkoilulajiksi valikoitunut ultimate aloittaa tiistaina 12. heinäkuuta ja finaali pelataan lauantaina 16. heinäkuuta.

Ultimaten World Games -mestaruudesta kamppailee tänä vuonna kahdeksan maata aiemman kuuden sijasta. Maat ovat jaettu kahteen lohkoon: A-lohkossa ovat Yhdysvallat, Kanada, Saksa sekä Iso-Britannia, ja B-lohkossa Kolumbia, Australia, Japani sekä Ranska.

Aiempina vuosina kilpailuoikeus on määritelty ultimaten MM-kisasijoituksen perusteella, mutta koronan perumien kisojen vuoksi WFDF valitsi joukkueet vuoden 2020 rankingin perusteella. Suomi oli tuolloin sijalla 21.

Seuraa kisoja

Formaatti on verrattain kevyt, sillä joukkueet pelaavat vain yhden ottelun päivässä. Lohkojen kaksi parasta jatkavat semifinaaleihin, ja kaksi alinta pelaavat omat pudotuspelinsä.

Kisojen ennakkosuosikki on Yhdysvallat. Kolumbialaiset niistivät pisteen erolla voiton amerikkalaisista vuonna 2017, mutta kärsivät selkeän 7-13-tappion finaalissa. Japanilaisten poikkeava pelityyli voi olla herkullista seurattavaa erityisesti valmentajan näkökulmasta, ja moni tunnistanee Masahire Matsunon, joka kuvaili Turun 2004 MM-kisoja peliuransa käännekohtana.

Euroopan joukkueista vahvimpana esiintyy joko Iso-Britannia tai Saksa. Saksalaiset voittivat viikko sitten kenraaliharjoituksessa Australian 13-10, mutta Iso-Britannialla on menestyksekäs historia juuri mixed ultimatesta.

Kaikki ottelut ovat nähtävissä netissä: https://www.theworldgames.org/pages/twg2022streaming. Ottelulinkin löydät helpoiten suodattamalla hakutulokset esimerkiksi hakusanalla ”Flying disc”. Striimeissä voi olla maarajoituksia. Pelaajarosterit näkyvät kootusti Ultiworldissa.

Yhdysvallat ja Kolumbia vastakkain vuoden 2017 World Gamesissa. Kuva: The World Games.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän