Kesällä 2023 tullaan pelaamaan alle 24-vuotiaiden MM-kisat. Kisat järjestetään ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan Isossa-Britanniassa 1.-8.7.2023. Virallista vahvistusta ei kuitenkaan vielä kisapaikalle ja ajankohdalle ole. Esirekisteröinti kisoihin tulee tehdä kuitenkin jo 15.11. mennessä.

Pelaajien kiinnostusta kisoihin kartoitettiin (mixed) ja tuloksena 35 pelaajaa ilmoitti kiinnostuksensa. Tämän pohjalta haetaankin nyt valmennusta projektille. Ilman valmennusta joukkuetta ei esirekisteröidä kisoihin.

Valmentajahaku

Maajoukkueen valmentajaksi voi hakea yksi päävalmentaja tai valmennustiimi. Valmennustiimin osalta hakemuksesta tulee selvitä tiimin jäsenten roolit.  

Valmennustoimesta ei lähtökohtaisesti makseta palkkaa. Joka tapauksessa valmentajille korvataan kaikki projektin aikana syntyneet matka- ja majoituskulut.

Hallitus arvostaa valmentajia valitessaan hakijoiden kokemusta ja näyttöjä valmentajan roolissa, mutta myös pelaajana kertynyt kokemus otetaan huomioon. Vapaamuotoiset valmentajahakemukset tulee lähettää sähköpostilla keskiviikkoon 9.11. mennessä osoitteeseen hallitus@liitokiekkoliitto.fi.

Lisätietoja/kysymyksiä voi esittää myös samaan osoitteeseen.

Hakemukseen tulee sisältyä ainakin seuraavat asiat:

  • lyhyt selvitys kokemuksesta ultimaten ja/tai muiden lajien valmentajina
  • kokemus pelaajana
  • mahdolliset liikuntatieteiden opinnot / suoritetut valmentajatutkinnot
  • mahdolliset muut maajoukkueprojektia tukevat opinnot tai työkokemus
  • alustava valmennussuunnitelma projektille (mm. leirien ja harjoitusten määrä ja karkea ajankohta)
  • ensisijaisesti haettava valmennuspaikka, jos haetaan useampaa paikkaa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän