Junioreiden kesäsarjan toinen turnaus pelattu

Helsinki Ultimate 1:n Salla Tolvanen etsimässä heittopaikkaa LeKin miespuolustusta vastaan.
Helsinki Ultimate 1:n Salla Tolvanen etsimässä heittopaikkaa LeKin miespuolustusta vastaan.

U17-junioreiden kesäsarjan toinen ja viimeinen osaturnaus pelattiin Lempäälässä 10. syyskuuta. Turnauksen luonne kuitenkin muuttui turnausta edeltäneellä viikolla flunssa-aallon iskettyä ViRHeen joukkueeseen pakottaen lopulta vihtiläiset vetäytymään turnauksesta pelaajapulan takia. Myös LeKillä oli vaikeuksia saada tarpeeksi tyttöjä joukkueeseensa, mistä johtuen turnauksen isäntäjoukkuekin joutui osallistumaan turnaukseen projektijoukkueena. Näin ollen myös turnauksen virallinen status SM-turnauksena menetettiin.

Valitettavista sattumuksista huolimatta LeKi ja Helsinki Ultimate halusivat kuitenkin tarjota junioreille pelimahdollisuuden ja lopulta turnaus päätettiin pelata siten, että Helsingin iso joukkue jaettiin kahteen pienempään porukkaan, joihin otettiin vahvistukseksi pari ViRHeen terveenä olevaa pelaajaa LeKin pelatessa omalla porukallaan. Näin ollen turnausformaattikin pystyttiin toteuttamaan suunnitellusti eli kolmen joukkueen round robinina.

Laadukkaista turnausjärjestelyistä tunnettu LeKi oli jälleen ystävällisesti järjestänyt junioriultimateen täydellisesti soveltuvat peliolosuhteet, eli tuulettoman kentän ja auringonpaisteen. Hyvät olosuhteet näkyivätkin kentällä onnistuneina heittoina ja varmana hyökkäyspelinä.

Ensimmäinen ottelu tarjosi turnauksen tiukimman taistelun kun LeKi otti mittaa Helsinki Ultimate 1:stä. Helsingin pelaajat saivat pelin paremmin käyntiin ja karkasivat heti kahden maalin johtoon kun LeKi vielä ihmetteli, että miten kiekkoa otetaankaan kiinni. Pian LeKi sai pelivauhdista kiinni ja otti ottelun hetkeksi hallintaansa tehden kolme maalia putkeen. Lopussa Helsinki osoitti kuitenkin vahvuutensa ja kiekkovarmuutensa voittaen ottelun lukemin 7 – 5.

Turnauksen toisessa ottelussa Helsingin joukkueet pelasivat keskenään eli ottelupari oli Helsinki Ultimate 1 vastaan Helsinki Ultimate 2. Helsingin kakkosjoukkue näytti heti alkuun olevansa vahvempi tehden ottelun viisi ensimmäistä maalia. Tämän jälkeen Helsinki Ultimate 1 pääsi omalle tasolleen ja peli muuttui tasaiseksi pisteiden vaihdoksi. Lopulta Helsinki Ultimate 2:n alkurutistus oli kuitenkin liikaa ja ottelu päättyi selkein numeroin 8 – 3 Helsinki Ultimate 2:n eduksi.

Päivän viimeinen ottelu oli LeKi vastaan Helsinki Ultimate 2, joka joutui pelaamaan toisen ottelun putkeen hyvin pienellä lepotauolla. Helsinki kuitenkin näytti, että juoksuvoimaa riittää ja alun jälkeen oli selvää kuka on viikonlopun kovin joukkue. Ottelu ratkesikin ottelun keskivaiheilla Helsingin 7 pisteen putkeen, vaikka ottelun loppupuolella LeKi löysikin oman pelinsä ja sai kirittyä eroa hieman umpeen. Ottelu päättyi Helsinki Ultimate 2:n voittoon selkein numeroin 11 – 6.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän