Kaksi juniorijoukkuetta pelaamassa ultimatea
ViRHe purkamassa LeKin asettamaa paikkapuolustusta. Kuva: Vihdin rennot heittelijät ry

ViRHe käytti kotikenttäedun 20.8. junioreiden kesäkauden avaavalla 1. tourilla. Samalla U17 SM-sarja on vuoden odotuksen jälkeen saatu käynnistettyä.

Viime lauantaina pelattu U17- sarjan ensimmäinen osaturnaus päätyi Vihdin rentojen heittelijöiden voittoon Vihdin kirkonkylän kentällä. Järjestävän seuran lisäksi juniorisarjassa pelaa Lempäälän Kisa sekä Helsinki Ultimaten ja Espoo Ultimate Clubin yhdistelmäjoukkue. Tarkemmat tiedot junioreiden peleistä katsottavissa liiton tulospalvelusta, Pelikoneesta.

Tuulinen sää toi lisähaastetta

Junioreiden heittotaitoja mitattiin heti alusta alkaen kun ViRHe ja Helsinki Ultimate pääsivät aloittamaan turnauksen tuulen viedessä hatutkin päästä. Kotijoukkue avasi pelin tekemällä ensimmäisen pisteensä alle minuutissa pelin alkamisesta, kun ViRHeen juniorikentillä jo useamman vuoden pelannut Nooa Winqvist syötti joukkueen Jyväskyläläiselle vahvistukselle, Saara Tammiselle. Ensimmäisten pisteiden aikana kalibroitujen heittojen jälkeen alkoi tiukka taistelu ja joukkueet tekivät tasaisesti pisteitä vuoron perään. Puoliajalle päädyttiin tilanteessa 5 – 5 kun vierasjoukkueen raksalinjassa kiekkoa pyörittävä Pieti Siivola tasoitti tilanteen yhdessä ensimmäistä kertaa pelaavan Salla Tolvasen kanssa. Toinen puoliaika näytti alkavan samalla kaavalla kunnes ViRHe tykitti kolmen pisteen eron vastustajaan. Peli loppui ViRHeen voittoon 10 – 7.

ViRHeen Viljami Kataja heittämässä Helsinki Ultimaten Matilda Appelqvistin markkeroimana. Kuva: Vihdin rennot heittelijät ry

Lempääläisten ja vihtiläisten ottelun alkaessa sääolosuhteet olivat jo hieman ensimmäistä peliä suotuisammat. Yhden pelin verran kiekkotuntumaa saanut ViRHe lähti pienellä etulyöntiasemalle pelaamaa omaa turnaustaan aloittavaa LeKiä vastaan. Vihtiläiset hyödynsivät tämän mahdollisuuden ja pelasivat itsensä 8 – 1 johtoasemaan hieman toisen puoliajan alettua. Peli päättyi ViRHeelle 11 – 4. Turnauksen toisessa pelissä kyntensä näyttivät paikan purkamisessa kiekkotaituri Aida Westerberg sekä yläkentän puolella joukkueen uusin vahvistus, Viljami Kataja. LeKin osalta maaleja tarjoili joukkueen raksalinjassa paikkansa vakiinnuttaneet Jussi Cederlöf ja Helmi Koikkalainen sekä viime vuonna U20 sarjassa levymaalilla debyytin tehnyt kärkipelaaja, Lauri Koikkalainen.

Lempäälän Kisan kapteeni Valtteri Väätäinen syöttämässä Helsinki Ultimaten markkerin Matias Pentikäisen takaa. Kuva: Vihdin rennot heittelijät ry

ViRHeen varmistettua 1. tourin johtopaikan oli LeKin ja Helsinki Ultimaten vuoro ratkaista 2. ja 3. sijat. Aiemmissa peleissä yhteispeliään hiomaan päässeet joukkueet lähtivät liikkeelle tasaisella pelillä. Tilanne alkoi kuitenkin kääntymään Helsingille kun joukkue löysi yhteisen sävelen hyökkäyksessä ja Emmi Tolvanen viimeisteli joukkueen pisteputken upealla kiinniotolla. Puoliajan jälkeen LeKi otti kuitenkin vielä loppukirin ja kuroi neljän maalin eron yhteen. Helsinki Ultimaten kapteeni Lauri Vaija viimeisteli ottelun ratkaisun ja peli päättyi Helsingille 8 – 6. Pelissä saatiin myös nähdä taidonnäytteitä rohkealla asenteella pelitilanteisiin heittäytyvältä LeKin kapteeni Valtteri Väätäiseltä sekä juniorikentillä debyytin tehneiltä Artur ja Matilda Appelqvistilta.

Asetelma ensimmäisen osaturnauksen jälkeen:

  1. ViRHe (101p.)
  2. Helsinki Ultimate (99p.)
  3. LeKi (98p.)

U17 SM-sarja

Kohta useamman vuoden suunnitteilla ollut U17 SM-sarja on vihdoin startattu. Uutta ikäsarjaa oli tarkoituksena pelata jo viime hallikaudella, mutta koronapandemian vuoksi SM-sarja vaihtui keväällä järjestettyyn U17 harrastetunaukseen.

Pyrkimyksenä on luoda nuoremmille junioreille mielekkäämpää kilpailutoimintaa ja tukea seurojen toimintaa tarjoamalla sopivampia pelejä ikäluokille, joilla ei ole vielä mahdollisuutta osallistua aikuisten toimintaan.

U17 SM-sarja on vuoden odotuksen jälkeen saatu käynnistettyä. Kuva: Vihdin rennot heittelijät ry

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän